Ihmisiä kattopuutarhassa pieni


Viherrakentamisen pilottihanke Vihreistä vihrein -kerrostalokortteli on ollut Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -tapahtuman vetonaula. TA-Yhtiöiden vuokra- ja asumisoikeustalon katoille rakennetuilla kattopuutarhoilla on vieraillut viiden ensimmäisen messupäivän aikana jo yli tuhat kaupunkiviljelystä kiinnostunutta. Nähtiinpä kattopuutarhassa myös kirjoista ja elokuvista tuttu Mielensäpahoittaja-hahmokin, joka osallistui opastetulle esittelykierrokselle yhdessä 50 muun kiinnostuneen kanssa.

Ainutlaatuisen Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelin erikoisuutena ovat talojen katoille rakennetut viherkattopihat, joilla asukkaat voivat viettää aikaa. Katoilla on mm. viljelypuutarha, jossa on viljelylaatikoita sekä lasitettu kasvihuone. Viljelystä kiinnostuneiden asukkaiden muodostama viljelyryhmä huolehtii kasveista ja kerää sadon.

- Viherrakentaminen kiinnostaa selvästi ihmisiä. Kattopuutarhoille useasti päivässä järjestetyillä esittelykierroksilla on ollut kymmeniä ihmisiä, jotka ovat olleet vaikuttuneita, että tällaista on keskellä Helsinkiä talojen katoilla. Monet ovat toivoneet, että tällaisen voisi monistaa muuallekin, kertoo markkinointikoordinaattori Anu Vähäkallio TA-Yhtiöistä.

Vihreistä vihrein on paitsi yli 200 ihmisen koti myös tutkimushanke, jossa tutkitaan kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta. Hanke on osa Helsingin kaupungin kestävä kerrostalo -ohjelmaa, ja vihreän kaupunkitalon tavoitteena on toimia mallina viherrakentamisesta helsinkiläisissä kaupunkiolosuhteissa. Tavoitteena on selvittää viherrakentamisen toimivuutta kerrostalon katoissa sekä saada arvokasta tietoa viherkattojen vaikutuksesta asumiseen ja yhteisöllisyyteen.

Suomen Asuntomessujen ensimmäistä kertaa järjestämä Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -tapahtuma jatkuu vielä 9.9.2018 saakka. Tapahtumassa nostetaan esiin kaupunkiasumisen uusia innovaatioita ja kurkistetaan jätkäsaarelaisten elämään.

Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelin opastetuille kierroksille ehtii vielä loppuviikon ajan. Kierroksia järjestetään 6.-7.9. klo 12:30, 14:00, 15:30, 17:00 ja 18:30 sekä 8.-9.9. klo 12:30, 14:00, 15:30 ja 17:00. Lähtö ohjatulle kierrokselle tapahtuu TA.fi-teltalta Hyväntoivonpuistosta.

Vihreistä vihrein -korttelista voi lukea lisää osoitteessa ta.fi/julkaisut/vihreista-vihrein.


Lisätietoja:

Markkinointikoordinaattori Anu Vähäkallio, TA-Yhtiöt, p. 040 9222 446, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Mielensäpahoittaja katolla pieniKattopuutarha pieni

 

Tiedotteet