Luhtitalon ylimmän kerroksen päätykolmio.
Tämä 73 m²:n asumisoikeuskolmio sijaitsee luhtitalon ylimmässä kerroksessa. Päätyasunnon ikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan, mikä tuo kotiin luonnonvaloa ja avaruuden tuntua.
Pohjaratkaisu on selkeä ja arkeen sopiva. Kaksi makuuhuonetta sijaitsevat eri puolilla asuntoa, mikä antaa hyvin mahdollisuuksia omaan rauhaan, etätyöskentelyyn tai harrastuksille. Tilava olohuone muodostaa kodin oleskelun keskuksen, ja sieltä on käynti lasitetulle itäparvekkeelle. Parveke tarjoaa mukavan paikan esimerkiksi aamukahville tai rauhalliseen hetkeen päivän lomassa.
Keittiö, oma sauna ja toimivat huonetilat tekevät asumisesta sujuvaa.
Mika Waltarin katu 26 on luhtitalon ja rivitalon käsittävä asumisoikeuskohde Porvoon Hornhattulassa. Asuntoja tässä kohteessa on 49. Kohde sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella.
Päivittäistavarakauppa, apteekki ja muita palveluita löytyy Näsistä n. 2,5 kilometrin päästä. Alueella on päiväkoti n. 300 metrin päässä kohteesta. Peruskouluun on n. 2 kilometriä ja ammattiopisto löytyy 1,5 kilometrin päästä. Porvoon keskustaan on kolme kilometriä. Kokonniemen urheilualueelle, jossa mm. jäähalli, salibandyareena, jalkapallokentät sekä maauimala on noin kolme kilometriä.
Kohteessa on kiinteistölaajakaista, jonka perusnopeus 50M kuuluu vastikkeeseen.