
Lahden ydinkeskustan eteläpuolelle on rakenteilla asumisoikeusasuntoja. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Asemantaustan kaupunginosaan, Vahva-Jussin kehittyvälle alueelle kaikkiaan 31 asumisoikeusasuntoa.
Vahva-Jussin lenkki 11:n asumisoikeustalon rakennustyöt ovat käynnissä ja hakuaika asuntoihin on alkanut. Ensimmäinen hakuaika asumisoikeusasuntoihin on 10.-26.3.2023, jonka jälkeen mahdollisesti jäljelle jääviin asuntoihin on jatkuva haku. Asunnot valmistuvat arviolta tammikuun 2024 lopussa.
Rakennuskohteen pääurakoitsijana toimii Hartela Etelä-Suomi Oy ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Ilkka Ridanpää Oy.
Kerrostalokoteja uuteen asuinkortteliin keskustan tuntumaan
Kuusikerroksiseen kerrostaloon tulee asuntoja monenlaisiin elämäntilanteisiin. Asumisoikeusasuntojen koot vaihtelevat 47 m² ja 95 m² välillä. – Valittavana on erikokoisia kaksioita ja kolmioita sekä neljän huoneen asuntoja. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke ja oma sauna, myyntipäällikkö Sari Mäenpää TA-Yhtiöistä kertoo.
Asukkaiden käyttöön valmistuu myös yhteistilat.
– Talossa on kuivaushuone, lastenvaunu- ja ulkoiluvälinevarastot sekä asuntokohtaiset lämpimät irtainvarastot. Polkupyörille on lisäksi säilytystilaa. Asumisoikeustalon asukkaiden autoille on varattu 33 autopaikkaa erillisestä paikoitusrakennuksesta kadun toisella puolella, ja osassa paikoista on sähköauton latausmahdollisuus, myyntipäällikkö Sari Mäenpää sanoo.
Vahva-Jussin kehittyvällä alueella kaupunkielämä palveluineen on lähellä, mutta kuitenkin ollaan luonnon tuntumassa. – Viihtyisiä ulkoilualueita metsineen ja puistoineen löytyy lähes kotikulmilta, esimerkiksi Salpausselän urheilukeskus sijaitsee Vahva-Jussin läheisyydessä. Lähin ruokakauppa on samalla kadulla, ja lähellä on myös koulu ja perhepuisto, Sari Mäenpää kertoo.
Asuntoihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Mikä on asumisoikeusasunto?
Asumisoikeusasunto on hyvä vaihtoehto monessa elämäntilanteessa. Asumisoikeusasuntoon ei tarvitse sitoa pääomaa yhtä paljon kuin omistusasuntoon, mutta asumisoikeusasukas saa pysyvän kodin, jossa voi asua niin kauan kuin haluaa. Asumisoikeusasunto on myös huoleton ja helppo, sillä talon omistaja ja huoltoyhtiö huolehtivat kiinteistön kunnosta, ja asunnosta on halutessaan helppo luopua.
Käytännössä asumisoikeusasukas maksaa 15 % osuuden asunnon hankintahinnasta asumisoikeusmaksuna ja saa asumisoikeuden asuntoon. Kuukausittain asukas maksaa asunnostaan käyttövastiketta, joka on alhaisempi kuin alueen vastaavan tasoisten vuokra-asuntojen yleinen vuokrataso. Muuttaessaan pois asukas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
Miten asumisoikeusasuntoa haetaan?
Asumisoikeusasunnon hakemista varten tarvitaan järjestysnumero, joka haetaan siitä kunnasta, jossa haettava asunto sijaitsee. Jos asunnonhakijalla on jo voimassa oleva järjestysnumero, ei uutta numeroa tarvitse hakea. Lahdessa numero haetaan sähköisesti osoitteessa lahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen/asumisoikeusasunnot/.
Järjestysnumeron hakemisen jälkeen tehdään asuntohakemus asuntoa tarjoavalle yritykselle, tässä tapauksessa TA-Asumisoikeus Oy:lle. Hakemuksen voi tehdä osoitteessa ta.fi/asohakemus. Järjestysnumero ilmaisee hakijan aseman samasta asunnosta kiinnostuneiden joukossa siten, että pienin numero on etusijalla.
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta ja hakemisesta löytyy osoitteesta ta.fi/asumisoikeus.
Lisätietoja:
TA-Yhtiöt, Lahden toimisto, myynti.lahti@ta.fi, p. 045 7734 3900