Asumisoikeusasunnot, Bastioninkatu 1, Skanssi, 20730, Turku

Skanssintorilla, aivan Skanssin kauppakeskuksen edustalla sijaitseva Bastioninkatu 1 A on 8-kerroksinen 54 asunnon kerrostalokohde. Asunnot ovat asumisoikeusasuntoja, joiden koot vaihtelevat 34 m² yksiöistä 79,5 m² neljän huoneen asuntoihin. Kohde on valmistunut elokuussa 2018.

Asunnoissa on omat huoneistokohtaiset saunat pienimpiä huoneistotyyppejä lukuun ottamatta. Asumismukavuutta lisäävät lasitetut parvekkeet kaikissa asunnoissa. Asunnoissa on laminaattilattiat, kylpyhuoneissa laatoitetut seinät ja lattiat. Kohteesta löytyy myös mm. talosauna sekä naapuriyhtiön kanssa yhteinen pelikenttä ja leikkialue. Autokatoksen erikoisuutena on viherkatto.

Skanssin kasvava ja tulevaisuudessa jatkuvasti monipuolistuva alue sijaitsee Turun ja Kaarinan rajalla, noin neljän kilometrin päässä Turun sekä Kaarinan keskustoista ja erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Skanssin uuden kaupunginosan suunnittelu ja rakentaminen on parhaillaan käynnissä ja sen myötä alueesta kehitellään tulevaisuudessa n. 8 000 asukkaan älykästä kaupunginosaa, jossa kantavina teemoina ovat ympäristöystävällisyys, palvelujen monipuolisuus ja liikkumisen helppous. Kaupunginosaan suunnitellaan omaa koulua ja kauppakeskuksen vieressä sijaitsee päiväkoti.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
1h+kt+alk 34 — 42.5 15
2h+kt 49.5 — 49.5 8
2h+kt+s 55 — 55 7
3h+kt+s 64 — 68 16
4h+kt+s 79.5 — 79.5 8

Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.

Kohteen perustiedot
  • Osoite: Bastioninkatu 1
  • Kaupunki: Turku
  • Kaupunginosa: Skanssi
  • Kaupunginosan tarkenne:
  • Asuntoja: 54
  • Valmistumisvuosi: 2018
  • Energialuokka: B2018
  • Talotyyppi: Kerrostalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Asuntokohtainen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 1 A
  • Autopaikat: 40 kpl
Yhteystiedot
Myynti
Kaisa Isosaari 0409222670 kaisa.isosaari@ta.fi
Kiinteistömanageri
Essi Iltanen 0409222755 essi.iltanen@ta.fi
Kiinteistösihteeri
Satu Kuronen 0409222784 satu.kuronen@ta.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneisto Kerros Tila
66,5 1/8 Vapaa

Huoneistot ja pohjakuvat

Huoneisto Kerros Talotyyppi Pohja
Yksiöt
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 4/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 2/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 7/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 2/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 3/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 6/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 8/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 4/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 34,0 m² 5/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 8/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 7/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 1/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 5/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 6/8 Kerrostalo
A, 1h+kt+alk 42,5 m² 3/8 Kerrostalo
Kaksiot
A, 2h+kt 49,5 m² 7/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 2/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 5/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 3/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 5/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 8/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 6/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 4/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 3/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 1/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 2/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 6/8 Kerrostalo
A, 2h+kt+s 55,0 m² 7/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 8/8 Kerrostalo
A, 2h+kt 49,5 m² 4/8 Kerrostalo
Kolmiot
A, 3h+kt+s 66,5 m² 5/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 5/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 8/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 4/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 2/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 1/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 8/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 6/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 4/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 68,0 m² 1/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 3/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 7/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 7/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 66,5 m² 2/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 3/8 Kerrostalo
A, 3h+kt+s 64,0 m² 6/8 Kerrostalo
Neliöt
A, 4h+kt+s 79,5 m² 5/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 3/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 2/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 8/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 6/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 7/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 4/8 Kerrostalo
A, 4h+kt+s 79,5 m² 1/8 Kerrostalo

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä asuntohakemuksen voit hakea sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme asumisoikeussopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.