TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2025 on julkaistu  

Tutustu vuosikertomuksemme kautta viime vuoden toimintaamme ja tulevaisuuden näkymiimme! Julkaisemme samalla myös ensimmäisen vastuullisuusraporttimme sekä Talouskatsaus-videon, jossa TA-Yhtymä-konsernimme toimitusjohtaja Jouni Linnavuori avaa vuoden keskeisiä tapahtumia. 

Vuonna 2025 toimintaympäristö pysyi edelleen haastavana, mutta pidimme perustehtävämme kirkkaana.

– TA-Yhtymä-konsernissa perustehtävämme on tarjota turvallista ja kohtuuhintaista asumista sekä kehittää pitkäjänteisesti kestävää asuntokantaa kasvavissa kaupungeissa. Vuonna 2025 jatkoimme tämän tehtävän toteuttamista vahvan asuntotuotannon, taloudellisen vakauttamisen ja strategisen uudistumisen kautta, toimitusjohtaja Jouni Linnavuori kertoo.

Vahvan asuntotuotannon vuosi ja yhteiskunnalliset hyödyt

Vuonna 2025 konsernillemme valmistui ennätykselliset 1 902 uutta asuntoa, ja asuntokanta kasvoi 23 477 asuntoon. Investoimme edelleen kasvukeskuksiin, joissa kohtuuhintaiselle asumiselle on vahva ja pitkäaikainen tarve. Kodeissamme asuu noin 41 000 asukasta eri puolilla Suomea.

Käyttöasteemme laski hieman ja oli keskimäärin 94 prosenttia. Laskua selittää erityisesti loppuvuonna valmistuneiden kohteiden suuri määrä.

– Tuotantomäärämme ylittää selvästi pitkän aikavälin keskiarvomme ja vahvistaa asemaamme yhtenä Suomen merkittävimmistä yleishyödyllisistä asumisen toimijoista. Rakenteilla olevat hankkeet pitävät tuotannon korkealla tasolla myös vuonna 2026, Linnavuori jatkaa.

Konsernimme liikevaihto kasvoi 236 miljoonaan euroon eli 8,2 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua vauhdittivat valmistunut uudistuotanto sekä maltilliset hinnantarkistukset. Tilikauden tuloksemme oli lähellä nollatasoa ja parani selvästi edellisvuodesta. Kehitys osoittaa, että viime vuosien sopeutustoimet, kustannushallinta sekä korkotason lasku alkavat näkyä tuloskehityksessä.

Taloudellisen kestävyyden vahvistaminen on ollut yksi toimintamme keskeisistä painopisteistä. Kiinteistöjen hoitokustannusten kehitys pysyi vakaana, ja kustannustehokkuutta onnistuttiin parantamaan ilman, että asumisen laadusta tingittiin.

Katse tulevaan

Asuntomarkkinoiden tasapainon odotetaan vähitellen vahvistuvan vähäisen tuotannon, korkotason tasaantumisen ja muuttoliikkeen seurauksena. Olemassa olevan asuntokannan käyttöasteen arvioidaan nousevan vuonna 2026, ja uusien kohteiden käyttöasteiden odotetaan saavuttavan konsernin keskimääräisen tason. 

Rakenteilla on edelleen merkittävä määrä uusia asuntoja. Vuonna 2026 arvioimme yhtiöillemme valmistuvan yli 1000 asuntoa pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Asumisoikeusasuntojen rakennuttaminen on päättymässä ensi vuoden aikana. Muutos liittyy Suomen hallituksen linjaukseen lopettaa asumisoikeustuotannon valtion tuki. Päätös ei kuitenkaan vaikuta olemassa olevaan asuntokantaamme tai asukkaisiimme. 

–  Asunnoissamme voi asua täysin turvallisin ja luottavaisin mielin, ja me pidämme niistä hyvää huolta, Linnavuori vahvistaa. 

Vuosi 2025 osoitti kokonaisuudessaan, että TA-Yhtymä kykenee toimimaan vakaasti myös markkinasyklin eri vaiheissa. Pitkäjänteinen riskienhallinta ja sitoutuminen kohtuuhintaiseen asumiseen luovat perustan tuleville vuosille. 

– Haluan kiittää TA-Yhtymän henkilöstöä, asukkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2025. Edistämme yhdessä kohtuuhintaista asumista ja jatkamme vahvaa tekemistä myös vuonna 2026, Linnavuori toteaa. 

Lue vuosikertomuksestamme tarkemmin, millainen vuosi konsernillamme oli ja millaiselta tulevaisuus näyttää.

Vastuullisuusraportti avaa toimintatapojamme ja kehitystyötämme

Vastuullisuus on tullut kiinteäksi osaksi toimintaamme. Julkaisemmekin vuosikertomuksen yhteydessä ensimmäisen vastuullisuusraporttimme vuodelta 2025, joka kokoaa yhteen työmme ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallinnon edistämiseksi. Raportoinnin myötä haluamme tarjota selkeämmän kuvan vaikutuksistamme ympäristöön, tärkeimpiin sidosryhmiimme ja yhteiskuntaan sekä mahdollisuuksistamme edistää kestävää kehitystä.   

Raportointiin valmistautuminen on edellyttänyt meiltä perehtymistä raportointivaatimuksiin sekä tiedonhallinnan ja -kulun kehittämistä uusien järjestelmien avulla. Samalla työ on auttanut meitä tunnistamaan entistä paremmin, millaista tietoa tarvitsemme paitsi vastuullisuuden, myös liiketoimintamme kehittämiseen ja miten voimme hyödyntää sitä tehokkaammin.  Työ jatkuu tulevina vuosina, kun kehitämme käytäntöjä ja juurrutamme uusia toimintatapoja osaksi arkeamme. 

Löydät raportin vastuullisuussivuiltamme.

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.