Kuopion Saaristokaupunkiin, Pirtin asuinalueelle on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa osoitteeseen Nauriskatu 2 kaikkiaan 62 asumisoikeusasuntoa kahteen kerrostaloon. Ensimmäinen hakuaika asumisoikeusasuntoihin on alkanut ja jatkuu 27.1.2020 saakka, jonka jälkeen asuntoihin on jatkuva haku. Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on alkuvuodesta 2021.
Asunnot ovat erikokoisia kaksioita ja kolmioita sekä tilavia neljän huoneen asuntoja. Pienin asunto on 45,5 m² ja suurin 86 m². Osassa asunnoista on oma sauna. Asuntoihin tulee laminaattilattiat ja maalatut seinät, kylpyhuoneet puolestaan laatoitetaan. Asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Nauriskatu 2 on savuton kiinteistö.
Pirtin asuinalue sijoittuu Petosen ja Saaristokaupungin välimaastoon ja on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Päiväkodit ja koulut ovatkin lähellä. Lisäksi Petosella Pyörön alueella on monipuolisesti palveluja, kuten mm. terveyskeskus, neuvola, kirjasto, apteekki, päivittäistavarakauppoja sekä ravintola ja erikoisliikkeitä.
Nauriskatu 2:n asumisoikeuskohde soveltuu erinomaisesti liikunnan ystäville, sillä alueella on monipuoliset virkistys- ja liikuntamahdollisuudet, joten harrastusten perässä ei tarvitse lähteä toiselle puolelle kaupunkia. Asumisoikeustaloissa on erikoisuutena asuntokohtaiset ulkoiluvälinevarastot, joihin liikuntavälineet saa helposti säilytykseen. Lenkkeilyreittien ja hiihtolatujen lisäksi Lippumäkeen on nousemassa jättimäinen liikuntakeidas, joka mahdollistaa liikunnan riemun säällä kuin säällä.
Rakennuskohteen urakoitsijana toimii Jalon Rakentajat Oy ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ON Oy.
Asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Mikä on asumisoikeusasunto ja kenelle se sopii?
Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto monessa elämäntilanteessa. Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusasunto on myös huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua.
Käytännössä asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain asukas maksaa asunnostaan käyttövastiketta, joka on alhaisempi kuin alueen vastaavan tasoisten vuokra-asuntojen yleinen vuokrataso. Muuttaessaan pois asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
Miten asumisoikeusasuntoa haetaan?
Asumisoikeusasunnon hakemista varten tarvitaan järjestysnumero, joka haetaan kunnalta. Kuopiossa numero haetaan joko sähköisesti osoitteessa www.kuopio.fi/asumisoikeusasunnot tai käymällä Kuopion kaupungin asuntotoimessa Valtuustotalolla, osoitteessa Suokatu 42.
Järjestysnumeron hakemisen jälkeen tehdään asuntohakemus asuntoa tarjoavalle yritykselle, tässä tapauksessa TA-Asumisoikeus Oy:lle. Hakemuksen voi tehdä osoitteessa ta.fi/asohakemus. Järjestysnumero ilmaisee hakijan aseman samasta asunnosta kiinnostuneiden joukossa siten, että pienin numero on etusijalla.
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta ja hakemisesta löytyy osoitteesta ta.fi/asumisoikeus.
Lisätietoja:
Myyntineuvottelija Sanna Machul, TA-Yhtiöt, p. 040 922 2454, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.