Espoon merellinen Laurinlahti hurmasi Annan – ASO-asunto toi lisää tilaa ja huolettomuutta 

Anna Halme muutti keväällä 2025 perheineen Espoon Laurinlahteen, osoitteeseen Ristiniementie 16. Kaksikerroksinen ASO-rivitalo omalla pihalla toi heille paitsi lisää tilaa, myös viihtyisämpää asumista.

Aiemmin Anna asui kahden alakouluikäisen tyttärensä ja Salli-koiransa kanssa kerrostalossa Espoonlahdessa, kauppakeskus Lippulaivan lähellä. Laurinlahti sijaitsee aivan Espoonlahden keskuksen vieressä; siellä tunnelma kuitenkin muuttuu vilkkaasta ja kaupunkimaisesta ympäristöstä rauhalliseksi ja luonnonläheiseksi.

– Muuttomatkamme ei ollut pitkä, ja alue oli minulle entuudestaan tuttu – kävin täällä jo aiemmin paljon lenkkeilemässä, Anna kertoo.

Ristiniementien asunnot olivat Annan kiinnostuksen kohteena jo ennen muuttoa. – Kypsyttelin ajatusta talven yli, ja keväällä palasin katsomaan täältä vapaita asuntoja. Tämä asunto tuntui heti meille sopivalta, hän muistelee.

Ensimmäinen kesä kului pihasta nautiskellen

Tunne oli oikea, sillä Anna perheineen on kotiutunut asuntoon mainiosti. Hän kertoo asunnon edellisenkin asukkaan viihtyneen siinä pitkään – ilmeisesti ihan Ristiniementien ASO-talojen rakentamisesta saakka.

– Asunto oli pintaremontoitu lähes kokonaan ennen muuttoamme, joten olen voinut rauhassa keskittyä uusien, isompien asuinneliöiden sisustamiseen, Anna kertoo.

Uudella pihallaan Anna on opetellut myös viinirypäleiden kasvatusta.

Ensimmäinen kesä kului pitkälti pihalla puuhailuun. Pihalla kasvaa pari ympärivuotista kasvia, minkä lisäksi Anna istutti sille ruukkukasveja. Edellisen asukkaan istuttama viinirypäleköynnös on ollut uusi tuttavuus, mutta viinialalla työskentelevän veljen vinkkien avulla senkin hoito on alkanut sujua.

Oma piha on ollut koko perheelle mieluinen; sillä on leikitty, lueskeltu ja nautittu auringosta. Ystäviäkin on kutsuttu istumaan iltaa paitsi pihalle, myös takapihan puolella olevalle parvekkeelle.

– On ollut ihanaa saada lisää tilaa ja oma piha kerrostaloasumisen jälkeen, Anna iloitsee.

ASO-kodissa enemmän tilaa ja vähemmän huolia

Ennen nykyistä asuntoaan Annalla ei ole ollut kokemusta asumisoikeusasumisesta. ASO-asunnon valintaan vaikuttivat asumisen helppous, riskittömyys ja hyvä hinta–laatusuhde.

– Löysin tästä asunnosta hyvän kodin, joka sopii meille mainiosti sekä sijainniltaan että kooltaan. Samalla alueella vastaava omistusasunto olisi huomattavasti kalliimpi, hän kertoo.

Anna suositteleekin ASO-asumista myös vuokra- ja omistusasuntoasukkaille:

– Se on mielestäni hyvä vaihtoehto kenelle tahansa, joka arvostaa maltillisia kustannuksia, riskittömyyttä sekä elämisen laatua.

Turvallinen ja yhteisöllinen ilmapiiri

Ristiniementien ASO-talot sijaitsevat aivan merenrannan liepeillä. Anna kertoo pihapiirissä asuvan paljon lapsiperheitä, ja kuvailee talojen tunnelmaa mukavaksi ja turvalliseksi.

– Naapurit jäävät juttelemaan toisilleen pihalla, ja meillä on yhteinen Signal-keskusteluryhmäkin. Asukkaat tekevät yhdessä pihaprojekteja, joilla lisätään yhteisten alueiden viihtyisyyttä, Anna kuvailee.

– Näillä taloissa toimii myös asukastoimikunta, mutta en ole vielä ennättänyt mukaan sen toimintaan.

Laurinlahti yhdistää luonnon ja palvelut

Pientalovaltainen ja merellinen Laurinlahti tarjoaa puitteet rauhaisalle asumiselle. Anna toteaa Ristiniemen ASO-talojen ja koko asuinalueen sopivan hyvin kaikille, jotka arvostavat luonnon läheisyyttä ja väljää asumista.

– Laurinlahden läpi kulkeva Espoon rantaraitti tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja kauniiden maisemien ihailuun. Itsekin mielelläni lenkkeilen siellä ja istuskelen Ristiniemen rannalla tai Klobbenin satamassa, Anna kertoo.

Ristiniementien ASO-kodit ovat aivan meren äärellä.

Palvelutkin sijaitsevat silti lähellä. Reilun kilometrin päässä Espoonlahdessa sijaitsevat urheilupuisto, uimahalli ja Lippulaiva metroasemineen. Laurinlahdesta on myös bussiyhteydet Matinkylään ja Espoon keskukseen.

– Kuljen itse autolla töihin, mutta lapset pääsevät bussilla kouluun Latokaskeen. Joskus he tulevat kyydissäni, jos aikataulut sopivat yhteen.

– Uudessa kodissamme voimme nauttia rauhallisesta asuinympäristöstä, mutta samalla hyödyntää kaikki Espoonlahden palvelut. Laurinlahti siis yhdistää luonnon läheisyyden ja sujuvan arjen, Anna kiteyttää.

Pähkinänkuoressa: Annan lempiasiat Ristiniementien ASO-asunnossa

  • Isompi asunto omalla pihalla
  • ASO-asumisen riskittömyys ja maltilliset kustannukset
  • Yhteisöllinen ja rauhallinen taloyhtiö
  • Meren läheisyys sekä monipuoliset ulkoilumahdollisuudet
  • Helppo pääsy palveluihin ja julkisen liikenteen luo

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.