TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkki kohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Liedon Simpukkatie 17:ään valmistui 37 asumisoikeusasunnon kerrostalo. Talon rakentamisessa on jo suunnitteluvaiheesta alkaen huomioitu monipuolisesti ympäristö. Työ palkittiin lokakuun alussa, jolloin kohteelle myönnettiin pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki.

Simpukkatie17A1 Simpukkatie17A4 Ulkokuva

Simpukkatie 17 on paitsi TA:n, myös Varsinais-Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty kerrostalo. Joutsenmerkittyjä kohteita on Suomessa muutamia kymmeniä. Asuintalon lisäksi Joutsenmerkkejä on myönnetty muutamalle koululle ja päiväkodille.

Joutsenmerkin saamiseksi kohteen on täytettävä tietyt pakolliset vaatimukset sekä lisäksi valinnaisia pistevaatimuksia. Vaaditun pistemäärän rakentaja voi saavuttaa erilaisilla haluamillaan toimenpiteillä. Painopisteitä ovat energiatehokkuus, materiaalivalinnat, kemikaalit ja kiertotalous. Joutsenmerkin myöntäjä Ympäristömerkintä Suomi Oy tarkistaa kaikkien vaatimusten täyttymisen ja suorittaa tarkastuskäyntejä kohteessa jo rakennushankkeen aikana.

Kriteerit on laadittu elinkaarinäkökulmasta tavoitteena varmistaa vähäpäästöisyys rakentamisen, käytön sekä materiaalien kierrätyksen ajalta. Asukkaiden viihtyvyyteen kiinnitetään myös huomiota: suunnittelussa on pyritty huomioimaan muun muassa se, että asuntoihin tulee riittävästi päivänvaloa.

Simpukkatie 17 sai Joutsenmerkin mm. A-energialuokan rakennuksen, valaistuksen tarveohjauksen sekä energiatehokkaiden kodinkoneiden ja kylpyhuonekalusteiden ansiosta, myös esimerkiksi vedenkulutus mitataan huoneistokohtaisesti. Ympäristöystävälliset toimenpiteet ulottuvat myös talon ulkotiloihin sekä yleisiin tiloihin. Jätteiden lajitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota ja polkupyörien säilytystä varten on sisätiloihin sijoitettu ulkoiluvälinevarasto runkolukittavine polkupyörätelinein sekä pyöräverstas, jossa oman pyörän voi huoltaa. Kohteessa on myös sähköauton latauspaikkoja.

– Joutsenmerkki osoittaa meille jatkuvuutta vastuullisen tekemisen kehittämisenä. Myös kohteen lainanantajamme Kuntarahoitus on huomioinut Joutsenmerkin myöntäessään meille vihreän rahoituksen lainaa kohteelle, sanoo TA-Yhtiöiden aluejohtaja Matti Keitilä.

hartela simpukkatie joutsenmerkki nettikoko 31

Matti Keitilä kiittelee Hartelan projektipäällikkö Juuso-Antti Simpasta hyvästä yhteistyöstä Joutsenmerkin palkitsemistilaisuudessa lokakuun alussa (Kuva: Hartela Oy).

Asuntoja moneen tarpeeseen

Simpukkatie 17 kerrostaloasunnoissa on monipuolinen huoneistojakauma ja erilaisia huoneistokokoja on hyvin saatavilla. Asuntojen koot vaihtelevat toimivista 36 m² yksiöistä tilaviin 81,5 m² neljän huoneen asuntoihin. Pienemmät yksiöt ja kaksiot ovat saunattomia, muissa asunnoissa on oma sauna. Kaikissa asunnoissa on parveke. Asunnoissa on laminaattilattiat ja pesuhuoneiden seinät ja lattiat on laatoitetut.

Keskustan läheisyydessä kaikki tärkeät päivittäispalvelut, kuten terveyskeskus, ruokakauppa ja pankki ovat aivan kotinurkilla. Myös useampi päiväkoti sekä perusopetusta tarjoavat koulut ja lukio löytyvät noin kahden kilometrin säteeltä. Liedon keskustasta on myös hyvät ja nopeat liikenneyhteydet Turkuun.

– Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta Simpukkatien asumisoikeusasunnoille on ollut paljon kysyntää. Lähes kaikki asunnot on jo myyty, Keitilä toteaa.

Simpukkatie17 Sisahavainne As12

Simpukkatie 17:ssa on asuntoja monenlaiseen tarpeeseen aina 36 neliön yksiöistä tilaviin neljän huoneen asuntoihin.

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.