Nissisen perhe: ASO-asunto paras vaihtoehto omakotitaloa etsiessä

Nissiset myivät asuntonsa ja tarvitsivat väliaikaista kotia samalla, kun he etsivät itselleen sopivaa omakotitaloa. Parhaaksi ratkaisuksi osoittautui asumisoikeusasunto, josta oli myös helppo luopua sopivan talon löydyttyä.

Nissisten perheeseen kuuluu äiti Elina, isä Mikko ja kaksi kouluikäistä lasta. Perhe asui omistusasunnossaan Espoon Kauklahdessa, kun kodinvaihto tuli ajankohtaiseksi. Nissiset olivat suunnitelleet omakotitalon rakennuttamista tai ostoa jo pitkään, joten he laittoivat asuntonsa myyntiin.

Suunnitelmien edetessä Nissiset päätyivät valmiin omakotitalon ostamiseen toivomaltaan asuinalueelta, mutta sopivaa taloa ei heti löytynyt. Heidän oma asuntonsa kävi kuitenkin pian kaupaksi, joten uusi väliaikainen koti oli löydettävä pian.

– Saimme sovittua asuntokauppojen ajankohdan niin, että meille jäi aikaa etsiä asunto – vaikkakin se piti löytää suht ripeällä aikataululla. Vuokra-asuntojen etsiminen tuntui hankalalta ja kalliilta, koska emme tienneet, kuinka pitkään tarvitsisimme väliaikaista asuntoa. Sen vuoksi vuokra-asuminen olikin meille viimeisenä vaihtoehtona, perheen äiti Elina kertoo.

Muutto uuteen asumisoikeusasuntoon

Asumisoikeusasunto oli Nissisten tilanteessa loistava vaihtoehto, sillä he pääsisivät lähtemään ASO-asunnosta kolmen kuukauden irtisanomisajalla sopivan omakotitalon löydyttyä. Asumisoikeusasunnossa he pystyivät myös asumaan tilavammassa asunnossa verrattuna heidän edelliseen kotiinsa.

– Meillä oli jäänyt käyttämättä asumisoikeuden järjestysnumero, jonka olimme hakeneet Espooseen jo useampi vuosi sitten. Saimme sen ansiosta hyvin valinnanvaraa asuntojen suhteen. Meille oli tärkeää saada asunto Kauklahdesta, jotta lastemme koulut ja päiväkodit säilyisivät samoina. TA:lla olikin alueella useampi asunto vapaana tai vapautumassa. Elina sanoo.

– Halusimme myös, että asunto olisi suhteellisen uusi ja TA:lla oli paljon uusia tai melko uusia asuntoja Kauklahdessa. Kävimme katsomassa paria kohdetta ja saimme pian tietää, että olimme saaneet asunnon ja pääsimme muuttamaan sinne reilun parin kuukauden päästä, Elina muistelee.

Nissiset muuttivat TA:n viihtyisään rivitalo-/paritalokohteeseen osoitteeseen Kauklahdentie 1.

Nissiset suosittelevat ASO-asumista

Asumisoikeusasuminen oli Nissisille tuttu asumismuoto jo entuudestaan.

– Ennen omistusasunnon ostoa asuimme ASO-asunnossa Kirkkonummella, ja pidimme siitä asumismuotona paljon. Olimme silloin aikoinaan etsineet asumisoikeusasuntoa myös Espoosta, ja siitä oli jäänyt asumisoikeuden järjestysnumero käyttämättä. Onneksi muistimme sen nyt, kun piti ryhtyä etsimään väliaikaista asuntoa, Elina kertaa.

Nissiset löysivät alle vuodessa mieluisan omakotitalon, jonne he pääsivät toteuttamaan pintaremonttia ennen muuttoa. Kun muutto uuteen kotiin alkoi lähestyä, oli ASO-asunnosta luopuminen helppoa ja vaivatonta. Elina toteaakin, että asumisoikeusasuntoa voi hyvin suositella asumismuodoksi asuntoa etsivälle tai rakentavalle.

– On kätevää, kun sopimuksessa ei ole määritelty vähimmäisasumisaikaa, toisin kuin vuokrasopimuksissa toisinaan. Mekin asuimme ASO-asunnossa loppujen lopuksi vain 9 kuukauden ajan, kunnes löysimme toiveidemme mukaisen talon. Sitten ei tarvinnut enää stressata asunnosta eroon pääsemisen kanssa, kun kaikki kävi vaan yhdellä ilmoituksella. Nimenomaan helppous ASO-asunnon irtisanomisessa on hyvä, jos löytyykin uusi koti nopealla aikataululla, toteaa Elina.

– Lisäksi ASO-asumisen etuna on tietysti se, että vastikkeen taso on yleensä edullisempi kuin vastaavan asunnon vuokra ja että ASO-maksusta voi saada indeksikorotuksen.

Kauklahdessa on hyvä asua

Nissisen perhe viihtyi erittäin hyvin yhteisöllisessä ja kylämäisessä Kauklahdessa. Alueella toimii aktiivinen Kauklahti-seura, joka järjestää kaikenlaisia tapahtumia.

– Siellä oli myös paljon lapsiperheitä ja me nuorena perheenä sovimme hyvin joukkoon. Kauklahti tuntui aina turvalliselta asuinpaikalta. Me tykkäsimme sen ulkoilumahdollisuuksista ja sieltä löytyi lähes kaikki tarvitsemamme peruspalvelut. Kaiken kaikkiaan siellä oli tosi mukavaa asua, Elina kertoo.

Tutustu Espoon Kauklahdentie 1:n asumisoikeusasuntoihin!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.