Näe Lounatuulen Metsä telkkarissa –Olemme taas mukana Huvila ja Huussi -asuntomessuilla -ohjelmassa
- Kirjoittanut Anu Vähäkallio
Vaikka messuportit sulkeutuivat, voi messukoteihin edelleen tutustua. Lähes kaikki Naantalin Asuntomessujen kohteet esitellään Virtuaalisilla Asuntomessuilla ja muutamaan messukotiin pääsee tutustumaan myös telkkarin kautta. Myös yhden meidän kohteistamme voit nähdä telkkarissa!
Ensimmäiset Huvila ja Huusi Asuntomessuilla erikoisjaksot esitettiin eilen Nelosella, ja ne nyt ovat katsottavissa myös Ruudussa. Jakso kaksi alkaa, sillä kun ohjelman juontajat Mikko Vesanen ja Ellen Jokikunnas tutustuvat Lounatuulen Metsään.
Jakso on kuvattu pääosin sisällä Lounatuulen Metsässä, mutta myös pihasauna ja pihapiiri näkyvät ohjelman alussa. Ohjelma on kuvattu alkukesästä eikä piha vielä ole niin vehreä kuin se oli etenkin messujen loppuvaiheessa, mutta hienolta se näyttää kuitenkin!
Heti asutuessaan sisään Lounatuulen Metsään Mikko kehuu portaiden alla olevia säilytysratkaisuja – samoja kehuja kuultiin myös monen messuvieraan suusta.
Myös asunnon pohjaratkaisusta pidetään: ”Oi, täällähän aukeaa ihana ja iso olohuone”.
Erityisesti juontajat ihailevat Johannes Simosen tekemiä huonekaluja: ”Siis ihan järkyttävän hienoa designiä!” Kehuja saa myös se, että kierrätysteema on viety loppuun saakka tyyliä unohtamatta.
Täältä pääset katsomaan jakson Ruutu -suoratoistopalvelussa.