Norolanraitti 7:n asunnot ovat nyt haettavissa. Arvioitu valmistumisajankohta on kesällä 2022.
Jyväskylään on keväällä valmistunut uusia asumisoikeusasuntoja ja lisää on rakenteilla. TA-Yhtiöihin kuuluvalle TA-Asumisoikeus Oy:lle valmistui helmikuussa 56 asumisoikeusasuntoa Tikantorin alueelle Kuokkalaan, osoitteeseen Pellonreuna 7. Yhtiöllä on myös rakenteilla Palokkaan osoitteeseen Norolanraitti 7 kaikkiaan 97 asumisoikeusasuntoa, joihin voi nyt hakea asukkaaksi.
Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto vuokra- tai omistusasunnolle, sillä siinä yhdistyvät kummankin asumismuodon parhaat puolet. Asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon.
– Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusmaksu on ikään kuin pesämuna, jonka saa rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna takaisin poismuuttaessa. Kuukausittain asunnosta maksetaan käyttövastiketta, joka on yleistä vuokratasoa alhaisempi, myyntivastaava Jaana Koivisto TA-Yhtiöistä kertoo.
Asumisoikeusasunto on huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua. Pienellä rahalla voi päästä ihan uuteenkin asuntoon kiinni.
– Uudiskohteissa etuna on, että saa nauttia ihan uuden asunnon viehätyksestä, kun muuttaa ensimmäisenä asukkaana. Jos talo on jo ehtinyt valmistua, mieleiseensä asuntoon voi päästä muuttamaan nopeastikin, Jaana Koivisto sanoo.
TA-Yhtiöillä on Jyväskylässä 1 428 asuntoa, joista valtaosa on asumisoikeusasuntoja.
Asuntoja Palokan palvelujen läheisyyteen
Palokan Norolanraitti 7:ään valmistuvat asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa, ja ensimmäinen hakuaika jatkuu 26.4.2021 saakka. Tämän jälkeen asuntoihin on jatkuva haku. Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on kesäkuun 2022 lopussa.
Kahteen kerrostaloon valmistuvat asunnot ovat pääasiassa erikokoisia kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen asuntoja. Pienin asunto on 30 m² yksiö ja suurin 81 m² neljän huoneen asunto. Osassa asunnoista on oma sauna.
– Sopivia asuntovaihtoehtoja löytyy niin lapsiperheille, pariskunnille kuin yksin asuvillekin. Saunattomien asuntojen asukkaatkin pääsevät halutessaan nauttimaan löylyistä varaamalla saunavuoron taloyhtiön saunasta. Yleisistä tiloista löytyy saunan lisäksi myös muun muassa pesula, kuivaushuone, kerhotila sekä varastotilat, Jaana Koivisto kertoo.
Norolanraitti 7 valmistuu Palokan palveluiden läheisyyteen. Lähellä on muun muassa Palokan yhtenäiskoulu, päiväkoteja, liikuntapuisto, terveysasema ja lähikauppa. Palokankeskuksen isompiin marketteihinkin on vain 2,5 kilometrin matka.
Rakennuskohteen urakoitsijana toimii Skanska Talonrakennus Oy ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelu Oy.
Norolanraitti 7:n asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Kuokkalan valmistuneissa taloissa vielä vapaita asuntoja
Pellonreuna 7:n asumisoikeusasunnot valmistuivat Tikantorin asuinalueelle Kuokkalaan helmikuussa 2021. Uudet asukkaat ovat päässeet muuttamaan asuntoihinsa, mutta vapaana on vielä etenkin 44–50-neliöisiä kaksioita. Osassa asunnoista on oma sauna, ja asukkaiden käytössä on saunaosasto, kerhotila ja pesula.
– Asunnoissa on vaaleat, modernit pintamateriaalit, lasitetut parvekkeet ja isot ikkunat. Huhtikuun aikana asunnon varaavat pääsevät hyödyntämään TA-joustomuuttoa, mikä tarkoittaa kahta viikkoa vastikkeetonta muuttoaikaa, Jaana Koivisto kertoo.
Rakennuskohteen urakoitsijana toimi Pohjola Rakennus Oy Suomi ja arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtuuritoimisto AT Ky.
Pellonreuna 7:n asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Pellonreuna 7:n asumisoikeusasunnot valmistuivat Jyväskylän Kuokkalaan helmikuussa 2021.
Miten asumisoikeusasunnon saa?
- Hae maksuton asumisoikeusasunnon järjestysnumero kaupungista, jossa haluat asua.
- Jyväskylässä numeron voi hakea
- sähköisesti osoitteessa www.jyvaskyla.fi/asuminen/asumisoikeus
- käymällä kaupungin asuntotoimessa, Hannikaisenkatu 17
- Tee sähköinen asuntohakemus asuntoa tarjoavalle yritykselle
- TA-Asumisoikeus Oy:n hakemuksen voi tehdä
- sähköisesti osoitteessa ta.fi/asohakemus
- toimistollamme, Jyväskylässä osoitteessa Keskustie 18 D - Saat asuntotarjouksen, mikäli myynnissä on toiveitasi vastaava asunto
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta ja hakemisesta löytyy osoitteesta ta.fi/asumisoikeus.
Lisätietoja:
TA-Yhtiöt, myynti Jyväskylä, p. 045 7734 3901
TA-Yhtiöt, viestintä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.