Muutto omistusasunnosta ASO-asuntoon sujui mutkattomasti – nyt vapaa-aikaa jää enemmän harrastuksille

Kauko Tiainen muutti vastavalmistuneeseen asumisoikeusasuntoon Helsingin Roihuvuoreen 2019. Viimeisimmän vuoden aikana kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, sillä koronan myötä myös työt siirtyivät toimistolta kotiin.

Uudet rivitaloasunnot Roihuvuorentiellä valmistuivat vuonna 2019 ja Kauko Tiainen pääsi muuttamaan upouuteen asuntoon. Kauko perheineen kiinnostui asunnoista sattumalta pyöräillessään rakennustyömaan ohitse. Alue oli heille jo entuudestaan tuttu ja mieleinen. Koska he olivat juuri etsimässä uutta, helppoa asumisratkaisua omakotitaloasumisen tilalle, päättivät he hakea asuntoa. 

Helppo muutto sijaisasunnon kautta

Tiaiset saivat myytyä omakotitalonsa nopeasti, joten he joutuivat asumaan hetken vuokralla.

– Saimme onneksi nopeasti sijaisasunnon Myllypurosta. Muutama muutto lyhyen ajan sisällä osoittautui hyväksi asiaksi, sillä jouduimme karsimaan tavaroita kahteen kertaan. Pääsimme eroon vuosien saatossa kertyneistä ylimääräisistä tavaroista, kuten sirkkeleistä ja sahoista sekä lasten pienistä vaatteista hyvinkin tehokkaasti, Kauko muistelee.  

Hakuprosessi uuteen asuntoon eteni helposti ja muutto uudiskohteeseen sujui rauhallisesti ilman ruuhkaa.  Piha-alueet eivät olleet muuton aikaan vielä täysin valmiita.

– Hetken jouduimme asumaan piha-alueiden osalta niin sanotusti työmaalla, koska pihan työt olivat hieman viivästyneet. Kesän aikana kuitenkin myös piha-alueet saatiin valmiiksi, kertoo Kauko.

Omistusasunnosta asumisoikeusasukkaaksi

Aikaisemmin Tiaiset asuivat omassa omakotitalossa, mutta lasten kasvettua aikuisiän kynnykselle ja muutettua pois kotoa, halusi perhe helpompaa asumista. Asumisoikeus valikoitui asumismuodoksi siksi, että se on helppo, turvallinen ja riskitön asumismuoto. Kauko koki, että he olivat vuosien saatossa jo saaneet remontoida ja korjailla omaa asuntoa tarpeeksi.

– Nyt oli aika muuttaa helpompaan asumismuotoon, kun ikääkin alkaa olemaan jo yli 60 vuotta. Aikaa jää nyt paljon enemmän omille harrastuksille ja vapaa-ajalle, kun ei tarvitse korjailla vanhaa taloa. Toki omistusasuminen, isot tilat ja asunnon remontoiminenkin oli mukavaa ja sopi meille hyvin esimerkiksi, kun lapset olivat pienempiä. Nyt kuitenkin alkaa arvostamaan jo vähän helpompaa asumista, ja asumisoikeus oli meille täydellinen vaihtoehto, Kauko sanoo.

Etätöitä omassa kodissa poikkeusaikana

Etätyöt on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana. Vaikka Kaukolla oli mahdollisuus tehdä etätöitä jo aikaisemminkin, ei hän ollut juurikaan tehnyt niitä ennen korona-aikaa. Alkuun Kauko teki töitä keittiön pöydän äärellä, mutta päätti sitten tehdä yhdestä makuuhuoneesta itselleen oman työhuoneen.

– Meillä on onneksi muutama ylimääräinen makuuhuone, jotta pojat voivat tarvittaessa edelleen yöpyä meillä, kertoo Kauko.

Töitä hän on saanut tehdä hyvinkin rauhassa, sillä hänen vaimonsa ei pysty tekemään töitä etänä ja lapset eivät enää asu kotona.

