Kauppalantie 2 Helsingin kaupunginmuseon kuva    114452 kauppalantie2A3 03 1800x600

TA-Yhtiöt on saneerannut Etelä-Haagan maamerkin, vanhan Tiili-Elannon korkealaatuisiksi vuokra-asunnoiksi ja toimitiloiksi. Lähes 90-vuotiaan rakennuksen viereen rakennettiin lisäksi moderni, viisikerroksinen uudiskohde. Keskeisellä paikalla pitkään tyhjillään ollut vanha rakennus pääsee saneerauksen ja uudisrakennuksen myötä jälleen arvoiseensa käyttöön joulukuun aikana. Kauppalantie 2:n rakennuksiin valmistuu yhteensä 14 asuntoa ja kolme toimitilaa.

Tiili-Elanto on arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelema Osuusliike Elannon vanha asuin- ja myymälärakennus. Katujulkisivultaan suojellussa rakennuksessa on saneerauksen myötä yläkerrassa neljä vuokra-asuntoa ja katutasossa vanhan myymälän tilalla kolme toimitilaa. Moderneissa asunnoissa näkyy talon historia esimerkiksi leveissä ikkunapenkeissä. Jokaisen asunnon erikoisuutena on vinokattoinen ullakkotila, johon pääsee asunnoista kätevästi sisäportaita pitkin.

Vuonna 1927 valmistunut rakennus oli silloisen Haagan kauppalan tärkeä maamerkki. Rakennuksessa toimi valmistuttuaan sekatavaramyymälä, jolla oli myös omat osastot kangas- ja lyhyttavaralle sekä talous- ja rakennustavaroille. Myymälän yläkerrassa oli asuntoja. Elanto muutti myymälän vuonna 1952 itsepalvelulla toimivaksi pikamyymäläksi, jollaisena se toimi aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Myöhemmin rakennuksessa on toiminut ainakin kukkakauppa.

Tiili-Elannon kanssa samaan pihapiiriin rakennettuun uudisrakennukseen valmistuu kymmenen uutta vuokra-asuntoa erilaisin pohjaratkaisuin. Talon ylimmän kerroksen asunnot ovat kahdessa kerroksessa ja niiden erikoisuutena ovat suuret terassit. Talossa on asuinkerrosten lisäksi maan alla sijaitseva puolilämmin autohalli, johon pääsee kätevästi hissillä. Uudisrakennus sivuaa tontin takareunan kalliorinnettä.

Rakennushankkeen urakoitsijana on toiminut Pylon Rakennus Oy ja suunnittelijana Ari Mäki-Marttunen Oy.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Esa Mustonen, Taova Oy/TA-Yhtiöt, p. 045 7734 3791, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.