Asunnon kuvaus
Ylimmän kerroksen tilava kolmio vapautumassa vapun jälkeen. Reilun kokoiset oleskelutilat sekä lasitettu parveke länteen. Asunnossa hyvin säilytystilaa eteisen kaapistoissa sekä vaatehuoneessa. Oma sauna lämpenee aina halutessasi. Kuvat vastaavasta asunnosta, pintamateriaalien sävyissä voi olla eroja.
Tietoa kohteesta, jossa asunto sijaitsee
Uuteen asuinkortteliin Keravan Jaakkolaan on helmikuussa 2023 valmistunut viihtyisiä uusia asumisoikeusasuntoja. Palopellonkatu 6A on kahdeksankerroksinen talo, jossa on kaikkiaan 42 asumisoikeusasuntoa. Jaakkola sijoittuu Keravan keskustan läheisyyteen, noin 1,5 kilometrin päähän keskustasta ja juna-asemalta.
Keravanjoen koulu ja päiväkoti ovat noin kilometrin päässä. Lähimmät kaupat ovat kävelyetäisyydellä noin puolen kilometrin päässä. Jaakkolasta on hyvät liikenneyhteydet: moottorien liittymä on lähellä ja Keravan keskustasta pääsee junalla esimerkiksi Helsingin keskustaan reilussa 20 minuutissa. Kerava kuuluu myös HSL-alueeseen.
Palopellonkadun asumisoikeustalosta löytyy asuntoja moniin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Asunnot ovat erikokoisia kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen asuntoja. Jokaisessa asunnossa on lasitettu parveke ja osassa asunnoista on oma sauna. Asumismukavuutta lisäävät sälekaihtimet ikkunoissa.
Jokaiselle asunnolle on oma irtainvarasto ja asukkaiden käytössä on myös pesula, kuivaushuoneet, talosauna sekä monitoimitila. Säilytystilaa on lastenvaunuvarastossa ja ulkoiluvälinevarastossa. Piha-alueelta löytyy leikki- ja oleskelualue. Autoille on varattu 7 katospaikkaa ja 7 avopaikkaa sekä yksi liikuntaesteisen-/vieraspaikka. Lisäksi on 13 autopaikkaa kaupungin osoittamalta pysäköintialueelta. Kiinteistö on savuton.