Myös allergisille löytyy sopivia lemmikkieläimiä

Monissa perheissä oma lemmikki on pitkäaikainen haave, mutta allergia rajoittaa lemmikin hankintaa. Toivoa ei kannata heti täysin menettää, sillä erilaisten lemmikkieläinten valikoima on koko ajan laajentunut ja valittavana on monia vaihtoehtoja, jotka allergisoivat vähemmän.  

Allergiaystävälliset koirat

Joskus kuulee sanottavan, että oman perheen koira ei aiheuta allergiaoireita, mutta vieraat koirat näin tekevät. Joskus kuulee myös, että toiset rodut aiheuttaisivat oireita vähemmän kuin toiset. Tällaisia rotuja ovat mm. villakoirat ja bichon frise, joista ei lähde ollenkaan karvaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki koirat voivat aiheuttaa allergiaoireita, eikä täysin allergiavapaata koiraa ole olemassa. Paras tapa kokeilla jonkun rodun sopivuutta on ottaa hoitokoira omaan kotiin hieman pidemmäksi aikaa.

Allergiaystävälliset kissat

Myös osa kissoista allergisoi vähemmän kuin toiset. Yksi tällainen rotu on sfinx, joka on karvaton kissarotu. Koska sfinx pestään säännöllisesti eikä siitä lähde karvaa, voi allerginen henkilö pärjätä sen kanssa paremmin kuin muiden kissojen. Muita mahdollisia rotuja ovat cornish rex tai devon rex, jotka ovat molemmat kaksoisturkittomia.

Kissojen kanssa kannattaa toimia samoin kun koirienkin eli ennen oman kissan hankkimista kannattaa ”testata” sen sopivuutta hoitokissan avulla.

Akvaario

Turvallisin vaihtoehto allergiselle on akvaario. Vaikka akvaarion asukkaita ei voi ottaa syliin tai silittää, akvaarioharrastus on kiehtova ja vie nopeasti mennessään. Kalojen kirjo on laaja ja jokainen löytää varmasti parhaiten omaa silmää miellyttävät kalat.

Akvaario vaatii viikoittaista hoitoa näyttääkseen kauniilta ja kalat tulee ruokkia päivittäin. Akvaarion kokoa miettiessä tulee ottaa huomioon mm. asunnon koko ja millaiselle alustalle akvaario laitetaan. Akvaarioon voi yhdessä kalojen kanssa hankkia myös joitain pieniä rapulajeja tai pienen sammakon. Omaan akvaarioonsa voi hankkia myös esimerkiksi eksoottisemman aksolotlin.

Maakilpikonna

Maakilpikonnalajeja on runsaasti ja valittavana on erinäköisiä ja -kokoisia konnia. Suosituimpia maakilpikonnia terraario-oloihin ovat kreikankilpikonna ja nelivarvaskilpikonna. Kilpikonna vaatii riittävän ison terraarion ja joitain lisävarusteita kuten lämpölampun.

Kilpikonnaa hankkiessa täytyy muistaa se, että pienetkin kilpikonnat tarvitsevat paljon tilaa ja ovat todella pitkäikäisiä. Jotta kilpikonnat voivat mahdollisimman hyvin, niille tulee talvikautena mahdollistaa turvallinen useamman kuukauden talvihorros.

Käärmeet

Käärmeitä kohtaan on paljon ennakkoluuloja, ja ne kauhistuttavat sekä pelottavat monia. Nekin voivat kuitenkin olla hyvin mielenkiintoisia lemmikkejä allergiaperheeseen. Pienet käärmelajit viihtyvät kompaktissakin terraariossa, mutta isommat tarvitsevat paljon tilaa.

Käärmeiden ravintoa ovat pakastetut hiiret. Käärmeet tarvitsevat ruokaa muihin lemmikkeihin verrattuna varsin harvoin, eikä niitä tarvitse ruokkia päivittäin. Käärmeet elävät pitkään, jopa 20 vuotta, joten niiden hoitoon täytyy sitoutua pitkäksi aikaa. Myös käärmeet laitetaan usein talviaikaan talvilevolle.

Muut matelijat

Matelijat aiheuttavat harvoin allergiaoireita. Useat matelijat ovat tarkkoja elinoloistaan eivätkä tykkää olosuhteiden muutoksista, joten matelijaa hankkiessa asiaan tulee perehtyä erityisen hyvin. Matelijoiden valikoimaan pääsee tutustumaan parhaiten lemmikkiliikkeissä ja ottamalla rohkeasti yhteyttä alan harrastajiin.

Esimerkiksi parta-agama on suosittu lemmikki siksi, että se on päivällä aktiivinen ja sosiaalinen. Parta-agamat ovat myös helppohoitoisia ja kesyyntyvät helposti. Kuvassa parta-agama Jalmari.

Jalmari

Lue lisää lemmikeistä

Lisää allergisille sopivista lemmikeistä:

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.