Vastuu palovaroittimen hankinnasta siirtyy asukkaalta yhtiölle

Pelastuslakiin on tulossa useita muutoksia vuoden vaihteessa. Asukkaitamme koskeva keskeinen muutos on, että siirtymäajan jälkeen vastuu palovaroittimen hankinnasta siirtyy asukkaalta yhtiölle.

Pelastuslakiin ja pelastusopistoista annettuun lakiin on tulossa useita muutoksia vuoden vaihteessa. Esimerkiksi asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy vuoden 2026 alusta alkaen asukkaalta rakennuksen omistajalle.

Laki astuu voimaan vuoden 2024 alusta kahden vuoden siirtymäajalla, jotta rakennuksen omistajat voivat suunnitella miten asia käytännössä järjestetään.
TA:n kohteissa tämä tarkoittaa sitä, että paristoilla toimivien palovaroittimien hankinta ja huolto siirtyy asukkaalta yhtiön vastuulle. Muutos ei koske verkkovirtapalovaroittimia, joiden hankinta- ja kunnossapitovastuu on jo nykytilanteessa yhtiöllä.

palovaroitin katossa

– TA:lla on käynnistetty projekti, jonka tavoitteena on hankkia palovaroittimet kaikkiin kohteisiimme, joissa ei jo ole yhtiön hankkimia palovaroittimia. Alustavan aikataulun mukaisesti asennustyöt pyritään tekemään jo siirtymäajan ensimmäisenä vuotena eli vuonna 2024, kertoo TA-Yhtiöiden talotekniikkapäällikkö Tommi Eckert.


Projektin etenemisestä tiedotetaan asukkaita aikataulun tarkentuessa. Asukasopasta ja vastuunjakotaulukkoa muokataan vuoden 2024 aikana vastaamaan uutta toimintatapaa. Toistaiseksi vastuu palovaroittimen hankinnasta ja sen paristojen vaihdosta sekä toiminnan testaamisesta on yhä asukkaalla asukasoppaan mukaisesti. Verkkovirtaan kytkettyjen palovaroittimien paristoja ei tarvitse vaihtaa. Palovaroittimen toiminta tulee testata kuukausittain.

Lue lisää lakimuutoksesta


Lisätietoja paloturvallisuudesta löydät asukasoppaasta

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.