”Asuntoon sisälle tullessani tiesin saman tien haluavani tämän asunnon”

TA:n asumisoikeuskerrostalot Poukamankatu 19 -osoitteessa sijaitsevat Kuopiossa Pihlajalaakson asuinalueella.

Kauppiset olivat jo pitkään etsineet isompaa omistusasuntoa Kuopion pohjoispuolelta, jossa heidän edellinenkin asuntonsa sijaitsi. Ensisijaisesti etsinnässä oli omakotitalo ja toiseksi rivitaloasunto. Kerrostaloasuntoja he eivät katselleet sillä hetkellä lainkaan. Sopivaa asuntoa ei vain tullut vuosien varrella vastaan. Perheen äiti oli ollut eräänä iltana TA:n asunnossa asuvan ystävänsä luona kyläilemässä ja illan aikana virisi keskustelu TA:n asunnoista. Asumisoikeusasuminen oli perheelle jo entuudestaan tuttua, sillä he olivat asuneet aiemmin muutaman vuoden ASO-asunnossa Keravalla 2000-luvun alussa.

Asunto herätti heti kiinnostuksen

– Kotiin päästyäni katsoin TA:n vapautuvien asuntojen tarjonnan ja meille sopivalta alueelta oli kuin olikin asunto vapautumassa, äiti kertoo. Asunnon pohjapiirustus ja kuvausteksti herättivät heti perheen kiinnostuksen ja he sopivat asunnon esittelystä. – Asuntoon sisälle tullessani tiesin saman tien haluavani tämän asunnon, äiti muistelee.

Kauppiset olivat jossain vaiheessa jo aiemmin hakeneet asumisoikeusasuntoon tarvittavan järjestysnumeron ja saivat näin asunnonhakuprosessin heti käyntiin. – Onni oli kyllä matkassa monessa kohtaa; saimme kyseisen asunnon ja saimme oman asuntomme myytyä muutamassa viikossa, he kertovat.

Perhe on viihtynyt hyvin kodissaan. – Asunnon pohjapiirros on hyvä. Kesäisin oman pihan kaipuu nostaa päätään, mutta syksyn tullen kaipuu helpottaa. Talo on rauhallinen ja asukkaat mukavia. Osa naapureista on tullut hieman enemmänkin tutuksi.

Hyvin säilytystilaa ja mieluisat sisustusratkaisut

Asunnon normaalia korkeampi huonekorkeus ja isot ikkunat ihastuttivat heti. Keittiössä on paljon tilaa ja laskutasoa työskentelyä varten ja porukassa mahtuu hyvin kokkaamaan. Parveke on mieluisa ja tunnelmallinen oleskelupaikka varsinkin loppukesästä ja alkusyksystä. Koiratkin viihtyvät parvekkeella hyvin. Ne katselevat parvekelaseista ulos, aivan kuin katsoisivat televisiota. Asunnossa on runsaasti säilytystilaa, joka oli meille ihan ehdoton edellytys, sillä harrastamme monipuolisesti ja ihan jo harrastusvälineiden säilytys vaatii paljon tilaa, perheen äiti kertoo.

Kauppiset eivät ole tehneet kodissaan muutostöitä tai remonttia, sillä edellisten asukkaiden jäljiltä asunto oli erittäin hyvässä kunnossa ja heidän valitsemansa värisävyt olivat uusille asukkaille erittäin mieluisia. Heidän kotinsa sijaitsee asuinalueella, jossa luonto on läsnä ja tämä on myös Kauppisten mieleen. – Puijon metsä tarjoaa monipuoliset liikkumisen mahdollisuudet ympäri vuoden. Asuinalueelta on lyhyt matka keskustaan sekä nopea yhteys moottoritielle. Asuinalue on myös suht uusi, joten alue on siisti, he sanovat.

Asumisoikeusasunnon huolettomuus

Kauppisten mielestä asuminen asumisoikeusasunnossa tuntuu huolettomalta ja varmalta. –Asumismuoto on myös joustava elämäntilanteiden muuttuessa tai mikäli itse niin haluaa voi kyseessä olla myös pitkäaikainen ratkaisu. TA:n asumisoikeusasunnot ovat uusia ja siistejä. Jos samantasoisessa asunnossa olisi vuokralaisena, olisi asumiskustannukset suuremmat, perheen äiti sanoo.

Asumisoikeusasumista he voivat suositella kaikille. – Varsinkin elämäntilanteen muutoksissa tämä on hyvä ja riskitön mahdollisuus, mikäli uusi suunta ei ole vielä ihan selvillä. Varalta olemme hakeneet jo uuden järjestysnumeron, jos hetken päästä tarvitsemmekin taas pienempää asuntoa, he miettivät.

Kauppiset kertovat, että TA:n kanssa on ollut helppo ja joustavaa tehdä yhteistyötä. – Meidän muuttomme tapahtui todella nopealla aikataululla ja vaati hieman järjestelyitä. Oli helppoa saada asiat sujumaan, kun TA:n puolelta oltiin joustavia.

Tutustu Poukamankadun asuntoihin!

Ajankohtaista

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.