Luonnonläheistä arkea Espoon Sepänkalliossa

TA:n suurhanke Mankkaan Sepänkalliossa etenee loppuvaiheeseen. Neljästä asuinkohteesta muodostuva, yhteensä 356 asunnon kokonaisuus tarjoaa uusia koteja luonnonläheisessä ympäristössä, vain lyhyen matkan päässä keskeisistä Espoon palveluista.

Rakentamisessa on panostettu erityisesti luontoarvoihin. Merkittävä osa tontista on säilytetty luonnontilaisena, ja piha-alueille on rakennettu kuntta ja perustettu niitty, jotka tukevat alueen biodiversiteettiä. TA-Yhtiöiden kehitysjohtaja Alexandre Zaitsev painottaa, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on ollut olennainen osa hanketta.

− Hankkeen energiaratkaisu on poikkeuksellinen: kaksi kohteista lämpenee maalämmöllä ja kaksi kaukolämmöllä. Maalämpö tuottaa koteihin myös viilennystä, ja kesäajan viilennys kuuluu kaikkiin korttelin asuntoihin. Viilennyksen sähkö tuotetaan rakennusten katoille asennetuilla aurinkosähkövoimaloilla. Kyseessä on mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka puitteissa päästään ajan myötä vertailemaan, miten eri lämmitysratkaisujen teoreettiset laskelmat toteutuvat käytännössä, Zaitsev kitetyttää.

Nykyaikaista asumista mainiolla sijainnilla

Asunnot on suunniteltu vastaamaan erilaisia elämäntilanteita. Tarjolla on koteja monenlaisiin elämäntilanteisiin – nuorille aikuisille, kahden hengen talouksille, lapsiperheille sekä senioreille. Laadukkaat pintamateriaalit, lasitetut parvekkeet ja pihaterassit sekä vesikiertoinen lattialämmitys lisäävät asumismukavuutta.

Keskeinen sijainti takaa sujuvat kulkuyhteydet eri puolille pääkaupunkiseutua sekä omalla autolla että julkisilla kulkuvälineillä. Lähistöltä kulkee busseja muun muassa Kauniaisiin ja Tapiolaan.

Hehkurinne 2

Korttelin 265 autopaikkaa sijaitsevat kahdessa autohallissa. Sähkö- ja hybridiautojen käyttäjille on useita latauspaikkoja. Piha-alueella on lisäksi muutamia asukkaiden vapaaseen käyttöön tarkoitettuja autopaikkoja.

Lähiympäristössä sijaitsee päivittäistavarakauppoja Suurpellossa, Sinimäessä ja Kauniaisissa, ja Matinkylästä löytyvät terveysasema, kirjasto ja asiointipalvelut. Kortteliin avautuu lähiaikoina myös pieni kauppa. Espoon keskuspuisto tuo luonto- ja liikuntamahdollisuudet aivan lähietäisyydelle.

Kortteli valmistuu vaiheittain

TA-Yhtymä Oy:n ensimmäinen vuokra-asuntokohde, Gerkinkartano 2, valmistui kesällä 2025. TA-Asumisoikeus Oy:n asumisoikeuskohde Hehkutie 1 ja TA-Yhtymä Oy:n toinen vuokrakohde Hehkurinne 2A ovat juuri valmistuneet. Viimeiset 61 vuokra-asuntoa valmistuvat 16.1.2026 osoitteeseen Hehkurinne 2C.

Lisätietoa kohteista:

Gerkinkartano 2

Hehkutie 1

Hehkurinne 2

Tutustu myös Sepänkallion alueeseen!

Ajankohtaista

Luonnonläheistä arkea Espoon Sepänkalliossa

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.