Piia viihtyy vuokra-asunnossaan Espoon Tiistilässä – läheltä löytyy kaikki tarvittava

Perhepäivähoitajana toimiva espoolainen Piia Kuntsi asuu miehensä sekä koiransa kanssa Tiistilässä, Matinkylän kupeessa lähellä meren rantaa.  Piia muutti Kalastajanmäen vuokra-asuntoon loppuvuodesta 2020. Se, että asunnoksi valikoitui juuri TA:n vuokra-asunto, oli sattumaa.

Piia muutti miehensä kanssa Tiistilän Kalastajanmäkään vuoden 2020 lopulla. Muutaman kuukauden asumisen jälkeen hän on ihastunut uuteen kotiinsa ja kehuu asuntoa paljon myös tuttavilleen. Asunnossa on 71 neliötä ja neliöt on suunniteltu huolella eikä yhtään hukkaneliötä ole. Piia on innokas sisustaja ja persoonallinen pohjaratkaisu on tuntunut heti omalta – hän onkin saanut kodin näyttämään tyylikkäältä ja kodikkaalta.

Parasta Piian mielestä juuri tässä talossa on se, että talo on rauhallinen ja siellä on tosi hyvä henki. Tässä talossa, kuten koko alueellakin, asukkaat ovat monikulttuurisia ja mukaan mahtuu paljon myös ulkomaalaisia asukkaita. Pia on kokenut tämän ainoastaan rikkautena. – Ulkomaalaiset ovat usein suomalaisia ystävällisempiä ja ottavat muut huomioon paremmin, kaikki tervehtivät aina toisiaan. Suomalaiset ovat toisinaan hieman juroja, naurahtaa Piia. – Koira auttaa tutustumaan hyvin naapureihin ja rikkoo naapureita kohdatessa jään. Pidän myös siitä, että naapureiden kanssa voi jutella niitä näitä, mutta henkilökohtaisia asioita ei tarvitse avata, mikäli ei halua. Arvostan myös omaa yksityisyyttä, vaikka ympärillä on paljon muita asukkaita, sanoo Piia.

 

Sattumalta TA:n vuokra-asuntoon

– TA oli meille tuttu asumisoikeusasunnoistaan, mutta emme tienneet, että vuokra-asuntojakin on näin paljon. Haimme asuntoa monesta paikasta ja itseasiassa ensin haimme TA:lta eri asuntoa, mutta sitä asuntoa emme saaneet. Kuulimme samalla kuitenkin toisesta tarjolla olevasta asunnosta ja otimme sen. Onni onnettomuudessa, sillä nykyinen asunto on paljon kivempi kuin se mitä aluksi haimme, sanoo Piia.

– Aluksi ajattelimme, että asunto olisi väliaikainen, mutta nyt näyttää siltä, että olemme ihastuneet asuntoon niin paljon, että tuskin muutamme tästä pitkään aikaan minnekään. Hakuvaiheessa Piaa ja hänen miehensä miettivät myös asumisoikeusasuntoa, mutta päätyivät nopeasti edelleen vuokra-asuntoon, sillä vuokra-asuminen on heille tuttua ja he ovat asuneet vuokralla iät ja ajat.

– Eläkepäivillä voimme sitten miettiä muita vaihtoehtoja, mutta nyt vuokra on edelleen meille se kaikista paras vaihtoehto.

Kerrostalon helppous viehättää

Piian nykyinen vuokra-asunto on kerrostalokolmio yhdessä tasossa, kun aikaisempi asunto oli rivitaloneliö kahdessa tasossa. – Kun neliöt ovat yhdessä tasossa, asunto tuntuu tilavammalta ja siivoaminenkin on helpompaa. Nyt jälkikäteen mietinkin, miten jaksoin asua kaksitasoisessa asunnossa niin kauan. Se kuitenkin palveli meidän perhettä lasteni ollessa pieniä erinomaisesti, mutta lasten muutettua pois yksitasoinen asunto tuntuu helpommalta, kertoo Piia.

Aluksi kerrostalossa asuminen mietitytti Piia, sillä hän mietti, miten rauhatonta asuminen kerrostalossa olisi rivitaloasumisen jälkeen. Hän kuitenkin hieman yllättyi, sillä nykyisessä kerrostalossa asumisen ääniä kuuluu vähemmän kuin aiemmassa asunnossa. Myös oman parvekkeen tuomasta yksityisyydestä Piia tykkää. – Parvekkeella saa olla omassa rauhassa eikä sinne ulkopuoliset kovin hyvin näe. Eikä yhtään haittaa, että meidän kolmannen kerroksen parvekkeelta on lisäksi hienot näkymät naapureiden kattojen yli, kehuu Piia.

 Samalla alueella jo melkein 25 vuotta

Piia on asunut Tiistilän alueella jo yli 24 vuotta ja on viihtynyt niin hyvin, ettei halunnut muuttaa alueelta minnekään. Hänellä on aiemmasta liitostaan jo aikuisia lapsia, jotka ovat myös kasvaneet lapsuutensa samalla alueella. Alueelta löytyy kaikki mitä vaan voi tarvita; rauhallinen ja luonnonläheinen sijainti, mutta ainoastaan viiden minuutin kävelymatka Ison Omenan kauppakeskukseen, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Metrolla pääsee suoraan keskustaan, mutta suoria bussilinjojakin menee edelleen. Koulutkin löytyvät kävelymatkan päästä. Piialla on miehensä kanssa myös vene venesatamassa ja sinne ajaa autolla muutamassa minuutissa ja käveleekin vain 15 minuuttia.

– En keksi mitään syytä muuttaa pois alueelta, asumme rauhallisessa talossa rauhallisella alueella mutta kuitenkin lähellä kaikkea, toteaa Piia.

Katso kaikki Kalastajanmäen vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.