Sivustomme käyttää evästeitä, jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän. Lue lisää tietoa aiheesta

Koirat kuuluvat nykyään tiiviiksi osaksi asumisyhteisöämme. Yleensä yhteiselo sujuu ongelmitta, mutta joskus pitkät työpäivät laukaisevat koirassa eroahdistuksen. 

Onneksi eroahdistukseen on olemassa paljon erilaisia hoitokeinoja, eikä tämän tarvitse tarkoittaa heti ongelmia naapurisuhteisiin. Yksi tällainen apu on Digital Dogsitter, mistä monet koirien omistajat ovat saaneetkin avun.

Eroahdistuksella tarkoitetaan sitä, että yksin jäätyään koira haukkuu, ulvoo ja tuhoaa kodin irtaimistoa. Tällöin tilanne on stressaava koiralle itselleen, mutta myös omistajalle ja naapureille. Ongelmat ovat hankalia, sillä omistaja ei välttämättä tiedä niistä mitään. Suurin osa koirien omistajista haluaa kuitenkin puuttua tähän.

IMGP6591Turun toimistossa työskentelevä Ida kuuli ensimmäisen kerran koiransa eroahdistuksesta naapuriltaan, joka kertoi kuulevansa haukkumista asunnosta työpäivien aikana jopa usean tunnin ajan. Ida itse ei ollut tiennyt koiransa aiheuttamasta häiriökäyttäytymisestä ennen kuin naapuri asiasta ystävällisesti huomautti hänelle. Hän kehottaakin naapureita ottamaan asian puheeksi koiran omistajan kanssa.

”Kuultuani koiran eroahdistuksesta, yritin ratkaista ongelman aktivoimalla koiraa lisää ja kokeilemalla rauhoittavia vitamiineja ja pantoja, mutta ongelma tuntui silti jatkuvan”, Ida kertoo. Ida kuuli myös muiden naapureiden hermostuneen koiransa käytökseen ja halusi löytää ratkaisun ongelmaan naapurisovun säilyttämiseksi.

Lopulta Ida löysi uuden suomalaisen innovaation, Digital Dogsitterin, missä koiralle toistetaan tietokoneen avulla omistajan omaa puhetta koiran ollessa yksin.  Hän päätti kokeilla tätä koiraystävällistä tapaa viimeisenä oljenkortena. ”Ohjelma reagoi asunnosta kuuluviin ääniin ja vastaa niihin omistajan omalla, nauhoitetulla rauhallisella puheella. Meillä koiran haukkuminen loppui yhden ainoan äänitteen jälkeen. Myös yksinoloon ja lähtemiseen liittyvä ahdistus katosi muutaman viikon kuluttua.  Käytimme ohjelmaa varmuuden vuoksi vielä pitkään avun löydyttyä, mutta nykyään koiramme osaa olla jo rauhassa yksin ilman Digital Dogsitteriäkin”, Ida kertoo helpottuneena.


Lisätietoja:
Digital Dogsitter https://www.digitaldogsitter.com/fi

Lemmikit ovat tervetulleita kaikkiin asuntoihimme.

Ajankohtaista