Anne ja Tapio palasivat kerrostaloasujiksi Jyväskylän Pellonreunan uusiin asuntoihin ja kotiutuivat saman tien

Vuoden 2021 alussa valmistunut uusi asumisoikeusasunto Jyväskylän Kuokkalassa valikoitui Anne ja Tapio Mårdin uudeksi asunnoksi vuosien omakoti- ja rivitaloasumisen jälkeen. Uudessa kolmiossa kokonaisuus on täydellinen ja he ovatkin suositelleet asuntoja myös läheisilleen.

Kajaanista kotoisin olevan eläkeläispariskunnan yhteinen matka alkoi kerrostalosta jo vuosikymmeniä sitten. He halusivat muuttaa silloiseen aravataloon yhdessä, mutta aravalainan ehtona oli, että he olisivat naimisissa. Niinpä Mårdit joutuivat hieman pakon edessä menemään naimisiin, jotta pääsivät haluamaansa kerrostalokaksioon. Kerrostalokaksion jälkeen he muuttivat perheen kasvaessa omaan rivitalokolmioon ja asuivatkin Kajaanissa vuoteen 89 saakka. Tällöin miehen työ vei heidät Äänekoskelle, josta he ostivat omakotitalon. Tämän jälkeen Mårdit ehtivät asua vielä Jyväskylässä omassa rivitaloasunnossakin, ennen kuin päätyivät nykyiseen TA:n asumisoikeusasuntoonsa Jyväskylän Kuokkalaan.

ASO-järjestelmä on erinomainen moneen elämänvaiheeseen

Viimeisin muutto Pellonreunan asumisoikeusasuntoon kypsyi pariskunnan mielessä muutamien eläkevuosien jälkeen. He halusivat takaisin kerrostaloon eivätkä halunneet enää ostaa omaa asuntoa, joten he päätyivät etsimään asumisoikeusasuntoa. – Meillä oli positiivinen käsitys asumisoikeusasunnoista ja koko järjestelmästä. Monet tuttumme asuvat asossa, joten senkin kautta se oli meille jo tuttua. Eniten meitä viehätti se, että asuminen on helppoa ja riskitöntä. Sijoitetun pääoman saa takaisin poismuuton yhteydessä, kertoo Anne ja Tapio.

Pellonreunan asunnot kiinnostivat heti

Hakuvaiheessa Pellonreunan asunnot olivat vasta rakenteilla. Asunnot kuitenkin herättivät Mårdien kiinnostuksen nopeasti, sillä ne olivat juuri sitä mitä he hakivat. – Kriteereinä meillä oli asuntoon liittyen se, että se olisi uusi, Tapio halusi ehdottomasti oman saunan, saisimme oman autopaikan ja tietenkin se, että meidän 14-vuotias Bichon Frisé  -koiramme Hani saisi muuttaa mukana, listaa Anne. – Pellonreunan asunnoissa meitä viehätti myös asunnon sijainti: alue on tosi rauhallista, lenkkimaastot ovat lähellä, mutta keskustaan ei ole kovin pitkä matka, uimarannalle on lyhyt matka ja koirapuistokin sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä. Tosin koiramme on jo sen verran iäkäs, että koirapuistoilut on jääneet vähän vähemmälle, naurahtaa pariskunta. Myös kaupoille pääsee nopeasti, lähikauppa on vieressä ja isommat marketit löytyvät Kuokkalan ja Keljon keskustoista. Pohjaratkaisu asunnossa tuntui heti pariskunnalle omalta. – Pohjaratkaisu on älyttömän hyvä, keittiö on puoliavonainen, kuitenkin samaa tilaa olohuoneen kanssa, joten esimerkiksi vieraiden kanssa on helppo seurustella. Isolle parvekkeelle pääsee sekä olohuoneesta että makuuhuoneesta, mikä sekin tuo mielestämme lisäarvoa asunnolle, kertoo pariskunta. Asunnossa on lisäksi iso, 9 metrinen lasitettu parveke, joka toimii yhtenä lisähuoneena aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn asti. – Parvekkeelta on kiva meidän ja koiran katsella liikennettä ja hyvä puoli on se, että eteen ei tulla koskaan rakentamaan toista taloa.

Mukava naapurusto auttoi kotiutumaan

Naapureissa asuu paljon muitakin koiria, ja uusia koiraystäviä on jo saatu. Asukkaat ovat mukavanoloista porukkaa ja talossa on yhteisöllinen meno. Pariskunta ei ole kuullut kenenkään puhuvan pahaa asunnoista tai alueesta. Tämä on helpottanut kotiutumista eikä vanhaa asuntoa ole ollut yhtään ikävä. Alueelle rakennetaan uusia taloja edelleen, mutta se ei ole pariskuntaa haitannut. Asunnoissa on erinomainen äänieristys, eikä naapureiden tai liikenteen melua kuulu asuntoon yhtään. – Naapuriin syntyi juuri vauvakin, mutta itkua ei ole kuulunut. Samoin meidän koiran haukkuminen ei ole kuulemma kuulunut naapuriin, joten tosi rauhassa täällä saa elellä, kertoo Anne. Muutamia asuntoja on vielä vapaana Pellonreunassa, mikä ihmetyttää pariskuntaa suuresti. – Asumisoikeus järjestelmänä on erinomainen esimerkiksi nuorille, sillä siinä saa säästettyä myös itselle säästöön rahaa. Jos asumisoikeus on vieras järjestelmä, kannattaa ehdottomasti tutustua. Hakeminen ei ole hankalaa, kehottaa pariskunta.

Katso Pellonreunan vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.