
Asumisoikeusasukkaamme voivat remontoida asuntoaan mieleisekseen, kunhan he ovat hakeneet ja saaneet siihen luvan meiltä. Tiettyihin remontteihin on mahdollista saada meiltä myös maksuton materiaalipaketti. Kuopion Melankadulla asuvat Juhani ja Riitta Kolehmainen saivat ASO-kolmiostaan omannäköisen pienellä pintaremontilla.
Kolehmaiset ovat asuneet vuonna 2015 valmistuneessa asumisoikeuskolmiossaan kahdeksan vuoden ajan. Asunto sijaitsee Kuopion Männistön vanhan koulun korttelissa, jossa on yli 55-vuotiaille henkilöille suunnattuja asumisoikeusasuntoja.
– Ennen meitä tässä oli asunut vain yksi pariskunta, joten asunto oli hyvässä kunnossa. Varsinaista remontin tarvetta ei ollut, mutta halusimme asunnosta enemmän meille sopivan, Riitta kertoo.
Kolehmaisten kolmiossa on yhtenäinen olohuone-keittiö, ja heille oli tärkeää, että näkyvällä paikalla oleva keittiö miellyttäisi heidän silmäänsä. He tekivätkin keittiölle pienen kasvojenkohotuksen pian muuttonsa jälkeen, ja ovat olleet lopputulokseen erittäin tyytyväisiä.
– Peitimme välitilan kaakelit välitilalaminaatilla ja uusimme kaapinovet sekä tasot. Teräksisen tiskipöydän vaihdoimme tiskialtaaseen ja uusimme keittiön valaistusta. Muutimme myös jätepistettä toimivammaksi, jotta lajittelusta tuli helpompaa, Juhani kuvailee.
– Nyt asunnossamme on kaikki kohdallaan, ja tämä on juuri meidän näköisemme, Riitta toteaa tyytyväisenä.
TA-materiaalipaketti vai oma muutostyö?
Asunnoissamme tiettyihin remontteihin on mahdollista saada maksuton materiaalipaketti. Se voidaan myöntää, jos jokin asunnon osa on jo hieman kulunut, mutta ei vielä käyttöikänsä lopussa.
Pelkästään ulkonäkösyin tehtäviin remontteihin materiaalipakettia ei myönnetä; Kolehmaisetkaan eivät olisi saaneet sitä remonttiinsa, sillä heidän keittiönsä oli jo ennestään uudehko ja hyvässä kunnossa.

Asumisoikeusasuntoon on kuitenkin tällaisissa tapauksissa sallittua tehdä oma muutostyö. Remonttia suunnittelevan asukkaan tulee olla yhteydessä talonsa kiinteistömanageriin ja hakea muutostyölupaa.
– Luvan hakeminen sujui meillä vaivattomasti, Juhani kehuu.
Ilmalämpöpumppu yhteishankintana
Kolehmaiset ovat asennuttaneet asuntoonsa myös ilmalämpöpumpun. Se on kohentanut heidän asumismukavuuttaan huomattavasti; aikaisemmin asunnossa oli kesäisin kuuma, mutta pumpun avulla kodin saa hyvin viilennettyä.
– Hankimme ilmalämpöpumpun yhteishankintana naapureidemme kanssa. Taloomme asennettiin kerralla kymmenen pumppua, ja saimme ne hyvään hintaan, Juhani kertoo.

Asukkaidemme tulee aina käyttää ammattilaista ilmalämpöpumpun asennuttamiseen, ja pumpun merkki sekä malli tulee hyväksyttää meillä. Pumppu kytketään asunnon sähköön. Poismuuton yhteydessä siitä voi saada muutostyöhyvitystä, jos asennuksesta on kulunut alle kymmenen vuotta.
Suunnitelmissa myös seinien maalausta
Kolehmaiset maalasivat makuuhuoneensa siniharmaan seinän maitokahvin väriseksi heti asuntoon muuttaessaan. Myöhemmin he ovat todenneet muissakin huoneissa olevan maalaamisen tarvetta.
Pariskunta osallistui Showroomimme omatoimiremontteja esittelevään tilaisuuteen, jossa he pääsivät tutustumaan seinämaaliemme värivalikoimaan.

– Mietimme keltaista tai vihreää maalia – tai enkä sittenkin valkoista, Riitta kertoo.
Maalien värit valittuaan asukkaamme voivat tilata meiltä helposti netin kautta maalarinpaketin, joka sisältää maalit ja muut maalaustarvikkeet. Maalarinpaketti on ASO-asukkaillemme maksuton.
Kiinnostuitko oman ASO-kotisi remontoinnista? Näin voit saada TA-materiaalipaketin!
Tarjoamme asumisoikeusasukkaillemme asunnon omatoimiseen kunnostamiseen materiaalipaketteja sekä remonttivaihtoehtoja isompiin kunnostustöihin – kuten keittiöihin, kylpyhuoneisiin, saunoihin ja piha-alueisiin.
TA-materiaalipaketti on tarkoitettu tilanteisiin, jossa jokin huoneiston osa – kuten lattia, keittiön työtaso tai keittiö kokonaisuudessaan – on jo hieman huonokuntoinen, mutta sen elinkaari (esim. tekninen käyttöikä tai toiminnallisuus) ei ole vielä päättynyt.
Tutustu muutostyöohjeisiin ja ota yhteyttä kiinteistömanageriisi
TA-materiaalipaketin myöntämisestä päättää kiinteistömanageri, joka myös hyväksyy esitetyn muutostyön. Muutostyöllä tavoitellaan asuinympäristön viihtyvyyden ja laatutason parantamista. Tutustu materiaalipaketteihin ja omatoimiremontointiin Showroom-sivullamme.
Espoon Showroomistamme saat inspiraatiota oman ASO-asuntosi remontin toteuttamiseen sekä tietoa remonttien kustannuksista ja mahdollisuuksista. Showroomissa voit tutustua myös tarjoamiimme materiaalipaketteihin!
Showroom on avoinna sopimuksen mukaan. Varaa käyntisi sähköpostitse showroom@ta.fi. Showroomin löydät Knitter Business Parkista Espoon Kilosta, osoitteesta Kutojantie 6–8. Järjestämme tilassa myös erilaisia kodin laittamiseen liittyviä tapahtumia ja teemapäiviä asukkaillemme. Löydät ajankohtaiset tiedot Showroomin sivuilta.
Asukastarina on julkaistu alun perin vuoden 2024 TA-lehdessämme. Sitä on päivitetty 31.10.2025.




