Taskilassa tarjolla saunallinen kaksio viihtyisältä alueelta
Asunnossa on erillinen keittiö, johon mahtuu hyvin ruokapöytä. Makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone. Tuulikaapissa ja eteisessä on runsaasti kaappitilaa. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Oman saunan lämmöstä nautit silloin, kun sinulle sopii. Autopaikka on varattavissa.
Puikkaritie 1 on viihtyisä kohde, jossa on kolme 3-kerroksista luhtikerrostaloa. Talojen keskelle jää viihtyisä piha, jossa lapsien on turvallista leikkiä. Erillisessä piharakennuksessa on pesula ja A-talossa kuivaushuone.
Huom! kohteessa on tehty mittava peruskorjausremontti vuosina 2018-2020, jolloin asunnot saivat päivitetyn ilmeen. Asuntoihin asennettiin laminaattilattiat, kaikki kalusteovet ja työtasot uusittiin, ikkunoihin on asennettu sälekaihtimet sekä kylpyhuone ja sauna uusittu kauttaaltaan.
Alueella on loistavat ulkoilumahdollisuudet sekä hyvät liikenneyhteydet mm. Oulun keskustaan, jonne on matkaa noin 7 kilometriä. Kohteessa on kiinteistölaajakaista, jonka perusnopeus kuuluu vuokraan.
Kyseessä on valtion tukema vuokrakohde, asukasvalinnassa noudatamme valtioneuvoston asettamia asukasvalintaperusteita. Asunnon saamiseen vaikuttavat mm. hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot.