Todellinen maisemanmuutos – Savikot muuttivat omistusasunnosta Vantaalta asumisoikeusasuntoon Ouluun

Helena ja Seppo Savikko kaipasivat eläkkeelle jäätyään maisemanvaihdosta. Pariskunta oli lomamatkallaan ihastunut Ouluun, ja päättikin reilu viisi vuotta sitten tehdä elämänmuutoksen ja muuttaa 600 kilometriä pohjoisemmaksi.

muottikatu7 8

Kaupungin myötä vaihtui muutakin. Vantaalla Savikoilla oli omistusasunto, nyt he muuttivat asumisoikeusasuntoon. Myös kolmio muuttui kaksioksi. – Pelotti hirveästi lähteä, se on niin iso homma. Muutto sujui kuitenkin hyvin, ja oli tosi kivaa, Helena muistelee.

Paikkakunnan vaihto ei ole kaduttanut Savikkoja. – Tässä on luonto lähellä, ja Oulu on puhdas kaupunki. Nykyään ei ole enää tehtaiden aiheuttamaa hajuongelmaakaan, joka joskus aiemmin häiritsi. Ja on tämä niin nätti kaupunki. En usko, että muutamme Oulusta enää mihinkään, Seppo pohtii. Helenan mielestä Oulun parhaita puolia on Nallikarin alue, meren läheisyys ja kompakti koko. – Keskustassa kaikki on lähellä toisiaan pienellä alueella. Täällä on kaikki tarvittava, ei tarvitse olla Helsingin kokoinen paikka, Helena toteaa.

Oulun etuihin kuuluu Savikoiden näkökulmasta myös sijainti. – Olemme molemmat kotoisin Kainuusta ja siellä asuu sukulaisia, joten tästä on lyhyt matka sinne. Oulusta on huomattavasti Vantaaseen verrattuna lyhyempi matka myös Lappiin, jossa Savikot mielellään lomailevat.

Huoleton asumisoikeusasunto

Asumisoikeusasunnot eivät olleet Savikoille tuttuja, ennen kuin he alkoivat itse tutustua niihin muuttoaikeiden myötä. – Jotkut sanoivat, että hullut, miksi nyt sellaiseen menette. Mutta en itse löytänyt mitään syytä miksi ei. Onhan tämä parempi ja edullisempi kuin vuokra-asunto. Ja on kuitenkin vähän omaa rahaa sisällä, jonka saa varmasti pois sitten kun haluaa. Vähän kuin omistusasunto, Helena pohtii asumisoikeusasumisen etuja. – Ja onhan tämän helppoa asumista. Jos joku menee rikki, otat vaan yhteyttä huoltoon ja he korjaavat, Seppo jatkaa.

Asumisoikeusasumisen etuna on Savikoiden mielestä myös taloudellinen ennustettavuus. – Asumisoikeusasunnossa tietää koko ajan minkä verran rahaa menee: se on se vastike ja se on siinä. Omistusasunnossa tulee aina korjauksia ja muuta, jotka joutuu itse maksamaan, Helena toteaa. Muuttoa omistusasunnosta asoon puolsi myös se, että Savikoiden vanhassa asunnossa oli putkiremontti tulossa. – Omistusasunnossa yhtiövastike nousee, kun tulee remontteja. Kalliimmaksi omassa asunnossa asuminen tulee ja vastuuta on paljon enemmän, Seppo pohtii. – Ja se on ollut mukava, että vastike ei ole kovin paljon noussut, Helena kehuu.

Pohdinnassa remontointi

Sepon ja Helenan asumisoikeuskoti löytyi Alppilan Muottikadulta vuonna 2009 rakennetusta talosta. – Meitä ennen tässä oli asunut vain yksi asukas. Tykkäsin siitä, kun tämä oli melkein uusi, Helena toteaa. Uuden asunnon tuntua lisäsi se, että Savikot saivat TA:lta maalarinpaketin ja maalasivat itse kaikki seinät. – Oli kiva maalata, kun sai sitten tavallaan puhtaasta aloittaa, Helena toteaa.

Seppo on hieman miettinyt kylpyhuoneen remontoimista. – Olisi kiva, jos kylppärin lattiakin olisi laatoitettu. Sitä ollaan suunniteltu, jos siellä jotain pientä tekisi, Seppo pohtii. Asumisoikeusasuntoa on mahdollista kiinteistömanagerin luvalla remontoida mieleisekseen. Kylpyhuoneen laatoitus ja muut vaativat työt täytyy teettää ammattilaisella ja valvoa asianmukaisesti. Asunnon tasoa nostavista muutostöistä on mahdollista myös saada hyvitystä poismuuton yhteydessä.

Rauhallinen ja luonnonläheinen Alppila

Savikot ovat todella tyytyväisiä asuntonsa sijaintiin Alppilassa. – Luonto on lähellä, ja tämä on rauhallista seutua. Kulkuyhteydet on hyvät, ja lähikauppakin löytyy, Seppo summaa Alppilan etuja. – Täällä on montakin kauppaa, ja alue kehittyy koko ajan ja kauppoja tulee lisää, Helena jatkaa. Alppilassa on myös terveyskeskus sekä päiväkoteja ja koulut alakoulusta lukioon saakka. – Sitä mietimme aluksi, että häiritseekö vierestä kulkeva junarata, mutta ei sitä joka päivä edes kuule. Se on oikeastaan kivakin katsella ohi meneviä junia, Helena miettii. – Vielä kun olisi merinäköala niin tämä olisi täydellinen paikka, hän nauraa.

Toiveena savuton talo

Sekä Helena että Seppo ovat nuoruudessaan tupakoineet, mutta molemmat ovat lopettaneet sen jo vuosia sitten. – Sitä ei silloin tajunnutkaan, kuinka tupakanhaju häiritsee muita. Naapuri polttaa tupakkaa parvekkeella ja se kyllä häiritsee, Helena toteaa. Helena ja Seppo ovat tyytyväisiä siitä, että tupakointi parvekkeella on vuoden 2019 alusta alkaen ollut kiellettyä TA:n asumisoikeusasunnoissa. Kielto ei kuitenkaan koske asukkaita, joiden sopimus on alkanut ennen vuotta 2019. – Tupakoinnin kieltäminen parvekkeella oli tosi hyvä ratkaisu. Osa asukkaista käykin pihalla tupakalla, Helena kehuu.

TA:n tavoitteena on, että kaikki talot muuttuvat vähitellen sopimusten uusimisen myötä savuttomiksi. Siihen voi kuitenkin kulua useita vuosia. Kaikki uudet talot ovat kuitenkin heti valmistuttuaan täysin savuttomia. – Olemmekin vähän katselleet, jos muuttaisimme uuteen savuttomaan taloon. Mutta tämän on niin hyvällä paikalla, että ei tästä ihan helpolla muuteta, Seppo toteaa.

kissat

Savikoiden kissat, Einari ja Onni, viihtyvät lasitetulla parvekkeella.

Katso kaikki Muottikadun vapaat ja vapautuvat asunnot!

 

 

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.