Villiyrttien käyttöön voisi listata monta kannustinta. Itselleni tällä hetkellä merkityksellisin asia on villiyrttien hiilijalanjälki, joka on parhaassa tapauksessa nolla. Kävely lähimetsään saattaa tuoda eteen jo monenlaisia ruoanlaittoon sopivia kasveja. Sammalta, jäkälää ja rauhoitettuja kasveja lukuun ottamatta kuuluvat maassa kasvavat luonnonkasvit jokamiehenoikeuksien piiriin, niinpä lähimetsistä voi poimia kaikenlaisia herkkuja ruokapöytään. Älä kuitenkaan kerää ruoka-aineita teiden varsilta tai alueilta, joilla on saatettu käyttää kasvintorjuntamyrkkyjä.
Harrastus kannattaa aloittaa muutamalla helpolla, jo tutuksi tulleella kasvilla. Itse aloitin nokkosesta, vuohenputkesta, voikukasta ja syreenin kukkasista. Pikkuhiljaa olen laajentanut kasvien käyttöä, kun olen oppinut tunnistamaan uusia lajeja. Suomen luonnossa on yli 200 myrkyllistä kasvia, joista noin 20 on erittäin myrkyllisiä. Eli suin päin ei missään nimessä pidä lähteä uusia kasveja käyttämään. Kannattaakin tutustua aiheeseen kirjallisuuden avulla, varsinkin jos haluaa käyttää jotakin harvinaisemmista luonnonkasveista. Sama periaate päteekin villiyrtteihin kuin sieniin: älä kerää, ellet aivan varmasti tunnista kasvia.
Korvaa pinaatti nokkosella
Kevään ensimmäisten maasta nousevien kasvien joukossa oleva nokkonen, on turvallinen ensitutustuminen villiyrtteihin. Sen tunnistaminen on helppoa, maku sopii monenlaiseen ruokaan ja ravintoarvoltaan nokkonen on oikeaa superruokaa. Nokkosessa on jopa seitsemän kertaa enemmän rautaa kuin pinaatissa, joten se on erinomainen raudanlähde. Lisäksi nokkosessa on runsaasti piitä, C- ja B-vitamiinia sekä korkea klorofyllipitoisuus.
Paras aika kerätä nokkosta on kevät ja alkukesä, kun versot ovat noin 10-15 cm mittaisia. Varo keräämästä nokkosta kompostien läheltä tai alueilta, joissa on käytetty lannoitteita, koska tällöin nokkonen sisältää runsaasti typpeä, mikä saattaa aiheuttaa pahoinvointia. Itse hyödynnän nokkosta pääasiassa tuoreena, mutta nokkonen sopii loistavasti käytettäväksi myös kuivattuna tai pakastettuna.
Nokkosta voi erinomaisesti käyttää kaikissa ruoissa, joissa käyttäisit myös pinaattia. Pinaatin tapaan nokkonen on myös hyvä ryöpätä. Ryöppäyksessä nokkoset kastetaan noin minuutin ajaksi kiehuvaan veteen, jolloin kasvi muuttuu tummanvihreäksi. Sitten nokkoset huuhdotaan kylmällä vedellä ja kuivataan puristelemalla.
Helppo tapa aloittaa nokkosen käyttö ja totutella myös lapset sen makuun ovat keitot ja sämpylät, joihin saa lempeän nokkosen maun ilman, että ruoka näyttää liikaa nokkoselta. Olen leiponut nokkosleipäohjeella välillä leipää, välillä sämpylöitä, joissa on hennonvihreä väri ja miedosti yrttinen maku. Nämä maistuvat kaikille hyvin, toisin kuin perinteinen basilikapesto nokkosversiona. Nimittäin tähänkin nokkonen taipuu, vaikka saattaakin vaatia ruokapöydässä pientä totuttelua.
Kokeile myös nokkosen siemeniä
Vaikka nokkonen onkin monelle ruoanlaitossa jo tuttu kasvi, niin ainakin itselleni melko uusi tuttavuus ovat nokkosen erittäin ravintorikkaat siemenet. Ne kerätään myöhemmin kesällä nokkosen kukinnoista, katkaisemalla kasvin varsi kukinnon alapuolelta isoon kulhoon tai ämpäriin, ja ravistelemalla kasvia varovasti, jolloin siemenet rapisevat irti kasvista. Nokkosen siemenissä on paljon E-vitamiinia ja linolihappoa. Siemenet ovat maukkaita ja sopivat käytettäväksi ihan sellaisenaan tai kuivattuina. Siementen ravintoarvo ei kuitenkaan säily pitkään, joten ne olisikin hyvä hyödyntää jo heti syksyn pimentyessä ja alkutalven aikana. Teelusikallinen tai kaksi siemeniä sopii oikein hyvin esimerkiksi puuron, jugurtin tai smoothien sekaan.
Sen lisäksi, että nokkonen on erinomainen ravintokasvi, saa siitä ekologista lannoitetta kasveille. Sillä on nimittäin todettu olevan myös tuholaisia karkottava vaikutus. Vaikka lannoitteen haju onkin kerrassaan kamala, niin hyvin olen sillä saanut kukkani kukkimaan.
