Menneitä Asuntomessuja muistellen: Puukerrostaloja Raisiossa 1997
- Kirjoittanut Anu Vähäkallio
Jerenpiha 2 on edelleen tyylikäs ja ajanmukainen
Vuoden 1997 Asuntomessut olivat iso tapaus Raisiossa. Lamavuodet olivat jääneet taakse, Nokia nosti Suomen taloutta vauhtiin ja omakotitalojen rakentaminen kiinnosti jälleen ihmisiä. Näyttelykohteita Raisiossa oli eniten siihenastisessa messuhistoriassa, yhteensä 59. Kaikkiaan alueella rakennettiin 170 asuntoa. Raision messut olivat toiset Asuntomessut, joilla TA oli mukana.
Asuntomessut järjestettiin Katteluksen asuinalueella, Kaanaan kaupunginosassa. Ennen asuntomessuja alueella oli vain kolme omakotitaloa, Kaanaan koulu ja päiväkoti, urheilukenttä sekä muutamia teitä. Kukkulavuorella sijaitsi asuntomessuja varten rakennettu suuri näkötorni, jonka yläosa muistutti linnunpesää. Torni kuitenkin tuhoutui tuhopoltossa toukokuussa 2012.
Messuilla vieraili kesän aikana 207 000 kävijää. Messuvieraat pääsivät tutustumaan muun muassa siihen aikaan harvinaisiin puukerrostaloihin, jollaisia TA:nkin messukohteet olivat. Näytteillä oli kolme upeasti sisustettua asuntoa kolmesta puukerrostalosta: Jerenpiha 2:n asumisoikeustalosta sekä Jerenpiha 4:n ja 6:n vuokrataloista.
Messuesittelijä Terhi Halla esittelyasuntomme keittiössä
TA:n messukohteet saivat runsaasti positiivista palautetta upeista sisustuksista, jotka helsinkiläinen sisustusliike Sisustus Nalle oli toteuttanut. – Sisustus oli ylellistä. Upeat kattolistat, ylipitkät verhot ja laadukkaat kalusteet loivat luksustunnelmaa, muistelevat tuolloin messuesittelijöinä toimineet ja yhä TA:lla työskentelevät Eija Imara-Väisänen ja Terhi Halla. – Tulimme viikoksi Espoosta Turun seudulle töihin. Meitä oli paikalla aina kahdesta kolmeen päivässä, kävijämäärät etenkin kerrostalokohteissa oli silloin paljon nykyistä pienemmät, Eija ja Terhi muistelevat.
TA:n henkilökunta oli pukeutunut ajanmukaisesti tyylikkäisiin shortsipukuihin, vasemmalla Terhi Halla ja keskellä Eija Imara-Väisänen.
Noin 18 hehtaarin asuntomessualueen asunto- ja aluesuunnittelu perustui avoimeen arkkitehtikilpailuun, joka järjestettiin vuonna 1994. Kilpailun voittajaksi valittiin raisiolaisen Pekka Mäen kilpailutyö ”Tikkua laudalla”. Lopulta suunnitelma toteutettiin hieman muunneltuna. Pekka Mäki on sama arkkitehti, joka on suunnitellut viime aikoina mm. Naantalin keskustakorttelin, ja siellä olevat TA:n talot As Oy Naantalin Victorian sekä vuoden 2022 asuntomessujen oheiskohteen, upean puuverhoillun asumisoikeuskerrostalon osoitteessa Tuulensuunkatu 27.
Asuntomessujen teemoina olivat luonnonmukainen viherrakentaminen, luonnonmukainen valaistus sekä turvallinen ja terveellinen asuinympäristö. Alue suunniteltiin luonnonmukaisena asuinympäristönä, jossa luontoa pyrittiin säästämään erityisesti kunnallistekniikan ja maiseman suunnittelussa. Esimerkiksi viemärilinjat rakennettiin katujen alle ja kaavamääräyksissä määriteltiin piha-alueiden osat, jotka on säilytettävä luonnontilassa. Alueelle istutettiin myös mm. kanervaa ja mustikanvarpuja nurmikoiden ja erikoisistutusten sijaan. Tänä päivänä Kattelus on rauhallinen, erityisesti perheiden suosima asuinalue.
Jerenpiha 6 ja Katteluksen upea luonto
Upea ja näyttävä sisustus jäi myös messuesittelijöiden mieleen