TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelimeen sai asettua ehdolle 2.–17.5.2024 välisenä aikana, ja vaalikelpoisia olivat kaikki TA:n asumisoikeuskohteiden asukastoimikuntien puheenjohtajat ja yhteyshenkilöt. Ehdolle asettui yhteensä 23 henkilöä. Valituista ehdokkaista kahdeksan jatkaa edustajina edelliseltä kaudelta.

Kolmessa vaalipiirissä, eli Etelä-Suomessa, Sisä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa yhteistyöelimeen valittiin kaikki ehdolle asettuneet henkilöt suoraan. Tämä johtui siitä, että ehdolle asettuneita oli joko yhtä paljon tai vähemmän kuin yhteistyöelimen edustajien paikkoja oli tarjolla. Vain yhdessä vaalipiirissä, eli Varsinais-Suomessa järjestettiin touko-kesäkuussa vaalit ehdolle asettuneiden kesken. Valituksi tulleet kaksi edustajaa saivat kumpikin yhtä monta ääntä.

Kiitämme ja onnittelemme kaikkia edustajiksi valittuja! Uuden yhteistyöelimen toimikausi alkaa syksyllä 2024.

Edustajiksi valitut vaalipiireittäin

Etelä-Suomi (Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Porvoo, Sipoo, Tuusula, Vantaa)

  • Minna Contreras Camacho
  • Kati Garam
  • Kari Muurman
  • Teuvo Nieminen
  • Minna M. Jussila
  • Annika Valtonen
  • Kati Simojoki
  • Katja Tujula
  • Riina Hautala
  • Hannele Varhee
  • Pertti Viitala

Varsinais-Suomi (Lieto, Turku, Kaarina, Salo, Naantali, Raisio)

  • Anni Karhunen
  • Esa Vihervuori

Sisä-Suomi (Hattula, Hollola, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kangasala, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lempäälä, Laukaa, Nokia, Pirkkala, Riihimäki, Tampere, Ylöjärvi)

  • Aimo Löyttyniemi
  • Päivi Kukkonen
  • Esa Hietaniva
  • Jarkko Hautala
  • Tiina Airaksinen
  • Satu Ristola
  • Jorma Leppänen
  • Juha Rissanen

Pohjois-Suomi (Kempele, Oulu, Rovaniemi)

  • Reijo Moilanen

Ajankohtaista

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2024 on julkaistu  

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lamminrahkan Katufiestaan!

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Ristikkoon!

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Helsinkiin – asunnot ovat nyt vuokrattavissa

Asmalammentie 4 – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Liilaan 2.4.

Tule keskustelemaan kanssamme asunnoista, asuntojen hakemisesta ja muista asumiseen liittyvistä asioista!

Muistutus: Television HD-lähetyksissä muutoksia 31.3.2025 – varmista, että televisiosi on ajan tasalla 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Kaareen 25.3.

Hannes Kolehmaisen katu 17b asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Itikseen 19.3.

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Gerkinkartano 2 kiinnosti hakijoita – hakemuksia käydään parhaillaan läpi

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Myyrmanniin 12.3.

Asumisoikeuden järjestysnumero.

Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke jatkaa Aran tehtäviä maaliskuusta alkaen

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Vantaalle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Nurmijärvelle – haku asukkaaksi on alkanut

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.