Värikäs Alppikylä huokuu persoonallista keskieurooppalaista tunnelmaa

Koillis-Helsingissä sijaitseva Alppikylän asuinalue on uudentyylinen kaupunkimainen pientaloalue, jollaista ei Helsingistä toista löydy. Rivi-, kerros- ja paritalojen muodostamalle alueelle on ominaista keskieurooppalainen ilme värikkäine julkisivuineen.

106667 telttakuja3 08

Alppikylän rakennukset ovat monimuotoisia ja värikkäitä kerros- ja kaupunkipientaloja, joiden lomassa on suojaisia ja viihtyisiä viheralueita.  Moderni ja persoonallinen asuinalue on rakennettu suurimmaksi osaksi 2010-luvulla. Alppikylän valmistuessa vuosikymmenen lopulla siellä tulee asumaan noin 2000 asukasta.

Alue sijoittuu Suurmetsän kaupunginosaan, Lahdenväylän välittömään läheisyyteen. Suurmetsään kuuluvat myös läheiset Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueet sekä Tattarisuon teollisuusalue. Lähellä on puisto- ja virkistysalueita, kuten Alppikylänpuisto ja Alppikylänhuippu, jossa on talvisin yksi kaupungin parhaista pulkkamäistä.

Lähipalvelut kävelyetäisyydellä

Päivittäiset palvelut ovat Alppikylässä helposti saatavilla. Alueella on oma uusi päiväkoti sekä päivittäistavarakauppa. Muut peruspalvelut sijaitsevat alle kilometrin päässä Jakomäessä, johon pääsee kävelemään turvallisesti alikulkutunnelia pitkin. Jakomäessä on ala- ja yläkoulut sekä useita kunnallisia ja yksityisiä päiväkoteja. Lisäksi alueella on liikuntapuisto, uimahalli, terveysasema, apteekki ja kirjasto. Lisää palveluja ja erikoisliikkeitä löytyy esimerkiksi Malmilta ja Viikistä. Muutaman kilometrin päässä Porttipuistossa on suuri huonekaluliikkeiden keskittymä.

Alppikylästä pääsee liikkumaan joko omalla autolla tai julkista liikennettä käyttäen. Bussipysäkit ovat lähellä, ja bussilla pääsee Helsingin keskustaan tai esimerkiksi Puistolan ja Malmin juna-asemille. Autolla on helppo liittyä viereiselle Lahdenväylälle ja vaikkapa Kehä III:lle. Lahdenväylän läheisyys on huomioitu alueen suunnittelussa rakentamalla melueste moottoritien ja asuinalueen väliin.

Alueen nimi syntynyt 1900-luvulla

Alppikylän nimi tulee Alppimaita muistuttavasta komeasta kalliomaisemasta. Nimi on ilmestynyt kartoille alueen ensimmäisen rakennuskannan myötä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin Alppikylä oli Puistolan kaukaisinta reuna-aluetta. Vanhoissa kartoissa Alppikylä esiintyy paikannimenä nykyisen Jakomäen länsiosan paikkeille, Vanhan Porvoontien varressa. Alppikylässä on edelleen joitain vanhoja puutaloja, jotka muistuttavat alueen historiasta.

Alppikylä sekoitetaan toisinaan Alppilaan tai Alppiharjuun, joihin Alppikylällä ei kuitenkaan ole mitään kytköstä.

Huolettomia asumisoikeusasuntoja erikokoisille perheille

Meillä on Alppikylässä asumisoikeusasuntoja monenlaisten perheiden tarpeisiin. Valittavana on kerros- ja pienkerrostaloasuntoja kaksioista neljän huoneen asuntoihin. Tutustu asuntoihin ja pohjaratkaisuihin, ja löydä uusi kotisi.

Asuntomme Alppikylässä:

telttakuja3A22 olohuone 2

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.