Metsäpolut lähtevät aivan takapihalta – Kari viihtyy Vantaan Nissaksessa

Kari Muurman on ehtinyt asumaan vaimonsa kanssa jo toista vuotta Vantaan Nissaksessa sijaitsevassa asumisoikeusasunnossaan Saagatie 11:ssä. Tätä ennen he asuivat vaimonsa kanssa myös TA:lla, Tuusulassa sijaitsevassa asumisoikeustalossa Bostoninkaari 10:ssä, mutta halusivat muuttaa lähemmäksi Mellunmäessä asuvia sukulaisiaan.

 

– Nykyinen asuntomme sijaitsee hyvin luonnonläheisellä alueella päättyvän tien päässä. Talon takaa alkaa monipuoliset ulkoilumahdollisuudet ja niitä pitkin pääsee ulkoilemaan esimerkiksi Kuusijärvelle saakka. Liikenteellisesti talo sijaitsee kuitenkin helpossa paikassa, vaikkakaan liikennemelua ei rauhallisen sijainnin vuoksi kuulu yhtään, kertoo Kari.

Oman auton omistaminen ei ole välttämätöntä, sillä alueelta pääsee hyvin bussilla keskustaan Rautatientorille sekä metrolle ja junalle. – Myös esimerkiksi uimahalli sijaitsee ihan lähellä. Lähellä sijaitsevasta Alepasta tekee nopeasti pienet ostokset, omalla autolla käymme toki sitten vähän kauempana ostoksilla.

Asumisoikeusasumisen helppous viehättää

Kari Muurman ja hänen vaimonsa asuvat siis jo toisessa TA:n asumisoikeusasunnossa. Asumisoikeudessa heitä viehättää se, että asuminen on edullista eikä pääomaa tarvita niin paljoa kuin omistusasunnossa, ja asumisoikeusmaksuun sijoittamansa rahan saa takaisin. – Kun ikää tulee enemmän, omistamisella ei enää ole niin suurta merkitystä, pääasia on helppo ja mukava asuminen, naurahtaa Kari. Kun he tekivät päätöksen muutosta, pääsivät he nopeasti käsiksi nykyiseen asuntoonsa. Saagatien asunto on osoittautunutkin täydelliseksi muun muassa juuri sijaintinsa vuoksi.

 

Yhteisöllistä asumista koronan tuomista haasteista huolimatta

Kari on viihtynyt asunnossaan hyvin. Hän toimii asukastoimikunnan puheenjohtajana ja on iloinen siitä, että talossa on aktiivisia jäseniä. – Asunnon parhaita puolia miettiessäni luonto on totta kai iso plussa, mutta pidän myös siitä, että tässä talossa on sellainen sopivan pieni yhteisö. Korona tietysti on tuonut haasteita naapureihin tutustumisessa eikä yhteisiä kokoontumisia ole voitu nyt vuoteen järjestää. Ihmiset ottavat kuitenkin hyvin toiset täällä huomioon, eräskin koronan sairastunut naapurimme vei esimerkiksi roskat yöaikaan, jotta ei tartuttanut muita, muistelee Kari.

Yhteistyö TA:n kanssa saa kiitosta

Remonttia tai muutostöitä Kari ei ole asuntoon itse tehnyt, mutta asunnon kaikki pinnat oli kauttaaltaan remontoitu ennen kuin Kari ja hänen vaimonsa muuttivat siihen. He pääsivät muuttamaan näin lähes uuteen asuntoon. – Olen itse eläkkeellä oleva isännöitsijä, joten nämä kiinteistönhuoltoon liittyvät asiat ovat minulle jo ammattini puolesta tuttuja. Olen ollut useamman kerran yhteydessä talon kiinteistömanageriin ja yhteistyö ja luottamus on toiminut hyvin molempiin suuntiin. Huoltoyhtiön kanssa oli hieman ongelmaa aluksi, kun muutimme, mutta sitten huoltoyhtiö vaihtui ja nyt hommat on toimineet moitteettomasti, toteaa Kari.

Katso Saagatien vapaat ja vapautuvat asunnot!

 

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.