Mukaansatempaava makramee!

Innostuin makrameesta ensimmäisen kerran joitain vuosia sitten ollessani vanhempainvapaalla. Silloin opettelin netistä löytyvien ohjeiden avulla solmeilemaan ystävälleni lahjaksi rannekorun nahkanarusta ja helmistä. Sen jälkeen kului monia vuosia ennen kuin innostuin aiheesta uudelleen.

Olin monesti ihastellut muiden tekemiä makrameetöitä somessa ja lehtien sivuilla, mutta ajattelin ettei minulla olisi sellaisen tekemiseen tarvittavaa osaamista tai aikaa. Kunnes sisareni pyysi minua mukaansa Käsi- ja taideteollisuusmessuille Tampereelle. Messuilla oli esillä upeita makrameetöitä useilla näytteilleasettajilla. Sieltä sain inspiraation ja rohkeuden kokeilla itsekin. Ostin eräältä osastolta narua ja sain mukaani kahden helpon seinätekstiilin ohjeet. Työhön sopiva oksa minulla oli kotona valmiina, sillä tyttäreni kantaa niitä mielellään metsäretkiltä kotiin. Kaksi päivää myöhemmin ensimmäinen seinätekstiili oli valmis ja se sai paikan makuuhuoneen seinältä. Eikä sen tekemiseen tarvittu mitään muuta kuin oksa, narua, metrimitta, sakset ja teippiä.

Seuraava työni sai alkunsa joululahjaksi saamastani narusta. Tein siitä seinätekstiilin toisen messuilta saamani ohjeen mukaisesti. Työn kanssa täytyi hiukan soveltaa, sillä lahjaksi saamani naru oli paksumpaa kuin ohjeessa ilmoitettu naru. Paksumpaa narua tarvitaan enemmän kuin ohuempaa narua samojen solmujen tekemiseen.

img1578139457970edited edited edited

Mutta makrameetekniikalla on mahdollista tehdä paljon muutakin kuin seinätekstiilejä. Pääsiäisen pyhinä innostuin tekemään mm. erikokoisille lasipurkeille koristeita. Minulla ei ollut mitään ohjetta niiden tekemiseen. Aloin vain tehdä solmuja, joita olen aiemmissa töissäni käyttänyt. Käytännössä purkkien koristukset syntyivät kaksoistaso- ja kohosolmuilla. Purkkeihin laitoin pieniä kynttilöitä ja paristolla toimivia koristevaloja. Ne toivat ihanaa lämmintä tunnelmaa pääsiäisen aikaan. Jatkossa ajattelin laittaa purkkeihin vuodenaikojen mukaan vaihdelle esim. leikkokukkia ja kynttilöitä.

InShot 20200423 120356925 resized 20200423 124554759 edited edited edited

Purkinkoristusten lisäksi tein neljä amppelia. Ennen työn aloittamista katselin muiden tekemiä amppeleita Instagramissa ja Pinterestissä. Sen jälkeen mietin, millaisen amppelin itse haluan ja suunnittelin sen mielessäni valmiiksi. Mikäli teet tällä ohjeella amppelin, huomioithan, että solmeilijan käsiala vaikuttaa narun menekkiin.

Pienelle ruukulle tarkoitettu amppeli

Tarvikkeet:

  • avainrengas
  • 3 mm paksuista puuvillaista kierrenarua
  • sakset
  • metrimitta
  • koukku, johon työ oli mahdollista ripustaa solmeilun ajaksi.

Tein näin:

  1. Mittasin ensin kahdeksan noin 4,5 metrin pituista lankaa ja pujotin ne koukussa roikkuvasta avainrenkaasta läpi siten, että rengas sijoittui narujen keskikohtaan.
  2. Sen jälkeen tein noin 3 cm pitkän kääresolmun ja jokaiseen neljään neljän narun ryhmään oikealle kiertyvää kaksoistasosolmua noin 24 cm. Kaksoistasosolmun jälkeen jätin noin 13 cm solmeilematta ja jatkoin kaksoistasosolmulla noin 6 cm.
  3. Sen jälkeen tein noin 9 cm päähän vuorottelevat kaksoistasosolmut, jonka jälkeen noin 3 cm päähän jälleen vuorottelevat kaksoistasosolmut ja yhdistin kaikki narut noin 3 cm kääresolmulla.
  4. Lopuksi leikkasin narut tasamittaisiksi ja avasin narujen kierteet.

Amppelista saa vielä persoonallisemman esim. korvaamalla joitain solmuja puuhelmillä tai -renkailla. Oikeita viherkasveja minulla ei amppeleihin vielä ollut, mutta laitoin mm. kultaköynnöksen alkuja vesilasiin juurtumaan. Lehtien vihreä sävy korostuu valkoisessa ruukussa ja amppelissa.

IMG 20200413 121500 283 edited edited

Makrameetekniikalla voi tehdä oikeastaan melkein mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajana. Lasipurkin koristeiden, amppelien ja seinätekstiilien lisäksi makramee taittuu esim. avaimenperiksi, korvakoruiksi, pöytäliinoiksi ja vaikkapa verhoiksi. Siksi se sopiikin kenelle tahansa käsitöistä pitävälle. Meidän perheen yhdeksänvuotias tyttökin on innostunut aiheesta. Tällä hetkellä työnalla on kaksoistasosolmuilla tehtävä rannekoru. Seuraavaksi opetan hänelle, kuinka tehdään avaimenperä munkinnyörisolmuilla.

Pidän makrameesta, koska solmeilemalla saa aikaan ainutlaatuisia ja näyttäviä sisustuselementtejä todella helposti. Ei tarvita käsityöalan koulutusta tai kursseja, sillä netistä löytyy työohjeita ja hyviä ohjevideoita eri solmujen tekemiseen. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja, joiden avulla pääsee varmasti alkuun harrastuksessa.

Rohkeasti kokeilemaan makrameesolmeilua – se on helppoa ja hauskaa!

Kirjoittanut: Leena Peltola

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.