Ohje nokkoslannoitteen tekoon on helppo:
- sekoita keskenään 10 l vettä + 1 kg tuoreita nokkosia
- anna seistä kannellisessa saavissa tai ämpäreissä kaksi viikkoa
- laimenna 1:10 ja käytä kasvimaan lannoitteena
Villiyrttivinkit juuri nyt
Kuvan kasvit vasemmalta oikealle: maitohorsma, päivänkakkara, vuohenputki, siankärsämö.
Maitohorsma on parhaimmillaan noin 20 cm korkuisina versoina. Vanhempana maitohorsma muuttuu sitkeäksi ja varsi pitää kuoria, mikä tekee kasvin käyttämisestä työlästä. Maitohorsma on loistava lisäke moneen ruokaan, kun sen paahtaa esimerkiksi valkosipulilla ja yrtein maustetulla voilla. Maitohorsmat kiehautetaan pienessä määrässä suolavettä noin minuutin ajan ja pyöräytetään pannulla maustevoissa ennen tarjoilua. Päälle vielä ripaus mustapippuria.
Päivänkakkaran lehtien raikas ja pehmeän kurkkumainen maku on helppo lisämauste salaatteihin. Käytän myös voikukan noin viiden senttimetrin kokoisia versoja kevyesti paahdettuina kala- ja liharuokien lisäkkeenä vaihtoehtona palkopavuille.
Vuohenputki, jota juuri nyt nousee maasta runsain määrin, on parhaimmillaan ennen kasvin kukintaa. Vaikka vuohenputkea voikin kerätä läpi koko kesän, kun kasvia niittää välillä, kannattaa ehdottomasti hyödyntää alkukesän vuohenputkisatoa. Nuoret lehdet ovat rapeita ja sopivat erinomaisesti salaatteihin. Käytän vuohenputken lehtiä myös munakkaan mausteena, yhdessä muiden yrttien kanssa. Vuohenputken kukatkin ovat miellyttävän makuisia ja niitä voi käyttää salaateissa.
Siankärsämö kasvaa vuohenputken ja nokkosen tapaan yleisenä rikkaruohona aivan pohjoista Lappia lukuun ottamatta. Siankärsämöstä käytän lehtiä salaateissa ja varsinkin kalaruokien mausteena. Siankärsämö on vanha rohtokasvi, ja saattaa olla allergisoiva. Vaikka kasvi onkin hyvä maustekasvi, kannattaa sen käytön kanssa noudattaa hieman varovaisuutta.
Vasemmalla on kuva kukkivasta maahumalasta ja oikealla kuvassa on myöhemmin kesällä kukkiva isomaksaruoho.
Isomaksaruoho on kaikista tähän asti käyttämistäni villiyrteistä ehdoton lempikasvini. Sen lehtien maku ja rakenne ovat erittäin herkulliset ja antavat salaattiin hienon vivahteen. Isomaksaruoho on elintärkeä ravintokasvi harvinaiselle isoapolloperhoselle, joten sitä tulisi kerätä yhdestä paikasta vain pieniä määriä. Isomaksaruohoa voi myös kasvattaa omalla pihamaalla tai parvekkeella, jolloin sitä voi käyttää harvinaisen herkun tavoin.
Maahumala tai toiselta nimeltään rohtohumala on hieman ehkä harvinaisempi villiyrtti, jonka löytämiseksi saattaa joutua tekemään jo pidemmän luontoretken. Maahumala kasvaa lehtomaisissa metsissä ja kukkii touko-kesäkuussa, joten juuri nyt se on helppo löytää ja tunnistaa liiloista kukistaan. Maahumala on lievästi myrkyllinen, ja sitä on käytetty myös rohtokasvina. Kasvin maku on melko voimakkaan aromaattinen, joten sitä ei tule kovin helposti käytettyä liikaa. Muutamia pieneksi silputtuja lehtiä ja kukintoja lihan tai kanan koristeeksi antaa mielenkiintoa ruokaan. Teen tai salaatin maustamiseen maahumala sopii myös hyvin, mutta määrällisesti noin teelusikallinen lehtiä ja kukintoja riittää annosta kohden hyvin. Käytänkin maahumalaa vain muiden yrttien seassa tuomaan hieman lisävivahdetta varsinkin lammasruokiin.
Voikukka, joka on myös hyvin tunnettu villiyrtti, ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini. Kunnes löysin Sami Tallbergin Villiyrtti keittokirjan, joka antoi erittäin uskottavan suosituksen reseptille, joka saa voikukanlehdetkin maistumaan hyvälle. Kokeilin siis tuoreita voikukanlehtiä sinihomejuusto-sinappisalaattikastikkeella ja paahdetuilla pähkinöillä. Ja todellakin – kokeilu kannatti!
Mikä onkaan parempaa ruokaa lämpimään kesäiltaan kuin itsepoimituilla villiyrteillä maustettu tuore kala, yrttiset lohko- tai uudetperunat ja lisäkkeenä valkosipulivoissa kevyesti paahdetut maitohorsman versot. Jälkiruoaksi sopii joko tummasuklaajäätelö tai sitruunasorbet koristeltuna muutamilla pikkuruisilla, ihanan aromaattisilla syreeninkukkasilla.
Villiyrtit ovat yllättävänkin monikäyttöisiä, ne tarjoavat aivan uusia makuelämyksiä ja ovat terveellistä lähiruokaa parhaimmillaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan villikasveja keittiössä!
Maukasta kesää kaikille!
