Valtakunnallinen asuntojen omistaja ja rakennuttaja TA-Yhtiöt tarjoaa tänä kesänä kesätyöpaikan yli 70 nuorelle ympäri Suomen. Kesätyöntekijöitä palkattiin piha-, varasto-, myynti- ja toimistotehtäviin.
- Haluamme panostaa nuoriin ja meille on tärkeää, että voimme tarjota heille töitä, kertoo Piia Parkkali TA-Yhtiöiden rekrytoinnista.
Joillekin kesätyöntekijöistä kesä on ensimmäinen, mutta osa on työskennellyt TA:lla ennenkin.
- Pihatöissä TA:n asuntokohteet tulevat hyvin tutuiksi ja myöhemmin kesätyömahdollisuuksia voi avautua toimiston puoleltakin. Moni kesätyöntekijämme on päätynyt opinnoista valmistumisen jälkeen meille töihin joko kesätyötä vastaaviin tai aivan erilaisiin työtehtäviin. Kasvavana yrityksenä tarvitsemme tulevaisuudessakin hyviä työntekijöitä, Piia Parkkali kertoo.
Kesätyöt alkoivat suurimmalla osalla kesäkuun alussa koulujen päätyttyä. Kesätyöjaksojen pituudet vaihtelevat tehtävistä riippuen kuukaudesta koko kesään. TA-Yhtiöt tarjoaa nuorille mahdollisuuksien mukaan myös työharjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia opinnäytetöiden ja gradujen tekoon.
Kesätyöntekijöidemme kuulumisia voi seurata kesän mittaan osoitteesta TA.fi.
Lisätietoja:
TA-Yhtiöiden rekrytointi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.