Jätkäsaaressa tehtiin yhdessä kukka-asetelmia

Helsingin Jätkäsaaressa Hyväntoivonkadulla järjestettiin joulukuun alussa kukkiensidontakurssi asukkaille. Kukka-asetelmien teon lomassa juotiin kahvia, tutustuttiin naapureihin ja vietettiin mukavaa iltapäivää yhdessä.

Jauhiaiset muokattu

Faina ja Tanja Jauhianen järjestivät kukkiensidontakurssin naapurustossaan Jätkäsaaressa.

 

Kurssin ideoi ja toteutti Hyväntoivonkatu 4:ssä asuva Faina Jauhiainen yhdessä äitinsä Tanja Jauhiaisen kanssa. – Äitini on toiminut floristina 15 vuotta ja olemme järjestäneet vastaavia kursseja noin kymmenen kertaa aiemminkin, kertoo asiakaspalvelutyöstä äitiyslomalla oleva Faina Jauhiainen. Kurssi järjestettiin talon kerhohuoneessa ja kutsu jaettiin paitsi oman talon, myös muutaman naapuritalon asukkaille. – Kurssilaisia oli kymmenen, joista puolet oli omasta talosta. Mukana oli niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä, Faina kertoo.

Kukat, koristeet ja tarvikkeet toi Tanja Jauhiainen, joka myös opasti asetelmien teossa. Tytär Faina huolehti muista käytännön järjestelyistä. – Toiminnan pääpointti on hauska ja rentouttava ajanvietto. Kukkien sidonta on terapeuttista ja samalla asukkaat tutustuvat toisiinsa, keskustelevat ja heittävät vitsiä, Faina kuvailee.

Erilaisia asetelmia samoista aineksista

Jauhiaiset pyrkivät järjestämään kukkakursseja aina juhlapyhien alla, jolloin ihmiset muutenkin hankkivat enemmän kukkia. Kursseja on järjestetty muun muassa jouluna, pääsiäisenä ja äitienpäivänä. Kukat valikoituvat sesongin tarjonnan mukaan. – Jokaisella osallistujalla on sama alku, sama ruukku kaikilla ja on uskomatonta, miten hienoja asetelmia he saavat aikaiseksi ja miten erilaisia ne ovat. Jokaisella on eri näkemys, miten kukat pitää laittaa, Faina kuvailee.

Palaute kurssista oli erinomaista ja osallistujat saivat upeita asetelmia aikaiseksi. Jauhiaisilla on tarkoitus järjestää vastaavia kursseja myös jatkossa Hyväntoivonkadun kerhotilassa.

Vihreistä Vihrein kerrostalo

Kukkakurssin järjestäminen juuri Jätkäsaareen valmistuneessa uudessa kerrostalossa sopi talon ideologiaan erinomaisesti. Hyväntoivonkatu 4 on osa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -tutkimusohjelmaa. Vihreistä vihrein – asuinkortteli koostuu kahdesta kerrostalosta; Hyväntoivonkadun vuokratalosta ja Länsisatamankadun asumisoikeustalosta. Hankkeessa tutkitaan Helsingin yliopiston kanssa urbaaniin kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta.

– Kukkakurssin kaltaiset asukaslähtöiset, positiiviset tapahtumat ovat oiva keino rakentaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden peruspilareita ovat toisten tunteminen ja luottamus, naapurustoon kuulumisen ja turvallisuuden tunne sekä osallistuminen ja vaikuttamisen mahdollisuus yhteisiin asioihin, kertoo ympäristösosiologi Marja Mesimäki Helsingin yliopistosta. – On myös hienoa, jos yhteisöllistä ilmapiiriä kyetään luomaan koko naapuruston, ei vain yksittäisen asuintalon piirissä. Asukkaiden taitoja ja vertaisoppimista kannattaa ehdottomasti hyödyntää, Mesimäki jatkaa.

Mesimäki kehittää toimintatutkimuksen keinoin yhdessä korttelin asukkaiden kanssa yhteisten vihertilojen käytön ja jakamisen tapoja. – Oleellista on huomioida yhteisöllisyyden eri osa-alueet ja huolehtia, että asukkaiden erilaiset tarpeet ja toiveet tulevat kuulluksi. Näkemysten jakaminen myönteisessä hengessä on edellytys yhteisöllisyyttä rakentavalle toiminnalle ja tilojen sopuisalle käytölle.

 

Ajankohtaista

Asumisoikeusasumisessa käyttövastikkeen lisäksi kannattaa tutustua kodin tarjoajan taloudenpitoon 

Huolettoman asumisen -illat: Tule mukaan ja tutustu asumisoikeusasumiseen

Miten syntyy toimiva ja viihtyisä yhteispiha?  

Jo ensiaskeleilla tiesimme– meidän kotimme on Hakekadulla

Asumisen TAlkshow -podcast: Marja-Leenan matka omakotitalosta ASO-kotiin 

Uusia vuokra-asuntoja Haukiputaalle – asukashaku on alkanut

Naantalin keskustakorttelin rakentaminen jatkuu – Asunto Oy Naantalin Estellen rakentaminen alkaa

Vuokrakohteistamme tulee savuttomia 1.10.2026 alkaen

Asumisen TAlkshow -podcast: Uudiskohteen suunnittelu – näin syntyy toimiva koti

Asumisen Talkshow -podcast: Kierrätys arjen asumisessa 

TA-lehti 2026 on julkaistu: uusia koteja, asumisen tarinoita ja inspiraatiota arkeen

Esittelyssä Hanna Haapalahti, TA-Asumisoikeus Oy:n hallituksen uusi asukasjäsen

Kierrätys on osa toimivaa asumista

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy toteuttaa TA-Yhtymä Oy:lle omakehitteisen asuinkerrostalokohteen KVR-urakkana.

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy on aloittanut uuden asuinkerrostalon rakentamisen Turun Herttuankulmaan

TA:n kodeissa viihdytään – 82 prosenttia asukkaista arvioi asumisviihtyvyytensä hyväksi tai kiitettäväksi

ASO-asunnon voi saada nopeastikin – näin löydät ja haet sinulle sopivan kodin 

Asumisen TAlkshow -podcast: Turvallisuus kodeissamme – mitä jokaisen asukkaan pitäisi tietää? 

Vehreä kattoterassi.

TA:n kodit suunnitellaan hyvää arkea varten

ASO- eli asumisoikeusasunnon rahoitus – nämä asiat sinun kannattaa tietää siitä

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.