Sivustomme käyttää evästeitä, jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän. Lue lisää tietoa aiheesta

Asukastoiminta voi olla parhaimmillaan mukavaa ajanvietettä ja siitä voi saada eri-ikäisiä ystäviä. Kaarinalaisen Kirjosieponkadun asumisoikeustalon asukastoimikunnassa on tällä hetkellä kolme naista, jotka ideoivat tapahtumia mielellään.

Kirjosieponkadun nyyttikestit- Meillä synkkaa hyvin. Kokoonnumme vuorotellen toistemme luo suunnittelemaan ja juttelemaan talon asioista, asukastoimikuntaan kuuluva asukas Sirkka Selin kertoo.

Asukastoimikunnat voivat järjestää yhdessä monenlaisia tapahtumia. Kirjosieponkadulla on keväisin pihatalkoot, kesäisin nyyttikestiperiaatteella toimiva kesäpiknik talon pihalla ja joulun alla glögit taloyhtiön kuivaushuoneessa. Lisäksi osa asukkaista käy viikoittain yhteislenkillä.

- Yhteinen tavoitteemme on hyvän yhteishengen luominen ja se, että yritämme pitää talomme ja pihapiirimme siistinä ja kauniina kaikkien asukkaiden yhteiseksi hyväksi, Selin kiteyttää.


Vapaaehtoista toimintaa yhteiseksi hyväksi

Asumisoikeusasunnoissa toimivien asukastoimikuntien pääasiallinen tavoite on parantaa asumismukavuutta ja viihtyisyyttä järjestämällä asukkaille yhteisiä tapahtumia kuten talkoita, asukasiltoja tai muuta yhteistä toimintaa. Asukastoimikunta voi tehdä isännöitsijälle kiinteistöön ja asumiseen liittyviä kehitysehdotuksia. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja asukkaiden aktiivisuuteen.

- Tampereen Vuoreksessa sijaitsevan asumisoikeustalon asukastoimikunta on perustanut myös oman Facebook-ryhmän, jossa asukkaat voivat vaikkapa keskustella päivittäisistä talon asioista, kertoo isännöitsijä Jaakko Antinlaakso, joka on myös itse ryhmässä mukana. Isännöitsijällä on muutenkin positiivisia kokemuksia asukastoiminnasta. – Perinteisten talkoiden lisäksi asukkaat ovat järjestäneet mm. pihakirppiksiä ja tavaroiden kierrätyspisteitä, Antinlaakso kertoo.

Asukastoimikunnat valitaan asumisoikeuskohteissa kerran vuodessa järjestettävissä asukaskokouksissa. Toimintaan pääsee mukaan osallistumalla isännöitsijän tai asukastoimikunnan kutsumaan asukaskokoukseen ja ilmaisemalla siellä kiinnostuksensa. Kaikissa taloissa asukastoimikuntaa ei ole ollenkaan, ja joissain voi olla yksi luottamushenkilö joka toimii yhteyshenkilönä. Myös vuokrataloissa on  mahdollisuus asukastoimintaan.

 

Pihatalkoot pystyyn

Kirjosieponkadun kukatMonessa talossa on seuraavaksi vuorossa jokakeväiset pihatalkoot. Kaarinalaisen Kirjosieponkadun pihalla ohjelmassa on pihatöitä kuten mm. kukkien istutusta sekä tietenkin makkaran paistoa ja jutustelua naapureiden kanssa.

Jos omassa talossa ei ole asukastoimikuntaa tai yhteyshenkilöä eikä talkoista ole tiedotettu, voi kuka tahansa asukas ryhtyä järjestämään talkoot. Oman talon isännöitsijältä saa lisätietoja talkoiden järjestämisestä, talkootarjoiluja unohtamatta.

Sirkka Selin miettii, että moni saattaa pelätä asukastoimikunnassa mukana olemisen tuovan mukanaan velvollisuuksia ja vievän paljon aikaa. – Itse olen kokenut tämän mukavana asiana ja saanut tätä kautta uusia ystäviä. Naapureiden tunteminen myös lisää turvallisuuden tunnetta, kun naapurin ovikelloa voi mennä soittamaan jos tulee jokin hätä, Selin kertoo.


 Asukastoimikunta tekstiboksi

 

 

 

 

 

 

 

 

 Lue myös:

Ajankohtaista