Tiedote 8.3.2016

TA-Yhtiöt rakennuttaa uusia rivitaloasuntoja Painiityn kehittyvälle asuinalueelle Espooseen. Painiitty sijaitsee lähellä Helsingin rajaa, Espoon Lintuvaaran ja Helsingin Konalan välissä. Pien- ja kerrostaloista koostuvalla asuinalueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja luonto lähellä.

Pikkulotankuja 3 muodostuu viidestä kaksitasoisesta rivitalosta, joihin tulee yhteensä 22 asumisoikeusasuntoa. Asunnot ovat tilavia kolmioita ja neliöitä, joissa on omat terassit ja parvekkeet. Vehreä piha-alue tarjoaa hyvät puitteet lasten leikeille ja oleskelulle.

Alue sijaitsee hyvällä paikalla, sillä lähellä ovat niin Leppävaaran kuin Konalan palvelut. Painiityssä on oma päiväkoti ja lähimmät ala- ja yläkoulu sijaitsevat Lintuvaarassa alle kilometrin päässä. Leppävaaran juna-asemalta pääsee esimerkiksi Helsingin keskustaan junalla noin vartissa. Myös omalla autolla pääsee hyvin läheiselle Kehä I:lle ja Painiitystä on bussiyhteyksiä esimerkiksi Leppävaaraan.

Haku asumisoikeusasuntoihin on käynnissä ja ensimmäinen hakuaika jatkuu 16.3.2016 saakka. Asuntojen arvioitu valmistuminen on 31.1.2017.


Lisätietoja:
Projektipäällikkö Hannele Vainio, TA-Yhtiöt, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 040 722 4344

Tiedotteet