Rautajärvet ovat yhä vakuuttuneempia asumisoikeusasumisen eduista

Haastattelimme vuosi sitten omistusasunnosta asumisoikeusasuntoon muuttanutta Timo Rautajärveä, joka jo silloin vakuutti löytäneensä unelmiensa asunnon. Kuusihenkinen perhe muutti vastavalmistuneeseen paritaloasuntoon Espoon Örkkiniittyyn syksyllä 2017. Nyt perhe on kasvanut pienellä Dani-koiralla, ja kaikki viihtyvät erinomaisesti.

pihalla

Timo-isä tarjoilee päiväkodista ja esikoulusta kotiutuneille 4-vuotiaalle Jerrylle ja 6-vuotiaalle Saralle välipalaa ennen illan kiireitä. – Täällä on hyvä elää. Sarakin voi jo kulkea itsekseen kavereiden luokse leikkimään, Timo kehuu uutta asuinaluetta Kalajärven kupeessa. Saran mielestä parasta Örkkiniityn kodissa ovat oma piha ja trampoliini. – Heti kevään aluksi piti trampoliini pystyttää pihalle ja siinä lapset viihtyivätkin tosi hyvin, Timo kertoo. Talveksi trampoliini on purettu pois, mutta tekemistä riittää silti. – Tässä on lähellä luistelukenttä ja leikkipuistoja, ja lapset viihtyvät omalla pihalla pulkkamäessä erinomaisesti. Kuin vakuudeksi isänsä puheille, lapset juoksevat alakertaan pukeutumaan ulkovaatteisiin.

Sisutusta ja nikkarointia

Vuoden aikana Rautajärvet ovat hiljalleen sisustaneet kotiaan ja laittaneet pihaa kuntoon. – Täällähän oli kaikki niin hyvin suunniteltu, että mitään remonttia tai muuta ei ole tarvinnut tehdä. Huonekalujen paikkaa ollaan vaihdeltu ja kaikennäköistä pientä nikkaroitu, Timo toteaa.

Keittiön ikkunaa koristaakin Timon ja hänen vaimonsa tekemä upea kukkateline. Pihalle on rakennettu terassilaudoitus ja parvekkeelle tehty koiraa varten portti. – Jerry osallistuu mielellään remonttihommiin. Olemme hankkineet hänelle omat työkalutkin, Timo kertoo.

Asumisoikeusasunto on turvallinen vaihtoehto

Reilussa vuodessa Timo on tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että perhe teki oikean ratkaisun ostaessaan asumisoikeusasunnon omakotitalon sijaan. – Osa niistä taloista, joita silloin katsoimme, on edelleen myynnissä. Omakotitaloa ei ole helppo myydä nykyisin, eikä varmasti tulevaisuudessakaan. Maailma muuttuu yhä epävarmemmaksi, joten asumisoikeusasunto on turvallinen vaihtoehto, Timo pohtii.

Rautajärvet viihtyvät hyvin Örkkiniityssä, eikä muutto ole lähitulevaisuuden suunnitelmissa. – Tässä asutaan varmasti niin kauan, kunnes lapset lentävät pois, Timo tuumii. Myös seuraava asunto on todennäköisesti asumisoikeusasunto. – Ellemme sitten muuta HIFK:n torniin, jääkiekkofani haaveilee viitaten Helsinkiin suunnitteilla olevaan jättihankkeeseen.

sara

Katso asukasvideo ja tutustu Örkkiniityn asuntoihin!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.