Jokipuistontie 1:n vuokra- ja asumisoikeusasunnot ovat savuttomia. Kuvassa kaksio asumisoikeustalosta.
Sipoon Nikkilään on valmistunut täysin savuttomat asumisoikeus- ja vuokrakiinteistöt. Asuntojen omistaja TA-Yhtiöt on siirtymässä kohti terveellisempää asuinympäristöä rakennuttamalla savuttomia uudiskohteita ja muuttamalla jo valmistuneet kiinteistöt vähitellen savuttomiksi. Savuttomalle asumiselle on ollut kysyntää, ja se on saanut asukkailta kiitosta. Loppuvuodesta myös Söderkullaan valmistuu savuton asumisoikeuskiinteistö.
Savuttomalla asumisella tarkoitetaan sitä, että tupakointi on kielletty koko kiinteistössä: asunnoissa, parvekkeilla, terasseilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa. Tupakoida voi ainoastaan erikseen merkityillä tupakointipaikoilla. TA-Yhtiöissä savuttomuuteen siirtymisen taustalla on halu olla luomassa terveellisempää asuinympäristöä ja vastata asukkailta tulleisiin toiveisiin.
– Savuttomuus on saanut asukkailta kiitosta. Monet asukkaat ovat kommentoineet jo etukäteen, että hyvä, kun talot ovat savuttomia. Myös tupakoitsijoilta on tullut kommenttia, että savuttomassa talossa myös omaa tupakointia tulee mietittyä enemmän, myyntipäällikkö Terhi Halla TA-Yhtiöistä kertoo.
Savutonta asumista Nikkilässä ja Söderkullassa
Jokipuistontie 1:een valmistui maalis-elokuun aikana yhteensä 115 savutonta asuntoa. Noin puolet asunnoista on vuokra-asuntoja ja puolet asumisoikeusasuntoja. – Kysyntää on ollut mukavasti, vapaana on enää kaksi asumisoikeusasuntoa, Terhi Halla kertoo.
Lisää asumisoikeusasuntoja valmistuu marraskuun lopulla Söderkullaan. Osoitteeseen Kvartsitie 1, noin kilometrin päähän Söderkullan keskustasta, rakennetaan 106 asumisoikeusasuntoa neljään kerrostaloon. – Luonnon ääreen, metsän reunalle rakennettavissa taloissa on vielä useampia huoneistotyyppejä vapaana. Valinnanvaraa on niin yksin asuville kuin perheillekin. Asumisoikeusasunto sopii hyvin esimerkiksi nuorelle ensiasunnoksi, ja Söderkullasta on hyvät kulkuyhteydet opiskelupaikkoihin ja harrastusmahdollisuuksiin, Terhi Halla kertoo.
Mukana Savuton Suomi -tavoitteessa
TA-Yhtiöissä siirrytään kohti savutonta asumista vähitellen. Kaikki uudet vuokra- ja asumisoikeuskiinteistöt ovat valmistuessaan täysin savuttomia. Kuluvan vuoden alusta alkaen myös vanhojen asumisoikeuskohteiden uusissa sopimuksissa on ollut ehto, jossa asukas sitoutuu olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella, mahdollista erillistä tupakointipaikkaa lukuun ottamatta.
Asenteet tupakointia kohtaan ovat muuttuneet, ja tupakoinnin haitat ovat yhä paremmin tiedossa. Vuonna 2016 voimaan astuneen tupakkalain tavoitteena on, että tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuu Suomessa vuoteen 2030 mennessä. TA-Yhtiöt on omalta osaltaan mukana tukemassa tätä tavoitetta.
– Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa kaikki TA-Yhtiöiden kiinteistöt ovat savuttomia. Savuttomuus on osa asumisen viihtyvyyttä ja terveellisyyttä, TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen sanoo.
Myyntipäällikkö Terhi Halla on saanut asukkailta hyvää palautetta savuttomasta asumisesta.
Lisätietoja:
TA-Yhtiöt viestintä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.