Anne ja Armas-koira viihtyvät senioreille suunnatussa talossa

Anne Jurmu on onnellinen kodistaan Oulun Alppilassa. Valoisa pieni kaksio, mukavat naapurit ja lähellä sijaitsevat palvelut ovat Annen ja 6-vuotiaan Armas-chihuahuan mieleen. Huoleton ja kohtuuhintainen vuokra-asunto on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. ”Mummun pikkukaksiossa” kyläilevät mielellään lapsenlapsetkin.

Annen koti on ollut noin parin vuoden ajan senioreille suunnatussa vuokrakerrostalossa Muottikatu 6:ssa, Oulussa. Asunnot on suunnattu ikääntyville ja esteetöntä asuntoa etsiville. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Anne kuuli asunnoista kaveriltaan, jonka sisko asuu TA:n toisessa senioritalossa Oulussa. – Silloinen yksiöni oli pieni ja alueelta oli huonot yhteydet kaupunkiin. Laitoin netissä hakemuksen ja kahden kuukauden päästä minulle tarjottiin asuntoa. Kävi yllättävänkin nopeasti, olin varautunut että kestää kauemmin, Anne kertoo.

Toiveiden asunto löytyi

Anne haki saunatonta kaksiota ja sai juuri sellaisen. – Tässä on 45,5 neliötä ja tämä on aivan ihana. Tosi kiva, kun entinen asunto oli yksiö. Muutin toisesta lähiöstä lähemmäs keskustaa. Suuri motivaattori oli, että tässä on palvelut lähellä. Nyt on esimerkiksi kävelymatka ruokakauppoihin ja Tuiran terveysasemalle.– Kaupassa käynnin takia ei tarvitse lähteä onneksi keskustaan. Lähellä on pieni Sale ja isompi K-Supermarket, jossa varsinkin on hyvä valikoima. Molempiin on matkaa vain noin 300 metriä, Anne sanoo. Lähellä on myös apteekki, liikuntakeskus ja keilahalli. – Täällä on myös järjettömän hyvät kävely- ja pyörätiet. Latujakin menee talvella eri suuntiin, suksille pääsee jos vaan haluaa. Tulee liikuttua etenkin kävelemällä, koska minulla on koira, Anne sanoo. Omaa autoa Annella ei ole. Hän kertoo, että keskustaan pääsee halutessaan helposti bussilla Tuirasta.

”Mummun pikkukoti”

Mikä kodissa sitten on parasta? – Valoisuus ja väljyys. Vaikka neliöitä ei ole kauheasti niin asunto tuntuu neliöitään isommalta. Myös palvelujen läheisyys ja mukavat naapurit, Anne summaa.Kiitosta saavat myös tilava kylpyhuone ja lasitettu parveke. – Minusta on ihanaa, että parveke on varjon puolella. Ahdistuisin jos olisi suoraan auringossa, kun en tykkää kuumasta. Tilavassa kylpyhuoneessa puolestaan mahtuisi tarvittaessa liikkumaan pyörätuolillakin.– Kylpyhuone on kiva, kun siinä on tilaa ja ikkunat. Sinne on myös kaksi sisäänkäyntiä, eteisestä ja makuuhuoneesta, joten ei tarvitse lähteä yöllä seikkailemaan, Anne kertoo.Annen tytär perheineen asuu Helsingissä, jossa Oulusta kotoisin oleva Annekin on aikoinaan tyttärensä kanssa asunut. Koronan vuoksi matkustaminen Helsinkiin tai Ouluun ei ole nyt ollut turvallista, mutta tytär soittaa päivittäin ja tyttären lasten kanssa puhutaan kerran viikossa videopuhelu. – Keskimmäinen lapsista soittaa lisäksi monesti koulun jälkeen videopuhelun ja lukee lukuläksyn minulle. Täällä käydessään lapsenlapset sanovat, että tämä on mummun pikkukoti, ja yöpyvät mielellään täällä, Anne kertoo.

Ihanat naapurit

Muottikatu 6 koostuu kahdesta talosta, joiden välissä on sisäpiha. – Täällä on ihanat naapurit. Sisäpihalla on keinut, tuolit ja pöytä, siellä istutaan kesällä ja poristaan. Talvella ollaan enemmän jumissa asunnoissa. Korona-aika on hankaloittanut, kun asukkaat on melkein kaikki riskiryhmäläisiä, niin kanssakäyminen on ollut vähäisempää. Käytävällä ollaan välillä juoruttu sopivan matkan päästä, Anne kertoo.Senioreille suunnatuissa taloissa käytävät ovat leveitä ja varustettu molemmin puolin kaiteilla, joista voi pitää kiinni. Ovet aukeavat sähköisesti ja taloissa on ovipuhelimet. Kylpyhuoneissa on kaiteet, joista pitää kiinni ja kyynärnojat vessanpöntön vieressä. Myös pesualtaassa on tuki, josta pitää kiinni. Liikkuminen on helppoa, koska ei ole kynnyksiä. – Pyörävarasto on myös ihan loistava, iso tila, jonne mahtuu sähkömopot niille, joilla sellainen on käytössä. On myös huomioitu, että niiden latausta varten on pistokkeet, Anne kertoo. Asukkaiden käytössä on monipuoliset yhteistilat: kerhohuone, kuntosali, yhteissaunat sekä hyvät pyykinpesutilat kuivaushuoneineen. Korona-aikana yhteissaunat ovat olleet poissa käytöstä, ja kerhohuoneen kokoontumiset ovat tauolla. – Kerhohuoneella on ollut ennen koronaa asukkaiden itse järjestämää toimintaa, kuten lauluiltoja, Anne kertoo. TA:n vuokratalossa asuminen on Annen mukaan turvallista ja kätevää. – Ei tarvitse kuin soittaa tarvittaessa huoltoyhtiöön, niin asiat hoituu. Tämä on myös omalle kukkarolle oikein sopiva asunto, samalla alueella yksityiseltä vuokrattaessa joutuisi maksamaan paljon enemmän, Anne sanoo.

Armas-koirakin on viihtynyt

TA:n asuntoihin myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita. – Se on aivan ihana juttu. Tarkistin ensimmäisenä, että saako muuttaa koiran kanssa ja kyllä saa, Anne muistelee. Annen koira Armas on 6-vuotias chihuahua. – Tässä talossa on itse asiassa aika paljon koiria ja joillakin kissojakin. Koirat on kiva yhdistävä tekijä – kesällä suojatulla pihalla tavataan muiden koiranomistajien kanssa ja samalla koirat keskustelevat keskenään.Myös Alppilan alueella on paljon koiria. – Ollaan viihdytty molemmat todella hyvin. Armas on selvästi rohkaistunut ja sosiaalistunut täällä todella paljon. Aluksi se oli arka ja toiset koirat pelotti, nyt pelottaa enää isot ja mustat, Anne hymyilee.Anne kertoo, että Armas-koiraa sanotaan naapurustossa leikkimielisesti kerrostalokyttääjäksi. – Asutaan ensimmäisessä kerroksessa, ja makuuhuoneen ikkunat ovat tien puolelle. Armas katsoo aina ikkunasta ulos, jos sillä ei ole mitään tekemistä. Ihmiset ovat alkaneet moikkailemaan sille ja kommentoivat myöhemmin, että Armas oli taas ikkunassa. Jotkut katsovat ensin pitkään, kunnes tajuavat että siinä on koira, Anne nauraa.– Olemme Armas-koiran kanssa loppuelämän kodissamme, Anne sanoo lopuksi.   

Katso Muottikadun kaikki vapaat ja vapautuvat asunnot!

 

 

 

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.