Omistusasuntoa etsineet Rautajärvet päätyivät uuteen asumisoikeusasuntoon

Timo Rautajärvi katselee tyytyväisenä kaunista metsämaisemaa olohuoneensa ikkunasta. Lähes kahden vuoden ja yli kolmenkymmenen asuntonäytön jälkeen unelmien asunto on vihdoin löytynyt. Rautajärven kuusihenkinen perhe muutti Espoon Kalajärvelle upouusiin asumisoikeusasuntoihin elokuussa 2017.

Kun asunto oli löytynyt joulukuussa 2016 ja asumisoikeussopimus allekirjoitettu, alkoi vielä asunnon valmistumisen pitkä odotus. – Viime kesä tuntui todella pitkälle, kun odotimme kärsimättömästi, että pääsisimme muuttamaan, Timo Rautajärvi kertoo kotonaan Kalajärven Örkkiniityssä.

Asuntoa etsittiin laajalta alueelta Hangon ja Porvoon välillä. – Sijainnin piti olla kätevä vaimon työpaikkaan nähden ja sopia myös invalidille, kertoo sairaseläkkeellä oleva Timo. Timo tarvitsi sairautensa vuoksi asunnon, jonka sisäilma on puhdasta ja jossa on helppoa sekä turvallista liikkua. – Täällä on invalidinkin tarpeet otettu hyvin huomioon. Lattian laminaatti on todella helppo pitää puhtaana eikä se ole liukas edes villasukilla kulkiessa. Portaiden kaiteet ovat kahdessa tasossa ja molemmin puolin, joten asuminen kahdessakin tasossa onnistuu hyvin. Lisäksi auton saa parkkiin aivan ulko-oven eteen ja ovesta pääsee rollaattorillakin kulkemaan, Timo luettelee.

Kalajärvi oli aivan vierasta aluetta Espoon keskuksen läheltä, Saarniraiviosta muuttaneelle perheelle. – Netistä löydettiin nämä asunnot ja tultiin katsomaan. Ei me tähän ihan ekalla kerralla ihastuttu, mutta joku sai meidät kuitenkin katsomaan vielä uudestaan ja sitten vielä kolmannenkin kerran. Kolmannella kerralla vihdoin päätettiin, että tämä se on, Timo kertoo. Rautajärvet ovatkin olleet erittäin tyytyväisiä päätöksensä. – Aluksi olimme ihan ihmeissään tästä hiljaisuudesta. Espoon keskuksessa oli ympäri vuorokauden jonkin verran ääntä, mutta täällä on etenkin iltaisin ja öisin todella hiljaista, Timo kertoo.

Sujuva muutto luonnon rauhaan

Ison perheen muutto sujui yllättävän helposti. –Asunto oli siivottu niin siistiksi, että kaiken sai laittaa suoraan paikoilleen. Pihalla oli myös iso jätelava muuttojätettä varten ja rakennusliikkeeltä sai lattian suojaksi pahveja.

Ensisijaisesti Rautajärvet etsivät omistusasuntoa, mutta kun sopivaa ei tuntunut löytyvän, kävivät he katsomassa myös vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. – Vaimolla on joskus aikanaan ollutkin asumisoikeusasunto, joten järjestelmä oli meille tuttu ja asonumerokin oli hankittu noin kymmenen vuotta sitten, Timo kertoo.

Kymmenen vuoden takainen järjestysnumero oli Rautajärvien onni; Örkkiniityn 40 asunnosta he onnistuivat saamaan kakkossuosikkinsa. – Se asunto, jota alun perin katsottiin, oli jo ehtinyt mennä, mutta tämä oli kakkosvaihtoehto, Timo kertoo. Hyväksi vaihtoehdoksi asunto onkin osoittautunut. – Parvekkeelta ja olohuoneen ikkunasta olemme seuranneet, kun peurat käyvät tuossa pihan perällä nuolemassa asentamaamme nuolukiveä, hän jatkaa. Rautajärvien pieni piha rajoittuu metsän reunaan ja luonto on todella lähellä. – Täällä näkee kaikenlaista. Peurojen lisäksi muun muassa kettuja ja jäniksiä näkee paljon.

