Ilmiöksi nousseen konmarituksen luvataan olevan ratkaisu tavarakaaokseen. Olenkin lueskellut erilaisia kirjoja, lehtijuttuja ja blogeja konmarituksesta ja suunnittelut ryhtyväni puuhaan. Mutta ajatuskin isosta projektista ahdistaa.
Konmaritus on japanilaisen Marie Kondon lanseeraama ajatusmalli tavaroiden järjestelemisestä. Konmarituksen pääidea on luopua kaikesta turhasta. Koti ja tavarat järjestellään niin, että jokaisen esineen äärelle pysähdytään ja kysytään itseltä, tarvitseeko esinettä enää ja ”tuottaako tavara minulle iloa?”. Jos ei, luovu tavarasta. Menetelmä lupaa, että kun kerran on saanut kotinsa raivatuksi, ei sitä tarvitse tehdä enää uudestaan.
Joopa joo. Kuulostaa ihanalta idealta. Mutta mitä sitten, jos koti on täynnä tavaroita, jotka eivät tuota iloa, mutta joita vielä tarvitaan? Muoviset keräilyfiguurit tuottavat minulle lähinnä päänsärkyä, mutta ovat 8-vuotiaalle maailman tärkeimpiä aarteita. Tai mitä tehdä tuotteliaan pikkutaiteilijan kaikille luomuksille? Isosiskon vanhat vaatteet eivät tuota iloa kenellekään nyt, mutta sen tulevaisuuden aamun ne pelastavat, kun nuorimmaisen kaikki housut ovat yön aikana jääneet pieniksi.
Törmäsin netissä artikkeliin, jossa tavaroita karsittiin 1-7-metodilla. Metodin mukaan viikon ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä tavarasta, toisena kahdesta ja niin edelleen. Tällä tavalla karsimiseen menee vain muutama minuutti päivässä, mutta kuukauden kuluttua lähtöpassin on saanut jo 112 tavaraa! Tätä oli pakko kokeilla.
Ensimmäinen päivä oli helppo: kärjistä puhki kuluneet kengät joutivat sekajätteeseen. Seuraavana päivänä laitoin nettikirppikselle myyntiin turhiksi jääneet rattaat ja niiden kuljetuskassin. Kolmantena päivänä en enää pysynyt suunnitelmassa vaan innostun siivoamaan eteisen vaatekaappia; kassillinen tavaraa lähti kierrätyskeskukseen ja pieni pussillinen parittomia ja rikkimenneitä sormikkaita tekstiilikierrätykseen. Ensimmäisen viikon aikana sain kuin itsestään siivottua useamman kaapin. Siivosin kaappeja usein hylly tai laatikko päivässä enkä yrittänytkään saada koko urakkaa kerralla valmiiksi.
Karsittuja tavaroita keräsin vaatekaappini alahyllylle laittamiini kasseihin: yksi kassi kierrätyskeskukseen, yksi tekstiilikierrätykseen ja yhteen keräsin naapurin lapsille kiertoon meneviä lastenvaatteita. Sekajätteeksi joutuva meni suoraan roskikseen ja muutaman arvokkaamman laitoin saman tien paikalliseen Facebookin kirppisryhmään myyntiin.
Vaikka en suunnitelmassa pysynytkään, sain valtavan raivausinspiraation ja kuukauden aikana kodistamme lähti monta kassillista tavaraa pois. Kun tavoite oli riittävän alhaalla, into karsia säilyi pitkään. Ja mitä enemmän tavaraa karsi, sen helpommaksi karsiminen tuli.
Siivousurakka oli myös taloudellisesti kannattava, meille turha tavara oli toisille tarpeen ja myymällä muutamia tavaroita nettikirppiksillä sain lähes 200 euroa kuukauden aikana!
