ASO-kaksio vuokrayksiön hinnalla – nuorten unelmakoti löytyi Jyväskylän Kuokkalasta

Selina Juvonen ja Eetu Sorri löysivät kodin itselleen upouudesta asumisoikeuskerrostalosta Jyväskylän Kuokkalasta. Muuton myötä neliöt lisääntyivät, mutta asumiskulut säilyivät ennallaan.

Aurinko siivilöityy sälekaihtimien välistä kauniisti sisustetun kaksion ikkunoista sisään. Jyväskylään kotiutuneet Selina Juvonen, 20 ja Eetu Sorri, 21 istuvat olohuoneen sohvalla ja kehuvat kotiaan Pellonreuna 7:n asumisoikeustalossa. – Kun on saanut sisustaa kodin mieleisekseen ei täältä halua lähteä mihinkään, Selina toteaa.

Työt ja opiskelut toivat äänekoskelaisnuoret isompaan kaupunkiin ja ensimmäiseen omaan kotiin. Eetun ollessa vielä armeijassa Selina selvitti parin tulevia asumiskuvioita. – Löysin netistä tietoa asumisoikeusasumisesta ja aloin miettimään voisiko se olla meille hyvä vaihtoehto. Kyselin lisää, ja kun sopiva asumisoikeusasuntokin löytyi, ei kauaa tarvinnut miettiä, Selina kertoo.

Uusi koti löytyi talosta, joka oli vasta rakenteilla, joten nuoripari muutti väliaikaisesti vuokra-asuntoon Jyväskylän keskustaan. Väliaikaisen yksiön vuokra oli samaa luokkaa kuin heidän asumiskulunsa nykyisessä asumisoikeuskaksiossa. – Asumisoikeusasunto on meille erinomainen vaihtoehto. Pienet asumiskulut ja pääsee kuitenkin enemmän vaikuttamaan omaan asumiseensa. Saimme muun muassa valita itse pintamateriaalit asuntoomme, koska hankimme sen jo rakennusaikana, Eetu kehuu.

 – Tämä on seuraava steppi vuokra-asunnosta eteenpäin eikä kuitenkaan tarvitse vielä ostaa omaa asuntoa eikä ole pelkoa jälleenmyynnistä tai muusta, hän jatkaa.

Lähellä koulua ja kuntosalia

Pellonreunan sijainti on ihanteellinen Eetulle ja Selinalle. – Koska olemme molemmat kotoisin pieneltä paikkakunnalta, halusimme rauhalliseen ympäristöön vähän keskustan ulkopuolelle. Tässä on lähellä kuitenkin kaikki mitä tarvitaan, Eetu kehuu. – Lähin kauppa on vain 50 metrin päässä ja bussipysäkki on ihan vieressä. Käyn keskustassa töissä ja sinne pääsee tosi nopeasti ja helposti bussilla,Selina jatkaa.

Jyväskylän kauppakorkeakoulussa opiskelevalle Eetulle läheltä löytyy kaikki tarvittava: – Arki pyörii koulun ja kuntosalin ympärillä. Ne kun ovat lähellä, niin eipä tässä muuta tarvitse, Eetu naurahtaa.

Erinomaiset säilytystilat

Kiitosta saa myös itse talo. – Talon parhaita puolia on ehdottomasti hyvät säilytystilat. Harrastamme molemmat paljon kaikenlaista, joten on hyvä, että täällä on isot varastot, Eetu toteaa. Varastoon mahtuu niin lumilaudat, pyörät kuin kausivaatteet, ja kaikki on helposti saatavilla samassa rapussa. Selinalle tärkeää on, että talossa on hyvä, siisti ja toimiva pyykkitupa. – Ihanaa kun pyykit voi helposti pestä pyykkituvassa ja jättää kuivaushuoneeseen kuivumaan, ei tarvitse roikuttaa lakanapyykkiä asunnossa. Meillä on myös omassa asunnossa pyykkikone, mutta sitä tulee vähemmän käytettyä, Selina sanoo.

Myös naapurit saavat kiitosta. – Täällä asuu tosi mukavia ihmisiä ja monen kanssa jutellaan usein ja ollaan tekemisisissä, Eetu sanoo.  – Viihdymme Pellonreunassa erinomaisesti, pariskunta vakuuttaa hymyssä suin.

Tutustu Pellonreuna 7 asuntoihin!

Ajankohtaista

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Graniin 22.1.

Suunnitteilla kaksi upeaa kerrostaloa Naantalin parhaalle paikalle – uudet omistusasunnot nyt varattavissa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Joensuuhun – haku on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja Turun ja Raision rajalle – haku asukkaaksi on alkanut

Taidemaalarinkatu 1 asumisoikeustalot on rakennettu hyvälle paikalle Kuninkaantammen keskustakortteliin. Värikkäiden talojen värimaailma on saanut innoituksensa kuvataiteesta, kuten alueen nimistökin.

ASOMERI-selvitys: Asumisoikeusasukkaat tyytyväisiä asumiseensa 

Suuret asuntopäivät nyt Lahdessa

Asumistuki asumisoikeusasuntoon 1.1.2025 alkaen

TA:n aluetoimistojen asioinneissa palvelee jatkossa asiakaspalvelukeskuksemme numero 

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.