Etelä-Sipoon paikalliskeskukseen Söderkullaan on rakenteilla asumisoikeusasuntoja. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa osoitteeseen Kvartsitie 1 neljä kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 106 asumisoikeusasuntoa.
Talot sijoittuvat lähelle luontoa Pähkinälehdon uudelle alueelle, noin kilometrin päähän Söderkullan keskustasta. Palvelut kuten koulut, päiväkodit, päivittäistavarakaupat ja harrastusmahdollisuudet ovat kävely- ja pyöräilyetäisyyde
llä. Kulkuyhteydet esimerkiksi Helsinkiin, Porvooseen ja lentoasemalle ovat hyvät moottoritietä pitkin.
Kompakteja asuntoja erilaisiin elämäntilanteisiin
Kvartsitie 1:n pienimmät asunnot ovat kompakteja 33 neliön yksiöitä ja suurimmat 85 neliön saunallisia neljän huoneen asuntoja. Asunnot soveltuvat monenlaisiin elämäntilanteisiin, sillä valittavana on asuntoja niin yksin asuville kuin isommille perheillekin. – Asumisoikeusasunto sopii hyvin esimerkiksi nuorelle ensiasunnoksi. Söderkullasta on hyvät kulkuyhteydet opiskelupaikkoihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Kvartsitien uusien asuntojen lähellä on muun muassa salibandyhalli, kertoo TA-Yhtiöiden myyntivastaava Terhi Halla.
Asunnoissa on helppohoitoiset laminaattilattiat ja kylpyhuoneissa tyylikkäät laatoitetut seinät ja lattiat. Asumisviihtyvyyttä lisäävät sälekaihtimet ikkunoissa. Osassa asunnoista on lasitetut parvekkeet ja osassa ranskalaiset parvekkeet. Asukkaiden käytettävissä on talosauna, jonka pukuhuoneesta pääsee vilvoittelemaan lasitetulle parvekkeelle. Suojaisalle piha-alueelle tulee viihtyisä leikki- ja oleskelupaikka sekä talojen väliselle alueelle paikoitusalue autoille. Kvartsitie 1 tulee olemaan savuton kiinteistö, jossa tupakointi sisällä kiinteistössä, parvekkeilla ja piha-alueilla on kiellettyä. Tupakointi on sallittu ainoastaan erillisillä merkityillä tupakointipaikoilla.
Haku asumisoikeusasuntoihin on alkanut ja ensimmäinen hakuaika jatkuu 10.9.2018 saakka. Asumisoikeusasuntojen arvioitu valmistumisajankohta on marraskuun 2019 lopussa. Rakennuskohteen arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy ja urakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
Mikä on asumisoikeusasunto ja kenelle se sopii?
– Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto monessa elämäntilanteessa. Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusasunto on myös huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua, kertoo Terhi Halla.
Käytännössä asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain asukas maksaa asunnostaan käyttövastiketta, joka on alhaisempi kuin alueen vastaavan tasoisten vuokra-asuntojen yleinen vuokrataso. Pois muuttaessa asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
Lisätietoja:
Myyntivastaava Terhi Halla, TA-Yhtiöt, p. 045 7734 3818, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.