Havainnekuva asumisoikeustalosta Kuopion Julkulassa osoitteessa Puijonsarventie 42

Kuopion Julkulaan, Kallaveden läheisyyteen on tulossa uusia asumisoikeusasuntoja. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa osoitteeseen Puijonsarventie 42 kerrostalon, johon tulee 32 asumisoikeusasuntoa viiteen kerrokseen. Ensimmäinen hakuaika asumisoikeusasuntoihin on alkanut ja jatkuu 10.11.2019 saakka. Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on 31.10.2020.

Valittavana on erikokoisia kaksioita ja kolmioita, joissa on avarat pohjaratkaisut. Pienimmät asunnot ovat 43,5 m² ja suurimmat 70,5 m². Asunnoissa on omat saunat, mutta niiden lisäksi asukkaiden on mahdollista käyttää naapuritontilla olevaa pihasaunaa. Asunnoissa on laminaattilattiat ja laatoitetut kylpyhuoneet sekä lasitetut parvekkeet. Piha-alueella on lasten leikkipaikka, ja autoille on katos- sekä avopaikkoja talon toisella puolella. Puijonsarventie 42 on savuton kiinteistö.

Julkulassa on mm. päiväkoti ja esikoulu sekä ruokakauppa. Lisää palveluja on parin kilometrin päässä Puijonlaakson ostoskeskuksessa. Julkisen liikenteen yhteydet ovat toimivat: linja-autovuoroja kulkee useita tunnissa. Alueen erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat käytössä ympäri vuoden ja lähistöllä on myös uimaranta. Polkuja pitkin pääsee vaikkapa Puijolle urheilutapahtumien pariin.

Rakennuskohteen urakoitsijana toimii Peab Oy ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen Ky.

Asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.

Mikä on asumisoikeusasunto?

Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto monessa elämäntilanteessa. Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusasunto on myös huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua.

Käytännössä asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain asukas maksaa asunnostaan käyttövastiketta, joka on alhaisempi kuin alueen vastaavan tasoisten vuokra-asuntojen yleinen vuokrataso. Muuttaessaan pois asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta ta.fi/asumisoikeus.

Lisätietoja:

Myyntineuvottelija Sanna Machul, TA-Yhtiöt, p. 040 922 2454, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tiedotteet