Asumisoikeusasunto mukana elämänmuutoksissa

Katja Nurmi perheineen asuu Pahkakadulla Tampereen Haukiluoman asuinalueella. Perheeseen kuuluu vanhemmat, kaksi lasta ja koira. Alueella on erinomaisia ulkoilumahdollisuuksia ja lähikauppa palvelee kävelymatkan päässä. Katja perheineen pääsi muuttamaan aivan uuteen kotiin, Pahkakatu 8 asumisoikeusasuntojen valmistuessa vuonna 2018.

ASO tuntui hyvältä ratkaisulta

Edellisen kodin käydessä lasten myötä liian pieneksi, Nurmen perhe alkoi etsimään uutta omistusasuntoa. Huomatessaan uuden asumisoikeustalon rakentuvan vanhan kodin lähelle, kiinnostui perhe kuitenkin tästä heille ennestään tuntemattomasta asumismuodosta.

– Asuimme omistusasunnossa ennen lasten syntymää. Rivitalokaksio kävi pieneksi, mutta miellyttävää asuntoa ei tullut myyntiin. Päätimme laittaa omistusasunnon myyntiin ja haimme ASO asuntoa läheltä. Emme halunneet muuttaa tavalliseen vuokra-asuntoon, joten ASO tuntui hyvältä ratkaisulta. Olemme viihtyneet tässä hyvin, kolme vuotta on kulunut nopeasti, Katja kertoo.

Uusi talo ja mukavat naapurit

Uusiin asumisoikeustaloihin muuttaa samoihin aikoihin useita asukkaita. Tämä vaikuttaa rakentavasti yhteisöllisyyteen ja osa asukkaista on myös samanlaisessa elämäntilanteessa. Katjan mukaan ASO:ssa heidän kohdaltaan parasta oli uusi tuliterä talo, johon he saivat muuttaa ensimmäisten asukkaiden joukossa. – Talo on rauhallinen ja naapurit ovat mukavia, huomattavasti tutumpia ja läheisempiä kuin tavallisessa kerrostalossa, Katja sanoo.

– Lapsiperheille ainakin. Naapurit ovat kaikki luotettavia ja rauhallisia, mikä on lapsiperheenä iso plussa, vastaa perheenäiti kysyttäessä, kenelle he suosittelisivat asumisoikeusasumista.

Asumisoikeusasunnosta on helppo muuttaa omistusasuntoon

Perhe on viihtynyt asumisoikeusasunnossaan hyvin, mutta nyt on tullut aika jatkaa matkaa kohti uutta kotia. – Asunto itsessään on ollut erittäin mieluisa, hyvin äänieristetty ja toimivat neliöt. Sijainti on myös hyvä, lähellä palveluja sekä päiväkotia, Katja sanoo. Nyt heidän on kuitenkin lasten kasvaessa aika vaihtaa kotia jälleen isompaan. –Löysimme kolmen vuoden etsimisen jälkeen meille tältä samalta seudulta seuraavan omistusasunnon, jossa molemmat lapset saavat oman huoneen. Koska tästä tarvitsee vain irtisanoutua, oli uuden ostaminen sen löydyttyä helppoa.

Muuton lähestyessä perhe haluaa jättää terveiset kotitalonsa asukkaille. –Kiitos kaikille naapureille näistä vuosista, ikävä tulee!

Tutustu Pahkakatu 8 asuntoihin!

 

Ajankohtaista

ASO-asunnon voi saada nopeastikin – näin löydät ja haet sinulle sopivan kodin 

Asumisen TAlkshow -podcast: Turvallisuus kodeissamme – mitä jokaisen asukkaan pitäisi tietää? 

Vehreä kattoterassi.

TA:n kodit suunnitellaan hyvää arkea varten

ASO- eli asumisoikeusasunnon rahoitus – nämä asiat sinun kannattaa tietää siitä

Seponkatu 5:n uudiskohde esittelyssä 3.6. – tule tutustumaan

Uusia asumisoikeusasuntoja Hatanpäälle – asukashaku on alkanut

Asiakaspalvelumme sulkeutuu torstaina 28.5. klo 13

Uusia asumisoikeusasuntoja Helsingin Malminkartanoon – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2025 on julkaistu  

Uusia vuokra-asuntoja Riihimäelle – asukashaku on alkanut

Kurkkaus arkeen asumisoikeuskodissa – Iida Kalanti esittelee kotiaan

TA osallistuu HSY:n kierrätyslähettiläskampanjaan

Asumisen TAlkshow -podcast: Miten ASO-asunnon rahoitus toimii? 

Uusia vuokra-asuntoja Vaajakoskelle – asukashaku on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja Taskilaan – asukashaku on alkanut

Suositut ASO-infotilaisuudet saavat jatkoa – seuraava tilaisuus toukokuussa

ASO-asukkaan ääni: kolme yleisöä eniten puhuttelevinta kokemusta

Malmille 48 uutta asumisoikeusasuntoa – asukashaku on alkanut

Asumisen Talkshow -podcast – ASO-asukkaat äänessä: millaista ASO-asuminen on?

Tuiran ikääntyneille suunnattujen vuokra-asuntojen haku on käynnistynyt

Miten pyrimme ympäristöystävälliseen lämmitykseen TA:n kodeissa?

ASO ei ole vain järjestelmä – se on koti.   

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.