TA-Yhtiöt rakennuttaa lähelle Järvenpään keskustaa, uudistuvalle Pajalan alueelle viisikerroksisen kerrostalon, johon tulee yhteensä 49 vuokra-asuntoa. Bjarnenkuja 13:n vuokratalo sijaitsee Pajalan länsiosassa, aivan Westermarckin puistoalueen vieressä. Vanha Pajalan teollisuusalue on saanut modernin, mutta kodikkaan ilmeen uusien kerrostalojen ja viihtyisän puistoalueen myötä.
Uuteen kerrostaloon tulee erikokoisia asuntoja yksiöistä neljän huoneen tilaviin perheasuntoihin. Asunnoissa on laminaattilattiat sekä laatoitetut pesu- ja wc-tilat. Asuntojen asumismukavuutta lisäävät keraamiset liedet keittiöissä ja lasitetut parvekkeet. Asukkaiden yhteiskäytössä ovat ulkoiluvälinevarastot, lastenvaunuvarastot, kuivaushuoneet ja talosauna. Isoimmissa asunnoissa on omat saunat. Lisäksi jokaiselle asunnolle kuuluu oma irtainvarasto.
Pajalassa kaikki tarvittavat palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Alueella on päiväkoti, kouluja, terveyspalveluja, ruokakauppoja sekä monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Käytettävissä ovat myös kaikki keskustan palvelut ja kävelymatkan päässä sijaitsevalta juna-asemalta pääsee Helsingin keskustaan noin puolessa tunnissa.
Haku yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin on alkanut ja jatkuu 21.8.2016 saakka. Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on 30.12.2016.
Lisätietoja:
Myyntivastaava Terhi Halla, p. 045 7734 3818, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.