Espoolaisperhe viihtyy Sipoossa

Perheen kasvettua espoolaisperhe halusi löytää suuremman asunnon kohtuullisen matkan päästä Helsingissä keskustassa sijaitsevista työpaikoistaan. Etsinnän jälkeen sopiva asunto löytyi Sipoosta, mistä on alle puolen tunnin ajomatka Helsingin keskustaan. Vaikka Sipoo ei ollut perheelle ennestään tuttu, perhe on kotiutunut Sipooseen erinomaisesti.

jokipuistont1 a8 5551 olohuone

Syntyjään espoolainen Ida Maasalo etsi puolisonsa kanssa pitkään asuntoa pääkaupunkiseudulta. Perheen kasvettua nuori perhe tarvitsi lisää tilaa. Kun Espoosta ei löytynyt sopivaa uutta kotia, laajensi perhe hakuaan lähikuntiin. – Emme tunteneet Sipoota lainkaan, mutta ajattelimme, että tämä on kuitenkin kohtuullisen matkan päässä Helsingin keskustassa olevista työpaikoistamme, Ida Maasalo kertoo. Sipoosta pääsee autolla Helsingin keskustaan alle puolessa tunnissa ja myös bussilla on helppo ja nopea liikkua.

Perhe on kotiutunut Sipooseen erinomaisesti. – Lapset ovat saaneet naapurustosta paljon uusia kavereita ja lenkkipolut lähtevät kotiovelta, Maasalo kertoo.  Sipoossa yli 30 prosenttia kuntalaisista on ruotsinkielisiä ja myös Maasalot ovat hyötyneet kunnan kaksikielisyydestä. – Lapset ovat oppineet ruotsia kielikylpypäiväkodissa ja -koulussa. Kielitaidosta on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa, arvelee Maasalo.

Katso kaikki Jokipuistontien vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Asumisoikeusasumisessa käyttövastikkeen lisäksi kannattaa tutustua kodin tarjoajan taloudenpitoon 

Huolettoman asumisen -illat: Tule mukaan ja tutustu asumisoikeusasumiseen

Miten syntyy toimiva ja viihtyisä yhteispiha?  

Jo ensiaskeleilla tiesimme– meidän kotimme on Hakekadulla

Asumisen TAlkshow -podcast: Marja-Leenan matka omakotitalosta ASO-kotiin 

Uusia vuokra-asuntoja Haukiputaalle – asukashaku on alkanut

Naantalin keskustakorttelin rakentaminen jatkuu – Asunto Oy Naantalin Estellen rakentaminen alkaa

Vuokrakohteistamme tulee savuttomia 1.10.2026 alkaen

Asumisen TAlkshow -podcast: Uudiskohteen suunnittelu – näin syntyy toimiva koti

Asumisen Talkshow -podcast: Kierrätys arjen asumisessa 

TA-lehti 2026 on julkaistu: uusia koteja, asumisen tarinoita ja inspiraatiota arkeen

Esittelyssä Hanna Haapalahti, TA-Asumisoikeus Oy:n hallituksen uusi asukasjäsen

Kierrätys on osa toimivaa asumista

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy toteuttaa TA-Yhtymä Oy:lle omakehitteisen asuinkerrostalokohteen KVR-urakkana.

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy on aloittanut uuden asuinkerrostalon rakentamisen Turun Herttuankulmaan

TA:n kodeissa viihdytään – 82 prosenttia asukkaista arvioi asumisviihtyvyytensä hyväksi tai kiitettäväksi

ASO-asunnon voi saada nopeastikin – näin löydät ja haet sinulle sopivan kodin 

Asumisen TAlkshow -podcast: Turvallisuus kodeissamme – mitä jokaisen asukkaan pitäisi tietää? 

Vehreä kattoterassi.

TA:n kodit suunnitellaan hyvää arkea varten

ASO- eli asumisoikeusasunnon rahoitus – nämä asiat sinun kannattaa tietää siitä

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.