Asukastarinoita
-

Oma piha ja iso asunto ovat olleet koronavuoden pelastus
Kulunut vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Pandemian vuoksi perheet ovat olleet entistä enemmän…
-

Asumista remontin keskellä – lopputuloksena tyylikäs ja persoonallinen koti
Antero Komaron rivitalokaksiossa on tehty vuosien mittaan pesuhuoneremontti ja keittiöremontti. Molemmat remontit toteutettiin niin,…
-

Rauhallista rivitaloasumista Keravalla – Ahjonlaaksossa viihtyvät niin koira kuin omistajatkin
Jari Tuohimaa asuu puolisonsa ja Pietarin kaduilta pelastetun Jolle-koiran kanssa Keravalla. Omistusyksiö Keravan keskustassa…
-

Pikkukaupungin tuntua ja ystävällisiä ihmisiä – Mirja viihtyy uudessa keskustakodissaan Naantalin Victoriassa
Raisiosta lähtöisin oleva Mirja Mannevuo muutti ensimmäisen kerran Naantaliin vuonna 2007 ja tunsi kaupungin…
-

Tuija on viihtynyt Hämeenlinnan Voutilassa jo lähes 30 vuotta
Hämeenlinnalainen Tuija Sulkava on asunut Hämeenlinnan Voutilan alueella jo melkein kolmekymmentä vuotta. TA-Yhtiöiden vuokra-asuntoon…
-

”Nyt loppui omakotitalon remontointi ja nurmikon ajo”
Kari ja Mirja Vuorenpää muuttivat isosta omakotitalosta asumisoikeuskerrostaloon elokuussa 2019. Alla Kari kirjoittaa omin…
-

Lyhyt muuttomatka – iso muutos
Lietolaiset Kari ja Mirja Vuorenpää asuivat 49 vuotta samassa osoitteessa. Tilavassa omakotitalossa elettiin ruuhkavuodet,…
-

Asumisoikeusasunto sopii vaihtuviin elämäntilanteisiin – Terhi löysi Kuopion Saaristokaupungista mieleisensä kodin
Terhi Joela on ihastunut Kuopion Saaristokaupungissa sijaitsevaan asumisoikeustaloon ja sen sijaintiin siinä määrin, että…
-

Hanne-Mari viihtyy kotonaan Klaukkalassa – Rauhallisella alueella riittää turvallisia ulkoilumaastoja myös poikkeusoloissa
Hanne-Mari Kivekäs asuu lastensa ja Nelli-koiran kanssa Nurmijärven Klaukkalassa. Rauhallisella asuinalueella on upeat ulkoilumaastot…
-

Christer muutti töiden perässä
28-vuotias Christer Bergström istuu tyytyväisenä uuden kotinsa sohvalla. Kaikki tavarat ovat paikoillaan, verhot ikkunoissa…
-

Viihtyvyys on hyvä mittari – Pertti viihtyy uudessa asumisoikeuskodissaan Sipoon Jokipuistossa
Pertti Varis on pitkän linjan sipoolainen. Mies on asunut lähes koko ikänsä Sipoossa ja nähnyt…
-

Asumisoikeusasunto sopii myös väliaikaisratkaisuksi
Asumisoikeusasunto sopii moneen elämänvaiheeseen. Asumisoikeusasunnossa saat asua niin kauan kuin haluat, mutta se on…
-

Luonto ja rauhallisuus ovat Suurpellon valtteja
Sanna-Kaisa Hakala ja Valtteri Seraste asuivat vuokralla Helsingin keskustassa, mutta kaipasivat enemmän tilaa ja…
-

Asumisoikeusasumista kahdessa sukupolvessa
Kuopiolainen Voutilaisen nelihenkinen perhe muutti noin neljä vuotta sitten Poukamankatu 19:ssä sijaitsevaan asumisoikeusasuntoon. Sittemmin…
-

Jaana Karhu ihastui Pikisaaren maisemiin
Lappeenrantalainen Jaana Karhu löysi unelmiensa asunnon rauhalliselta Pikisaaren asuinalueelta yli kuusi vuotta sitten. Haaveena…
-

Ihanteellinen asuinpaikka luonnon ja liikunnan ystävälle – Eeva löysi kodin Kirkkonummelta
Eeva Aaltonen muutti Uudestakaupungista Kirkkonummelle, koska halusi päästä lähemmäs Vantaalla asuvaa tytärtään. Rauhalliselta Bron…
-

Lotankatu 2 on poikkeuksellisen yhteisöllinen kerrostalo – ”Täällä huolehditaan naapureista”
Espoon Painiityssä on poikkeuksellisen yhteisöllinen asumisoikeustalo. Lotankatu 2 on senioreille suunnattu asumisoikeustalo. Helsinkiläinen Virpi…
-

Vuokralla asuminen yhä suositumpaa – Liisa viihtyy vuokra-asunnossaan Sörnäisissä
Tutkimusten mukaan vuokralla asumisen suosio on kasvussa. Syynä vuokra-asumisen suosion kasvuun on muun muassa…
-

Nuori perhe löysi kodin Jyväskylän Väinölästä
Nuori perhe löysi uuden asunnon rauhalliselta alueelta Jyväskylän Väinölästä. Väinölän alue on ihanteellinen lapsiperheelle;…
-

”Kaikkien kannattaisi asua Hyvinkäällä”
Hannakaisa Tähtisalmi viihtyy Hyvinkäällä. Kaupunki tuntuu hänen mielestään mukavan pieneltä ja toimivalta, ja kaikki…
-

Asumisoikeusasuminen mahdollistaa huolettomien eläkepäivien vieton
Lahteen paluumuuton tehnyt Raili Rantala odottaa innolla kesää. Iso lasitettu parveke muuttuu silloin viherkeitaaksi,…
-

