Rauhallista ja luonnonläheistä asumista Kaarinassa

Kaarinan kaupungin keskeisiä piirteitä ovat meren läheisyys ja vehreä luonto. Kaarina on menestynyt monissa valtakunnallisissa tutkimuksissa, ja se onkin valittu muun muassa Suomen luovimmaksi kunnaksi, halutuimmaksi asuinpaikaksi sekä palveluiltaan Suomen parhaaksi. TA:lla on asumisoikeusasuntoja eri puolilla Kaarinaa.

 

Kaarinassa voit nauttia historiasta, kauniista luonnosta ja parhaista palveluista. Yli 34 000 asukkaan kaupunki tunnetaan myös yrittäjäystävällisenä kaupunkina ja on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

Kaarinassa pääsee liikkumaan niin omalla autolla kuin Turun seudun joukkoliikenteen Fölin busseilla, joilla pääsee myös esimerkiksi Turun keskustaan ja Naantaliinkin asti.

Kaarinassa voit puuhata vaikka mitä

Kirjastoissa Kaarina-talolla, Piikkiössä ja Littoisissa on paljon perheille suunnattuja tapahtumia. Kaarina-talo ja sen ympäristö ovat useiden tapahtumien keskipisteenä: monen toimijan monitoimitalossa voi käyttää kirjaston palveluja, asioida palvelupiste Fiskarissa, kahvitella tai lounastaa sekä nauttia näyttelyistä ja monipuolisesta kulttuuritarjonnasta Kaarina-salissa ja koko tilassa.

Kaarinassa liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat huippuluokkaa. Kaupunki tarjoaa monipuolisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia esimerkiksi urheillen tai luonnossa retkeillen. Kaarinassa on kaksi liikuntahallia, Vaparin liikuntatilat, uimahalli, kolme yleisurheilukenttää sekä useita ulkokenttiä, joista osa jäädytetään talvisin kelien salliessa luistelua varten.

Pyhän Katariinan Polut tarjoaa useita vapaa-ajan viettomahdollisuuksia vehreässä luonnossa, sillä Kaarinassa on monenlaisia retkeily- ja pyöräilyreittejä. Kaarinassa voit retkeillä myös Kuusiston-Harvaluodon melontareitillä, jonka varrella on useita rantautumispaikkoja ja monenlaista nähtävää. Reitillä on helppo tehdä eri pituisia retkiä ja matkalla voi pysähtyä vaikkapa Kuusiston Piispanlinnan raunioilla.

Merellisessä Kaarinassa on useita yleisiä uimarantoja. Myös pienvenesatamat löytyvät Kaarinasta, joista monen läheisyydessä on parkkipaikkoja, uimaranta sekä leikkipuisto.

Historiallinen kaupunki – Kaarinan vanha historia sekä Kaarinan oma nimikkokasvi ja -eläin

Tiesitkö muuten, että ensimmäinen maininta Kaarinasta oli asiakirjoissa vuodelta 1309, virallisena kuntana Kaarina nimitettiin 6.2.1869 alkaen ja kaupunkina vuodesta 1993? Nimi Kaarina ja Kaarinan kirkko ovat saaneet alkunsa Pyhästä Katariinasta, joka kärsi marttyyrikuoleman 300-luvun alussa. Kaarinan Kuusistossa pääset näkemään keskiaikaisen Piispanlinnan rauniot. Tämä upea historiallinen kartanomiljöö ja sen kaunis luonto muodostavat ainutlaatuisen kulttuuriympäristön.

Kuva: LuontoPortti

Kaarinan oma nimikkokasvi on keltavuokko ja nimikkoeläin tikli. Kaarinassa pääset näkemään harvinaisen keltavuokon, ihastuttavan kesäkukkijan. Keltavuokkoja voi nähdä Kuusiston kartanon pihalla ja Kappelin rinteessä. Tikli on väritykseltään kaunis lintu, joka viihtyy hyvin Kuusiston linnanraunioilla, sillä sen lempiruoka, harvinainen isotakiainen kasvaa siellä.

Kuva: Biopix

TA:n asumisoikeusasunnot Kaarinassa

Herrasniitynkatu 2 ja 4 sekä Herrasniitynkatu 6 ja 8, Piispanristi

Kaarinan Piispanristin kaupunginosan Herrasniityn alueella, osoitteessa Herrasniitynkatu 2 ja 4 sijaitseva viihtyisä rivitalokohde. Kohteessa on 30 kodikasta asumisoikeusasuntoa, jotka ovat yksi- tai kaksitasoisia. Asuntojakauma on hyvin kattava, sillä kohteessa on kaksioita (50-56,5 m²), kolmioita (69,5-80 m²), neliöitä (80-89 m²) sekä viisiöitä (95 m²). Kohde on valmistunut helmikuussa 2021.