Takapihalla on myös Timon kaipaamaa omaa rauhaa. – Kiva, kun voi mennä takapihalle aamukahville rauhassa eikä kukaan näe, vaikka olisi vaan kalsarit jalassa, Timo naurahtaa. Rautajärvet eivät halunneet isoa pihaa, jossa olisi paljon hoitamista. Pieni oma piha mahdollistaa kuitenkin esimerkiksi grillauksen ja lasten pihapelit.

Jälkikäteen Timo Rautajärvi on tyytyväinen siihen, että he päätyivät omistusasunnon sijaan asumisoikeusasuntoon. -Tämä on niin huoleton. Tiedämme etukäteen kaikki kustannukset eikä tarvitse pelätä, että esimerkiksi lämmityskattila hajoaa. Jos jotain menee rikki, niin huoltoyhtiö hoitaa, Timo kehuu. Timo onkin erittäin tyytyväinen Pähkinähoito Oy:hyn, joka vastaa kohteen huollosta. – Ei tarvitse pelätä lumikaaosta tai liukkautta, aina on kaikki ollut aurattu ja hiekoitettu. Jos jotain on tarvittu, niin heti seuraavana päivänä huoltoyhtiö on tullut paikalle.

Myös asunnon hankintahinta miellytti Rautajärviä. – Vastaavanlaisesta omistusasunnosta olisi pitänyt maksaa monta sataa tuhatta. Onhan se ihan eri asia, kun ei tarvitse kaikkia rahoja kiinnittää asuntoon ja tietää, että varmasti saa omansa pois, jos joskus tästä muutamme.

Lapsiperheiden suosimaa aluetta

Örkkiniityntien ja Örkkirinteen asumisoikeusasunnoissa on paljon lapsiperheitä ja Rautajärvien 3-, 6-, 11- ja 13-vuotiaat lapset ovat kaikki saaneet naapurustosta kavereita. – Lasten oli helppo tutustua uusiin kavereihin, kun kaikki täällä olivat uusia eikä kaveripiirejä ollut vielä ehtinyt muodostua. Lasten koulu ja päiväkodit ovat kävelyetäisyydellä. – Neljän lapsen kanssa ollaan ehditty nähdä kaikenlaisia päiväkoteja ja kouluja, mutta nyt on sellainen päiväkoti, että kaikki toimii, Timo kehuu.

Lähistöltä löytyy myös erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Pallokenttä on kivenheiton päässä ja lenkkipolut lähtevät käytännössä kotiovelta. – Myös bussiyhteydet ovat ihan hyvät. Vanhin lapsi kulkee jonkin verran bussilla ja helposti tänne pääsee, Timo kertoo.

Muutaman kilometrin säteeltä löytyy lähes kaikki peruspalvelut terveyskeskuksesta postiin ja läheiseltä Juvanmalmin teollisuusalueelta löytyy vaikka mitä palveluita. – Juvanmalmilla on muun muassa lihakauppa ja leipomo. Jos tarvitsee esimerkiksi kaasua grilliin, saa senkin tuosta läheltä, Timo kehuu. Kymmenen kilometrin säteellä on myös kolme suurempaa kauppakeskusta muotiliikkeineen ja elokuvateattereineen.

Sähköauton saa ladattua omassa autokatoksessa

Örkkiniityn asuntojen erikoisuutena on mahdollisuus ladata sähköautoa omassa autokatoksessa. Jokaisella asunnolla on autopaikan yhteydessä lämpöpistokkeen lisäksi oma latauspistoke sähköautolle. – Sähköauton hankimme heti, kun niiden hinnat laskevat, Timo suunnittelee. Toistaiseksi sähköautot ovat usein jopa kaksi kertaa vastaavia polttomoottoriautoja kalliimpia.

– Meidän perheelle sähköauto sopisi hyvin, sillä kodin lisäksi vaimo voisi ladata sähköautoa myös työpaikallaan. Olen päässyt koeajamaankin sähköautoa ja se oli aika villi kokemus. Autosta ei tule juurikaan ääntä, moottorijarrutus on erittäin tehokas ja kiihtyvyys hyvä, Timo kertoo.

Tutustu lisää Örkkiniityn asuntoihin!

Katso myös Rautjärvien asukasvideo.

 

 

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.