Todellinen maisemanmuutos – Savikot muuttivat omistusasunnosta Vantaalta asumisoikeusasuntoon Ouluun
Helena ja Seppo Savikko kaipasivat eläkkeelle jäätyään maisemanvaihdosta. Pariskunta oli lomamatkallaan ihastunut Ouluun, ja…
-

Asumisoikeusasunto sopii aktiivisen eläkeläispariskunnan tarpeisiin
Kuopiolaiset Virpi ja Kalevi Ruotsalainen päättivät eläkkeelle jäätyään vaihtaa omistusasunnon asumisoikeusasuntoon. Siilinjärvellä sijainnut omakotitalo…
-

Muutto asumisoikeusasuntoon mahdollisti panostamisen matkusteluun ja harrastuksiin
Vantaalainen Jorma Immonen halusi panostaa vapaa-aikaansa ja myi omistusasuntonsa. Uusi koti löytyi asumisoikeusasunnosta Vantaan…
-

Asumisoikeusasunnossa saa asua niin kauan kuin haluaa – ja sieltä on helppo muuttaa uuteen asuntoon
Martti Katajamäelle asoasumisen parhaita puolia ovat asumisvarmuus ja vaihdettavuus. Martti asuu vaimonsa kanssa jo…
-

Asukkaan kokemuksia asumisoikeusasunnosta: ”Asumisoikeusasunto on hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto asumiseen.”
Asumisoikeusasuntoja eli ASO-asuntoja on rakennettu 1990-luvulta lähtien. Vaikka asumisoikeusasuntoja on ympäri Suomea ja niiden…
-

Kerrostalo sopii lemmikeille, kunhan niille keksii virikkeitä
Liisa Lehto muutti Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevaan kerrostaloyksiöön kolmen koiran ja kolmen kissan kanssa…
-

Rautajärvet ovat yhä vakuuttuneempia asumisoikeusasumisen eduista
Haastattelimme vuosi sitten omistusasunnosta asumisoikeusasuntoon muuttanutta Timo Rautajärveä, joka jo silloin vakuutti löytäneensä unelmiensa…
-

Espoolaisperhe viihtyy Sipoossa
Perheen kasvettua espoolaisperhe halusi löytää suuremman asunnon kohtuullisen matkan päästä Helsingissä keskustassa sijaitsevista työpaikoistaan.…
-

Asumisoikeusasunto on huoleton vaihtoehto omistusasumiselle – varallisuuden voi käyttää muuhun elämiseen
Asumisoikeusasumisessa yhdistyvät mukavasti omistus- ja vuokra-asumisen parhaat puolet. Asumisoikeusasunto on yhtä huoleton kuin vuokra-asunto…
-

Klemolat löysivät Kaipasenrinteen asumisoikeustalosta kodin, jossa viihtyvät lopun elämänsä
Marleena ja Ilkka Klemola muuttivat ensimmäiseen asumisoikeusasuntoonsa seitsemänkymppisinä tuttavien suosittelun perusteella. Pariskunta suosittelee samaa…
-

Näkymät Kallavedelle ja viiden metrin huonekorkeus
Lönnrotinkatu 25 ja Melankatu 10 vuokra-asunnot sijaitsevat upealla paikalla, aivan Kallaveden lähellä ja vain…
-

”Muualle muuttamista ei ole tarvinnut harkita” – Jari ja Marja-Liisa ovat olleet asumisoikeusasukkaita yli 20 vuotta
Yksi asumisoikeusasumisen hyviä puolia on, että asumisoikeusasunnossa voi asua niin pitkään kuin haluaa. Elämäntilanteen…
-

Jätkäsaaressa yhdistyvät urbaani asuminen, yhteisöllisyys ja vihreys
Aurinko paistaa helsinkiläisen kerrostaloasunnon ikkunasta sisään. Avoimen parvekkeen ovesta kantautuu lokkien kiljuntaa ja…
-

Upeat ulkoilureitit ja helpot liikenneyhteydet ovat Toppilan valtteja
Kuu paistaa kirkkaalla säällä suoraan Aira Huhtakankaan neljännen kerroksen ikkunasta sisään. – Minulle on…
-

Tea suosittelee asumisoikeusasuntoa nuorille
Tea Kallioinen oli vasta 19-vuotias muuttaessaan Heinälammella sijaitsevaan asumisoikeuskerrostaloon kahden koiransa kanssa. Jyväskyläläinen Tea…
-

Rauhallista asumista keskuspuiston laidalla
Espoolaispariskunta etsi lähes parin vuoden ajan rauhallista asumisoikeusasuntoa riittävän läheltä palveluita. Pitkän etsinnän jälkeen…
-

Omistusasuntoa etsineet Rautajärvet päätyivät uuteen asumisoikeusasuntoon
Timo Rautajärvi katselee tyytyväisenä kaunista metsämaisemaa olohuoneensa ikkunasta. Lähes kahden vuoden ja yli kolmenkymmenen…
-

Jätkäsaaressa tehtiin yhdessä kukka-asetelmia
Helsingin Jätkäsaaressa Hyväntoivonkadulla järjestettiin joulukuun alussa kukkiensidontakurssi asukkaille. Kukka-asetelmien teon lomassa juotiin kahvia, tutustuttiin…
-

Yhteisölliseen senioritaloon muuttaminen oli kuin lottovoitto
Kuopiolainen Veli-Matti Karhunen on tyytyväinen, että muutti asumaan Kuopion Männistön vanhan koulun kortteliin lähes…
Sivu päivitetty viimeksi: 15.11.2024