Manttaalitie 6:n asumisoikeustalo valmistuu Myllykortteliin Lempäälän keskustaan

Lempäälän ydinkeskustaan on rakenteilla asumisoikeusasuntoja, jotka valmistuvat arviolta marraskuussa 2021. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Ryynikän Myllykortteliin kerrostalon, johon tulee kaikkiaan 39 asumisoikeusasuntoa.

Osoitteeseen Manttaalitie 6 rakennettavan asumisoikeustalon rakennustyöt on aloitettu ja hakuaika asuntoihin on alkanut. Ensimmäinen hakuaika asumisoikeusasuntoihin jatkuu 9.11.2020 saakka, jonka jälkeen jäljelle mahdollisesti jääviin asuntoihin on jatkuva haku.

Asumisoikeustalo on osa Myllykorttelia, johon tulee myös Lempäälän Vuokrakodit Oy:n ja Kiinteistö Oy M2-Kotien vuokra-asuntoja. Lisäksi korttelin liiketilaan on tulossa yksityinen päiväkoti. Kortteliin tulee kaikkiaan 129 asuntoa ja päiväkoti on mitoitettu noin 60 lapselle. Myllykorttelista muodostuu valmistuessaan monipuolinen ja erilaisia asuntoja eri elämäntilanteisiin tarjoava kortteli, jonka monimuotoisuutta päiväkoti täydentää. Korttelin KVR-urakoitsijana toimii Jatke Pirkanmaa Oy.

Saunallisia kaksioita ja kolmioita

Asumisoikeustalo rakennetaan rauhallisen pikkukadun varrelle, kuitenkin keskeiselle sijainnille. Kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä tai hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tampereen keskustaan on matkaa noin 25 kilometriä, joka sujuu vaivattomasti bussilla, junalla tai omalla autolla. Lempäälän rautatieasema sijaitsee aivan Myllykorttelin läheisyydessä.

Asumisoikeustaloon valmistuu erikokoisia kaksioita ja kolmioita, joissa on kaikissa oma sauna. Kaksiot ovat kooltaan 43,5–56,5 m² ja kolmiot 61,5–78,5 m². Jokaisessa asunnossa on joko lasitettu parveke tai pihaterassi. Asuintiloihin tulee laminaattilattiat, kylpyhuoneet puolestaan laatoitetaan. Ikkunat varustetaan sälekaihtimilla.

Asumisoikeusasukkaiden käytössä on pesula, kuivaushuone ja asuntokohtaiset irtainvarastot. Korttelin sisäpihalle rakennetaan leikki- ja oleskelualueet sekä grillikatos, jotka tulevat olemaan yhteiskäytössä korttelin muiden asuintalojen ja päiväkodin kanssa. Asumisoikeustalon asukkaiden käyttöön tulee 30 autopaikkaa, joista 8 sijaitsee pihakannen alla olevassa kylmässä pysäköintihallissa. 22 autopaikkaa on osoitettu läheisestä Lempon Parkki -pysäköintihallista. Asumisoikeustalo Manttaalitie 6 on savuton kiinteistö.

Asumisoikeuskohteen arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy.

Asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.

Mikä on asumisoikeusasunto ja kenelle se sopii?

Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto monessa elämäntilanteessa. Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusasunto on myös huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua.

Käytännössä asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain asukas maksaa asunnostaan käyttövastiketta, joka on alhaisempi kuin alueen vastaavan tasoisten vuokra-asuntojen yleinen vuokrataso. Muuttaessaan pois asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Miten asumisoikeusasuntoa haetaan?

Asumisoikeusasunnon hakemista varten tarvitaan järjestysnumero, joka haetaan siitä kunnasta, jossa haettava asunto sijaitsee. Jos asunnonhakijalla on jo voimassa oleva järjestysnumero, ei uutta numeroa tarvitse hakea.

Lempäälässä sijaitseviin asuntokohteisiin numeron saa Lempäälän kunnan asuntotoimesta. Järjestysnumerohakemuksen voi tehdä sähköisesti lomakkeella osoitteessa https://ta.fi/asojnrohakemus.

Asuntotoimen yhteystiedot:
Lempäälän kunnan asuntotoimi
puh. 050 383 0638 (Kirsti Ahlgren)
Tampereentie 8 (PL 36)
37500 Lempäälä

Kun järjestysnumero on saatu, tehdään asuntohakemus asuntoa tarjoavalle yritykselle, tässä tapauksessa TA-Asumisoikeus Oy:lle. Hakemuksen voi tehdä osoitteessa ta.fi/asohakemus. Järjestysnumero ilmaisee hakijan aseman samasta asunnosta kiinnostuneiden joukossa siten, että pienin numero on etusijalla.
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta ja hakemisesta löytyy osoitteesta ta.fi/asumisoikeus.

Lisätietoja:

Myyntineuvottelija Tiia Tourunen, TA-Yhtiöt, p. 040 922 2692, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Manttaalitie 6:n asumisoikeustalo valmistuu osaksi Lempäälän keskustan Myllykorttelia

Tiedotteet