Toukokuussa 2022 valmistunut Herrasniitynkatu 6 ja 8 sijaitsee rauhallisella paikalla uudehkolla pientalovoittoisella asuinalueella. Kaarinan keskustaan on reilun kahden kilometrin matka, ja Turun keskustaan ajaa vain noin 15 minuutissa. Monipuoliset peruspalvelut löytyvät Kaarinan keskustasta ja Piispanristin palveluiden äärellekin ajaa muutamassa minuutissa. Lähin päiväkoti on samalla kadulla, ja Piispanlähteen koulu sekä päiväkoti sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä. Kulkuyhteydet ovat toimivat niin omalla autolla kuin julkista liikennettä käyttäen.

Kömylänkatu 2, Soukkio

Kömylänkatu 2 koostuu kahdesta talosta, joissa on seitsemän yksitasoista rivitaloasuntoa. Kohde sijaitsee Kaarinan Soukkiossa rauhallisella ja luonnonläheisellä pientaloalueella. Kaarinan keskustan palvelujen ja kauppojen äärelle on matkaa vajaat kolme kilometriä. Runsaan kahden kilometrin päässä on Kaarinan koulukeskus, jossa on ala- ja yläaste sekä lukio.

Turku-Viipurintie 59, Raadelma

Vuonna 2020 valmistuneessa Turku Viipurintie 59:n -asumisoikeuskohteessa on yksi- ja kaksitasoisia rivitaloasuntoja. Asunnot sijaitsevat viihtyisällä Raadelman alueella. Taloissa on asuntoja toimivista kaksioista tilaviin viiden huoneen perheasuntoihin, kooltaan 48-98 m². Suosiota kasvattava Raadelman alue hurmaa viihtyisyydellä ja hyvällä sijainnilla – uimarannalle on alle kilometrin matka ja lähialueen lehtometsät ovat oivallista lenkkeilymaastoa.

Hartmanintie 7 A-D ja Hartmanintie 7 E-G, Piikkiö

Hartmanintie 7 on Kaarinaan vuoden 2017 lopulla valmistunut asumisoikeuskohde viihtyisällä Raadelman alueella. Kohde sijaitsee lähellä Piikkiönlahden rantaa. Alueella on pitkä historia joka ulottuu jopa keskiajalle saakka, lähistöllä sijaitsee upea Raadelman kartano ja ulkoilumaastot ovat vehreää lehtometsää. Hartmanintie 7:n asunnot ovat yksi- ja kaksitasoisia rivitaloasuntoja.

Kaarinan Piikkiöön keväällä 2018 valmistuneita asumisoikeusasuntoja viihtyisällä Raadelman alueella, lähellä Piikkiönlahden rantaa. Hartmanintie 7 E-G talojen asunnot ovat yksi- ja kaksitasoisia rivitaloasuntoja.

Kirjosieponkatu 1, Piispanristi

Seitsemänkerroksinen kerrostalo on valmistunut vuonna 2010 ja sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä alueella Piispanristillä, lähellä Turun rajaa. Ala-aste on kilometrin päässä, samoin kuin Piispanristin Prisma ja muut vilkkaasti kasvavan alueen palvelut. Turun puolelle Koivulan ostoskeskukseen on matkaa reilu kilometri ja uuteen Skanssin ostoskeskukseen noin 3,5 kilometriä.

Olavintyttärenkatu 1 ja 2

Olavintyttärenkatu 1-2 on sekä yksi- että kaksi tasoratkaisuin toteutettu kuuden rivitalon asumisoikeuskohde Mattelmäessä. Lapsiperheiden iloksi piha-alueella on peräti kolme leikkipaikkaa. Kuusistonsalmi, venesatama ja uimaranta ovat vain kivenheiton päässä. Alakoulu, päiväkoti, vanhusten palvelukeskus, squash- ja uimahalli ovat vain puolen kilometrin säteellä. Yläasteelle ja lukioon on noin kilometrin matka, samoin keskustan kauppoihin ja kunnanvirastoon.

Vaakunatie 23, Koristonmetsä

Vaakunatie 23 sijaitsee Kaarinassa viehättävällä ja rauhallisella Koristonmetsän rivi- ja omakotitaloalueella. Kohde sijaitsee aurinkoisella rinnetontilla ja käsittää neljä keltatiilistä rivitaloa, joissa on yhteensä 15 kaksitasoista asuntoa

Kaarinan vapaat asunnot löydät täältä!

 

 

Ajankohtaista

Luonnonläheistä arkea Espoon Sepänkalliossa

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.