Unelmien koti uudesta talosta

Tamperelainen Heli näki muutama vuosi sitten ilmoituksen Tampereen Haukiluomaan osoitteeseen Pahkakatu 8 rakenteilla olevasta kerrostalosta. Ilmoituksen asunto oli mielenkiintoisin, sillä se oli talon ylimmästä kerroksesta. Asunto oli sopivan kokoinen ja siinä oli Heliä miellyttävä pohjaratkaisu. Asunnossa oli oma sauna, vaatehuone sekä lasitettu parveke – kaikki mitä voi toivoa. Heli laittoi hakemuksen, pääsi uudiskohteen tarjouskierrokselle ja sai juuri toivomansa asunnon.

–    Päätin, että tuohon asuntoon minä muutan!

Helin silloiseen asuntoon oli tulossa putkiremontti, mikä olisi nostanut kuluja entisestään. Pahkakadun uusi asunto on kulma-asunto, jossa naapurien kanssa yhteisillä seinillä on keittiö sekä kylpyhuone. Talossa on hyvä äänieristys, eivätkä naapureiden äänet kuulu Helin kotiin. Tulevan putkiremontin ja hyvän pohjaratkaisun lisäksi asunnon hakemiseen vaikutti Helillä se, että talo olisi uusi. Kukaan muu ei olisi asunut asunnossa aiemmin, pinnat olisivat pakasta vedettyjä ja materiaalit nykyaikaisia – eikä remontteja olisi tulossa pitkään aikaan.

Helin mielestä asunnossa ehdottomasti parasta on sen sijainti talon ylimmässä kerroksessa. Hänen ikkunastansa on upea näkymä kattojen yli vastapäätä olevaan metsään. Muita miellyttäviä piirteitä asunnossa ovat tilava vaatehuone sekä keittiö, jonka yhteyteen saa ruokapöydän ja joka on kuitenkin hieman erillään muusta asunnosta.

Tuttu alue, josta löytyy kaikki

Tesomalla aiemmin asunut Heli huomasi, että lähelle, Haukiluoman alueelle, rakentuu uusi asumisoikeustalo. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, sillä hän oli tykästynyt alueeseen ja se oli vuosien saatossa tullut kodiksi. Heli on asunut aiemminkin samalla suunnalla: tutuksi ovat tulleet Haukiluoman, Tesoman ja Kaarilan asuinalueet, eikä Heli voisi kuvitella asuvansa muualla.

–    Tampereella on niin, että lännestä ei muuteta kaupungin itäpuolelle ja päinvastoin.

Eikä ihmekään, sillä Haukiluomassa on kattavat peruspalvelut ja hyvät kulkuyhteydet muuallekin Tampereelle. Esimerkiksi keskustaan on noin 8 kilometriä ja bussi kulkee aivan vierestä. Talon viereen rakentui vuoden alussa uusi ruokakauppa. Alueella on myös muitakin ruokakauppoja, muutamia ravintoloita, Tokmanni, apteekki sekä optikkoliike, päiväkoteja ja koulu. Liikunnasta pitävä löytää Haukiluomasta tarvitsemansa: ympärillä on lukuisia puistoja ja lenkkeilyreittejä ja Tesomalta löytyy uima-, jää- ja palloiluhallit sekä muutama uimaranta. Lielahteen on lyhyt matka ja sieltä löytyy vielä kattavammin palveluita.

Talon vierestä lähtee metsäreitti, jossa Heli tykkää käydä kävelemässä tai tyttären perheen koirien kanssa lenkillä. Sieltä voi myös löytyä marjoja ja sieniä, joita tarttuu kesällä lähes joka lenkkikerran jälkeen mukaan pussillinen.

–    Omaa pihaa kaipaan eniten. Onneksi lähellä on ihanat luontoreitit ja pääsen hoitamaan tuttujen puutarhoja.

Koirien kanssa lenkkeilyn, marjastuksen ja sienestyksen lisäksi Helin mielipuuhiin kuuluu ehdottomasti lukeminen. Tästä kertookin mahtava kirjakokoelma hänen kotonaan. Näiden lisäksi Heli tykkää viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Vaikka hän kaipaakin omaa pihaansa, tahtoo Heli asua tässä kodissaan loppuelämänsä ajan. Hän on laittanut lasitetun parvekkeen puutarhamaiseksi ihanilla kukilla!

Omasta asunnosta asumisoikeusasuntoon

Heli on asunut viimeksi parikymppisenä vuokralla. Sen jälkeen ennen Pahkakadulle muuttoa hän on asunut sekä omakotitalossa että rivitalossa perheensä kanssa. Heli on asunut myös kerrostalossa aiemmin. Asumisoikeusasuminen oli Helille kuitenkin ihan uutta ennen hänen nykyistä asuntoaan. Hänen mielestään prosessi asunnon saamiseksi oli helppoa ja hän sai juuri haluamansa asunnon.

–    Asumisoikeusasunnon hyvä puoli on se, ettei tarvitse niin isoa pääomaa ja rahaa jää täten muuhunkin elämiseen.

Muutenkin asumisoikeusasunnossa on edulliset asumiskustannukset, eikä asukkaan tarvitse huolehtia remonteista tai asunnon kunnossapitoon liittyvistä asioista. Asumisoikeusasunto sopiikin Helin mielestä sellaisille, ketkä tahtovat sijoittaa asuntoon vain vähän pääomaa ja arvostavat asumisen helppoutta. Esimerkiksi vanheneville ihmisille tämä on Helin mielestä oikein hyvä asumismuoto.

Mukavat ja samanhenkiset naapurit

Helin naapureina on tietenkin ihan kaikenlaisia ihmisiä: yksin asuvia ja perheitä, nuoria ja vanhoja. Eniten kuitenkin naapureina on pariskuntia ja yksin asuvia vanhempia ihmisiä, keiden kanssa Helillä on hyvät välit.

–    Naapurit ovat todella mukavia ja vaihdamme vähintään heipat nähdessämme. Muutaman kanssa juttelemme välillä enemmänkin.

Kahden samanikäisen naapurinrouvan kanssa Heli on käynyt kävelemässä ja hän on myös lenkittänyt toisen koiraa. Kerrostaloissa ihmiset usein pysyttelevät kuitenkin pitkälti omissa oloissaan, näin myös Helin talossa. Naapurit ovat onneksi ystävällisiä eikä häiriöitä ole tullut. Hyvän äänieristyksen ansiosta naapuriasunnoista ei kuulu liiemmin ääniä, mikä on Helille tärkeä asia.

 

Katso Pahkakadun vapaat ja vapautuvat asunnot!

 

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.