Nyt on aika istuttaa keväällä kukkivat sipulikukat

Jotta erilaiset sipulikukat ovat loistossaan ja tuovat iloa toukokuussa, kannattaa ne istuttaa maahan tai ruukkuihin jo nyt syksyllä. Mitä useampia erilaisia lajikkeita laittaa multaan nyt syksyllä, sitä mahtavampi kukkaloisto odottaa keväällä.

iStock 518086610

 Sipulikukkien istutusajankohta vaihtelee  eri puolella Suomea,  Pohjois-Suomessa sipulit tulee istuttaa hieman aikaisemmin kuin Etelä-Suomessa. Oikea ajankohta on yleensä syys-lokakuussa, kun maan lämpötila on laskenut alle +10 asteen. Sipuleita ei saa istuttaa liian aikaisin, eikä liian myöhään; sipulin täytyy ehtiä juurtua mutta versot eivät saa nousta pintaan.  Paras paikka sipuleille on kuohkea maa, mutta sipulien kasvatus voi onnistua myös ruukuissa.

Näin istutat sipulit maahan:– Valitse sipulikukille aurinkoinen paikka. – Tarkista, että sipuli on laadultaan hyvä. Tämä tarkoittaa sitä, että sipuli on kiinteä ja ehjä, eikä siinä ole merkkejä homeesta. – Istuta sipuli kärki ylöspäin, noin kolme kertaa sen läpimittaa syvemmälle. Jos istutat sipulit vasta marras-joulukuussa, voit istuttaa ne hieman syvemmälle. – Istuta pienet sipulit 5-10 cm välein, isommat 15-20 cm välein. Sopiva etäisyys on yleensä merkitty pakkaukseen.- Peitä sipulit mullalla.- Lopuksi kastele maa. Mikäli syksy on kuiva, kastele maata syksyn aikana useamman kerran.

Näin istutat sipulit ruukkuun: – Valitse ruukkuistutuksiin hyvässä kunnossa olevia erikokoisia sipulikasveja.- Ota sellainen istutusastia, jonka pohjassa on reikiä. Laita ruukun pohjalle hiekkaa tai kevytsoraa salaojaksi. Valitse mullaksi kuohkea, hiekkapitoinen multa. – Istuta sipulit ryhmäksi, mutta varo etteivät ne kuitenkaan ole kiinni toisissaan.  Suurimmat sipulit tulee istuttaa alimmaisiksi.- Paina multa tiiviiksi sipulien ympärille.- Kastele multa hyvin istutuksen jälkeen. Laita ruukut mahdollisimman viileään ja varjoisaan paikkaan juurtumaan.- Koska sipuleilla ei ole ruukussa maan suojaa, suojaa ruukut pakkaskautena pahvilla tai pakkaspeitolla. Huolehdi kuitenkin, että ilma kiertää eikä pinnalle pääse muodostumaan hometta.- Voit talvettaa astiat myös kellarissa, missä ihanteellinen varastointilämpötila ruukuille on +9 astetta. – Kastele ruukkuja niukasti silloin tällöin, mutta varo liikakastelua. Erillistä lannoitusta ei tarvita.- Siirrä ruukut keväällä aurinkoon, kun versot ovat noin viiden sentin mittaisia. Muista suojata sipulien versot vielä keväälläkin pakkasöinä.

 iStock 520087440

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.