– Ostin työhuoneeseen sellaisen pöydän, jolla voin tehdä töitä myös seisten, joten työt sujuvat myös kotoa suhteellisen hyvin. Etätyöpäivän aikana voi onneksi myös tarvittaessa laittaa hetkeksi pitkäkseen sohvalle tai sängylle, naurahtaa Kauko. Nettiyhteydessä on hieman ollut uudessa talossa ongelmia, mutta onneksi asian kanssa on pärjätty.

– Ruoka- ja kahvitauoilla on mukava mennä haukkaamaan raitista ilmaa omalle terassille, varsinkin nyt kun taas aurinko alkaa paistamaan enemmän, kertoo Kauko.

Roihuvuoresta löytyy paljon aktiviteettiä ja hyvät liikenneyhteydet

Roihuvuori alueena tarjoaa paljon erilaisia aktiviteetteja ja hyvin erilaisia palveluja. Nyt kun aikaa on jäänyt omakotitalon hoidolta vapaa-aikaan enemmän, Kauko on käynyt muun muassa uimassa ja esimerkiksi talvisin hiihtämässä Marjaniemen rannassa sekä katsomassa alueen pesäpallopelejä. Läheiseltä ammattikoululta on helppo käydä ostamassa hyviä ja edullisia leivonnaisia tai ruoka-annoksia.

– Osa palveluista on toki nyt koronan takia ollut suljettuna, harmittelee Kauko.

Alueella pärjää lisäksi erinomaisesti ilman autoa, sillä Roihuvuoressa on erinomaiset liikenneyhteydet.  Siilitien metroasemalle kävelee viidessä minuutissa sekä Itäkeskukseen pääse myös nopeasti kävellen tai pyörällä. Lisäksi kaupunkipyöriä on tarjolla melkein kotiovella.

Katso Roihuvuoren vapaat ja vapautuvat ASO-asunnot!

Ajankohtaista

ASO-asunnon voi saada nopeastikin – näin löydät ja haet sinulle sopivan kodin 

Asumisen TAlkshow -podcast: Turvallisuus kodeissamme – mitä jokaisen asukkaan pitäisi tietää? 

Vehreä kattoterassi.

TA:n kodit suunnitellaan hyvää arkea varten

ASO- eli asumisoikeusasunnon rahoitus – nämä asiat sinun kannattaa tietää siitä

Seponkatu 5:n uudiskohde esittelyssä 3.6. – tule tutustumaan

Uusia asumisoikeusasuntoja Hatanpäälle – asukashaku on alkanut

Asiakaspalvelumme sulkeutuu torstaina 28.5. klo 13

Uusia asumisoikeusasuntoja Helsingin Malminkartanoon – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2025 on julkaistu  

Uusia vuokra-asuntoja Riihimäelle – asukashaku on alkanut

Kurkkaus arkeen asumisoikeuskodissa – Iida Kalanti esittelee kotiaan

TA osallistuu HSY:n kierrätyslähettiläskampanjaan

Asumisen TAlkshow -podcast: Miten ASO-asunnon rahoitus toimii? 

Uusia vuokra-asuntoja Vaajakoskelle – asukashaku on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja Taskilaan – asukashaku on alkanut

Suositut ASO-infotilaisuudet saavat jatkoa – seuraava tilaisuus toukokuussa

ASO-asukkaan ääni: kolme yleisöä eniten puhuttelevinta kokemusta

Malmille 48 uutta asumisoikeusasuntoa – asukashaku on alkanut

Asumisen Talkshow -podcast – ASO-asukkaat äänessä: millaista ASO-asuminen on?

Tuiran ikääntyneille suunnattujen vuokra-asuntojen haku on käynnistynyt

Miten pyrimme ympäristöystävälliseen lämmitykseen TA:n kodeissa?

ASO ei ole vain järjestelmä – se on koti.   

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.